11. elokuuta 2018

MUUTOSTEN EDESSÄ







Tervehdys pitkästä aikaa! Blogi tipahti kuin vahingossa lomamoodiin, kun päivät ja viikot ovat täyttyneet monenlaisesta muusta touhusta. Tällaista tämä tahtoo aina kesäisin olla, kun koululaiset ovat kotona ja muutoinkin menoja ja reissuja enemmän kuin normaalisti arkikuukausina. Myös perheen mies on ollut viimeiset pari viikkoa lomalla. Päivät ovat menneet joko reissatessa tai kotona rästihommia puuhastellessa. Hullulta tuntuu, että jo ensi viikolla palataan taas arkirytmiin, kun koulut ja työt alkavat. Tämä kesä on säiden takia onneksi tuntunut jotenkin pidemmälle ja on oikeastaan ihan mukavaa, että päiviin tulee taas jotain rytmiä.

Edessä onkin tällä kertaa koko perheelle suuria muutoksia arkeen, sillä kävi niin onnekkaasti, että minut hyväksyttiin hakemaani opiskelupaikkaan ja aloitan itsekin tulevana maanantaina koulun. Opintoni tulevat olemaan kuvallisen ilmaisun parissa, missä suuntautumisena on graafinen suunnittelu. Aika jännää! En olisi vielä joku aika sitten uskonut, että joskus palaan opiskelujen pariin, mutta niin vain ajatukset muuttuvat. Usean kotiäitivuoden jälkeen on ihanaa saada aivoille uutta ajateltavaa ja opittavaa.

Muutos tuo mukanaan myös sen, että nuorimmainen aloittaa ensimmäistä kertaa päivähoidon vieraan hoivissa ja koululaiset joutuvat ottamaan enemmän vastuuta selvitäkseen aamuisin kouluun ja koulun jälkeen keskenään kotona. Seuraavat viikot menee varmasti totutellessa uuteen arkeen, mutta eiköhän tähänkin taas löydy omat rutiininsa aika nopeasti. 

Kuvat eivät nyt varsinaisesti liity aiheeseen, mutta ovat odottaneet julkaisua kesäkuusta lähtien. Kuvien rouhean maljakon hankin keväällä, kun tuo kaunis yksilö tuli vastaan instagramissa.  Maljakko on Knaapelin valmistama ja löytyi kyllä kuin tilauksesta. Maljakkovarastoni ei ole ollut järin suuri ja välillä maljakon virkaa on saanut toimittaa milloin mikäkin lasipurnukka. Merkin takana häärii tuttu pariskunta vuosien takaa ja siksikin tämä hankinta tuntui erityisen hyvältä. Knaapelin valikoimaan kuuluu myös muita upeita keramiikka- ja puutuotteita. Tuotteita voi tällä hetkellä tiedustella instagramin : @knaapeli tai sähköpostin: knaapeli@gmail.com kautta.

Tsemppiä kaikille muillekin arkea aloitteleville ja ihanaa elokuuta!


27. kesäkuuta 2018

PIHALLA VIHERTÄÄ





Pikainen päivitys pihalta. Pidempään blogia seuranneet ovat saaneetkin jo kuulla, että pihahommat eivät ole olleet ominta alaani, vaan kaikki siihen liittyvä on täytynyt opetella alusta lähtien. En ole sitä tyyppiä, joka rentoutuisi puutarhaa hoitamalla, mutta tykkään kyllä, että ympäristö on kaunis, myös pihalla. Siksipä ollaan oltu nyt ihan fiiliksissä, kun saatiin jotain uutta eloa pihalle nurmikon ja omenapuiden seuraksi.

Takaterassille hankimme pari isoa ruukkua, joihin istutin heinää ja tuon soman pienen puun (vaahtera-aulio). Joskus tulevaisuudessa on haaveissa tehdä terassia kiertämään kiinteitä istutusaltaita rajaamaan oleskelualuetta nurmialueesta. Heinät ovat kuvissa vähän ränsistyneen näköiset, kun joutuivat onnettomat heti istutuksen jälkeen kovien tuulten armoille. Ovat kyllä jo tuosta onneksi tuuheutuneet.

Istutuslaatikoissa on toisessa ruohosipulin kaverina retiisiä ja toiseen kylvin kesäkukkien siemeniä, kun en jaksanut sen suurempia salaattiviljelmiä tällä kertaa ottaa hoidettavaksi. 





