10. huhtikuuta 2015

Munia ja pupuja







Pääsiäinen. Reissu mummilaan, missä puput munivat piiloihin ja kananmunat yrittivät naamioitua appelsiineiksi. Siinäpä meidän pääsiäisen ihmetykset. Huomasinpa kuvanneeni lähes pelkästään munia tänä pääsiäisenä (ja muutamaa pupusta). Munien lisäksi herkuteltiin toki muutenkin. Tavakseni on tullut leipasta jotain teemaan sopivaa kaakkua aina juhlapyhinä. Ei juhlaa ilman kakkua, sanon ma. Tällä kertaa jouduin Valion rahkamainoksen uhriksi ja testasin houkuttelevan näköistä päärynä-kinuskijuustokakkua. Olipa muuten maittavaa; makeaa, muttei liian, ja omaan makuuni sopivan kosteaa. Suosittelen.

Mummilareissu oli muutoinkin mukava, vaikka lomapäivät hiukan lisävauhtia päiviin antoivatkin, kun malttamattomat munien etsijät koittivat keksiä tekemistä myös meille aikuisille. Loma se oli kuitenkin. Oleilua, kevään tulon ihmettelyä, hiukan shoppailua ja jokaiselle jotain tuliaisia. Eräs tuliainen saa aikaan kauan suunnitellun muutoksen lastenhuoneessa. Muutos on jo hyvässä käynnissä. Kuulette tai näette siitä ehkä seuraavaksi.

2 kommenttia:

  1. Ai sinä testasit sen reseptin! Minä aina kuikuilen sitä ihanan näköistä ja kuuloista ohjetta, että millonkahan kokeilis.. vielä sekin päivä tulee. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Voin tulla syömään. ;-P

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)