Sitten niihin varsinaisiin istutuksiin. Tonttimme pohjois- ja itäsivu rajautuvat tiehen ja tähän asti nuo rajat ovat olleet vailla istutuksia. Saimme loppukatselmuksessa ohjeeksi istuttaa talon etupuolelle tien varteen jotakin ikivihreää ja päädyimme valitsemaan autotallin päätyyn kaksi japanin pihtakuusta ja suoraan oven edustalle pilarikatajan ja pari pesäkuusta. Katajan ja pesäkuusien kolmiosta on tarkoitus vielä tehdä laajempi istutusalue ja laittaa niiden juurille jotain kukkivaa perennaa antamaan hiukan väriä. Aivan täyteen emme halua tukkia tuota aluetta pihasta, sillä johonkin väliin täytyy mahtua kasaamaan lunta talviaikaan. Nythän nuo näyttävät vähän reppanoilta, kun ovat vielä niin pieniä, mutta kymmenen vuoden päästä ovat varmasti jo ihan näyttäviä. Ei ole kärsimättömän puuhaa tämä puutarhan hoito. Etuterassin ruukkua koristaa ruukkuneilikka ja hopeaputous








Tontin Itäsivu on loivasti kaareva ja tieltä katsottuna näkymät ovat suoraan meidän terassille. Tuolla sivulla on tähän asti ollut vain kaksi omenapuuta ja luumupuu ja olimme ajatelleet, ettemme halua varsinaista aitaa tälle sivulle ollenkaan, kun kahdella sivulla sellainen jo on. Piha tuntui kuitenkin liian paljaalle ja päädyimme kuitenkin istutushommiin. Rajalle istutettiin harvakseltaan kahta eri pensasta. Alkuun tuli kaksi valkoista jalosyreeniä ja samaan linjaan laikkukirjokanukkaa kymmenkunta. Pensaat eivät ole varsinaisia aitapensaita vaan ennemminkin rentoja koristepensaita, joista kasvaa toivon mukaan vapaasti polveileva aidanne, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 



Suurimmat istutushommat on nyt tehty, mutta pihan puolella riittää silti edelleen hommaa. Ensimmäisenä olisi vuorossa ikuisuusprojektimme leikkimökin maalaus sisältä. Olin jo aikeissa tarttua tuohon hommaan, mutta murtuma nro 3 iski kehiin. Potkaisin ohikulkiessani oven kulmaan (en suutuspäissäni, vaan ihan vahingossa) ja mursin yhden varpaani. Tuo tilanne sattui heti edellisen postauksen jälkeen ja tuntui jotenkin todella absurdille! Miten voi olla näin huono tuuri? Onneksi tällä kertaa päästiin kuitenkin näin pienellä vaivalla, mutta kyllä voi yksi pieni varvaskin sitten hidastaa hommia. Vieläkin kolmen viikon jälkeen kaikenlaisten kenkien, paitsi sandaalien, pitäminen tuntuu ilkeälle. Onpahan ainakin hyvä syy nostaa varpaat kohti taivasta ja nauttia auringosta aina kun mahdollista. 

6. kesäkuuta 2018

ELÄMÄN VUORISTORADALLA







Olohuone just nyt. Hiukan keveämpää kesäilmettä. Mutta mitä ihmettä tapahtui? Reilu pari kuukautta hurahti edellisestä kerrasta. Ei ollenkaan ollut suunnitelmissa pitää näin pitkää paussia, mutta niin vain elämä ja sen käänteet imaisivat tämän bloggaajan huomion sen verran tiiviisti, ettei virtaa tänne ole riittänyt. Mielessä olen kyllä monet kerrat pyöritellyt "pitäisi, voisi, ehkä nyt"-ajatuksia moneenkin kertaan, mutta se lopullinen inspis tarttua kameraan ja tuottaa järkevää tekstiä on jostain syystä ollut hiukan hukassa. Mutta hei, nyt olen täällä ja toivon, että inspis tästä taas nousee. Toki kesällä tahti saattaa olla verkkaisempi, sillä aurinko, kesämenot ja muut nyt vain vetävät enemmän puoleensa. Mutta kerrataanpa ensin hieman pikakelauksella, mitä tähän pariin kuukauteen onkaan mahtunut.

Pääsiäisen jälkeen kävimme pidennetyn viikonlopun Iso-Syötteellä mökkeilemässä ystäväperheen kanssa. Laskettelua, parit synttärit ja rentoa seuraa. Ihana loman jatke heti pääsiäisen jälkeen.

Tämän jälkeen pompattiin kirjaimellisesti arkeen. Perheen mies aloitti uuden työn, joka luonnollisesti laittaa hetkeksi ajatukset ja arkijärjestelyt uuteen kuosiin. Vaikka muutos onkin pääasiassa positiivinen, vaatii se meiltä kaikilta totuttelua, työhön kun kuuluu säännöllisesti myös reissupäiviä. 

Tähän samaan saumaan sattui myös ikävä tapaturma, kun yksi tytöistämme täräytti kiipeilyleikeissä jalkapöytäänsä pienen murtuman. Pari viikkoa siinä sai vahtia, että tyttö malttaisi olla varaamatta jalalle ja muistaisi käyttää lääkärin määräämiä keppejä. Pitkät päivät liikkumaan tottuneelle koululaiselle. Hyppykieltoa jatkui tosin tuon jälkeen vielä pidempään, mutta siinä vaiheessa vain toivoin, että jospa jalka kuitenkin jo kestäisi.

Tuntuu hurjalta näin jälkikäteen ajatella menneitä viikkoja tuon jälkeen aina tähän päivään asti, sillä niihin mahtui niin paljon kaikkea. Aikamoista vuoristorataa ollaan saatu ajella. Vauhti jatkui yhtä lennokkaana. Sairastimme nuorimman kanssa angiinan, joka minulla oli nielussa ja pienellä peppuiholla. Heti noista toivuttua nuorimmaisen kevään ensipomput trampoliinilla johtivat jalan loukkaantumiseen. Alkuun loukkaantumista luultiin lääkärienkin toimesta harmittomaksi, mutta viikon kipuilun jälkeen todettiinkin tarkempien tutkimusten seurauksena sääriluun murtumaksi. Kun kolmevuotiaalle laitetaan koko jalan kipsi kolmeksi viikoksi, tietää se aikamoista painonnostoa huoltajille. Sattuipa samaan aikaan myös taloon saapumaan pieni mahatautipeikko, joka onneksemme jäi yhteen ja pariin lievään tapaukseen, mutta tiiätte ne kauhuskenaariot, mitä tuolloin päässä liikkui. Nyt viikko kipsin poiston jälkeen askeleet ovat edelleen kovin harvinaisia ja horjuvia, mutta päivä toisensa jälkeen aina eteenpäin mennään.

Sovitaan, että epäonnet olivat nyt hetkeksi tuossa ja keskitytään iloisiin ja onnellisiin puoliin. Toukokuuhun mahtui nimittäin myös kaikesta huolimatta monta ihanaa asiaa. Alkuvuoden pohdintojen tuloksena hain opiskelupaikkaa ja toukokuun alussa kävinkin pääsykokeissa. Pääsykokeista jäi ihan hyvä fiilis, mutta tuloksia vielä jännätään, joten tämän enempää en tässä vaiheessa vielä paljasta.

Lisäksi toukokuussa juhlittiin vanhimman tytön synttäreitä ja tehtiin pari kivaa reissua. Äitienpäiväviikonloppua vietettiin vanhempieni luona kesän ensimmäisistä lämpimistä päivistä nauttien. Kuun lopussa pääsin todella odotetulle viikonloppulomalle ystävän seurassa. Nautin kauniista Porvoosta ja auringosta, hitaista kahvihetkistä, pienistä ostoksista ja siitä tunteesta, että sain olla vain. Ilman näitä ja paria muuta mukavaa hengähdyshetkeä olisi viimeiset pari kuukautta näyttäneet aika mahdottomilta. Sanonta "sateen jälkeen paistaa aina aurinko"  taitaa todella pitää paikkansa.

Kesäkuu on alkanut koululaisten lomatunnelmilla ja puutarhatöillä. Kyllä! Pihalla vihertää vihdoin jotain uutta, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt toivotaan, että alkukesän ihana lämpö ja aurinkoiset säät jatkuvat, kaikin puolin. Ja sadetta vain puutarhaan. 

1. huhtikuuta 2018

PÄÄSIÄISTÄ









Täällä ollaan vietetty pääsiäistä rennoissa merkeissä. Ulkoilua, kyläilyä, hyvää ruokaa ja herkkuja. Koristeina toimivat tänäkin vuonna pienet ruohot, pajunoksat ja kukat. En tykkää hukuttaa kotia valtaviin koristemääriin, niin luonnollisesti näinä juhlakausinakin vähemmän on tarpeeksi. Erityisesti olen ihastunut tuohon perunanarsissiin. Siinä on mielestäni todella kaunis kukinta. Muistan jo useampana vuonna etsineeni kyseistä kukkaa täältä, mutta jostain syystä en ole onnistunut sitä aiemmin saamaan. Tänä vuonna niitä taisi olla muutenkin myynnissä runsaammin. Toivottavasti näitä saa vielä myöhemmin keväällä, kun tulee ensimmäisten ulkokukkien aika. Pääsiäisen paras tunnelman tuoja on kyllä ehdottomasti ollut upea auringonpaiste. Vihdoinkin alkaa lumet sulamaan. Kohtahan sitä tarkenee jo juoda terassikahvit ilman kauheaa toppavaatekerrosta. Tästä alkaa kevät. 

19. maaliskuuta 2018

KEITTIÖSSÄ








Vihdoinkin täällä taas. Maaliskuuta on eletty yli puolen välin ja viime kertaiset flunssatkin on selätetty jo parisen viikkoa sitten. Talviloma oli ja meni ja pian ollaankin jo pääsiäisessä. Mihin vauhtijunaan tässä joutuikaan? Ei kyllä haittaa, vaikka seuraavatkin viikot menisivät yhtä nopeasti, sillä odotan jo kovasti sitä, että oikeasti päästäisiin täälläkin nauttimaan kevään tulosta ainaisten lumisateiden sijaan.

Pitkästä aikaa myös kuvia meidän keittiöstä. Tein eräänä päivänä kunnon karsimisen ja perusteellisemman puhdistuksen keittiössä ja samalla tuli hyvä tilaisuus napata pari seesteisempää keittiökuvaa. Näistä kuvista on tosin palattu jo lähes entiseen runsaampaan malliin, sillä tällainen kliinisyys ei vain lapsiperheessä onnistu, vaikka kuinka tahtoisin. Jonkin verran tosin helpottaa, kun tasoilla ei ole valmiiksi niin paljon esillä tavaroita. Arjen perus siistiminen hoituu nopeammin, eikä tasot ole saman tien ihan täynnä, kun vähän kokkailee.

Näitä kuvia ottaessani kokeilin myös ensimmäistä kertaa ottaa osan kuvista RAW-tiedostoina ja täytyy myöntää, että ihan en vielä päässyt jyvälle, miten kuvat pitäisi käsitellä, että ne näyttäisivät vielä täällä blogissa paremmilta kuin JPG-kuvat (kuvat 2. ja 3. ovat alkujaan jpg-kuvia ja muut raw-kuvia). Omalla koneellani kuvat olivat mielestäni jo parempia käsittelyn jäljiltä, mutta jotain ihmeellistä kuville tapahtui, kun muutin ne bloggeriin sopiviksi. Missä muodossa te muut kuvausta harrastavat otatte kuvanne ja mitä kautta siirrätte bloggeriin? Mielelläni kuulisin vinkkejä tähän ongelmaan teiltä, jotka olette näiden kuvien kanssa enemmän pelanneet.


28. helmikuuta 2018

PARANTAVA SMOOTHIE





Mango-banaani-avokado-appelsiini-AB-jogurtti-hunajasmoothie. Vitamiineja ja maitohappobakteereja, tarpeellisia just nyt ja muulloinkin. Jos oikein olisin ollut trendikäs, niin mukaan olisi pitänyt lisätä inkivääriä, mutta sitä ei sattunut olemaan käsillä. Enkä kyllä ole inkivääriä vielä rohjennut tuoreeltaan testaamaankaan, vaikka monet hehkuttavat sen olevan hyvä flunssalääke. Niinhän siinä nimittäin kävi, että flunssa iski myös minuun ja tietenkin siinä vaiheessa, kun muut alkoivat jo parantumaan. Tässä ollaan saatu siis jatkaa mökkihöperöitymistä tälläkin viikolla. Yli viikkoon en ole käynyt kotoa postilaatikkoa pidemmällä ja sen kyllä huomaa, habituksesta ja hermoista. Onneksi pari päivää ovat olleet jo parempia ja olen jaksanut tehdä jotain muutakin kuin vain maata. Ehkä teen vielä toisen smoothiesatsin, kun ei tuo oikeasti vielä parantanut, varsinkaan, kun sen seurana vetelee lakuja ja mustikkapiirakkaa. Olen selkeä tunnesyöjä; herkkuja kurjaan oloon, herkkuja iloon ja herkkuja muuten vaan. Oli tuo smoothiekin kyllä herkkua. Jatkossa siis enemmän sitä ja vähemmän lakuja. Aurinkoa viikkoonne!


21. helmikuuta 2018

POHDINNAN PAIKKA









Heipparallaa. Voisin kirjoittaa keveästi ihanasta auringonpaisteesta, mutta se tuntuisi niin diipadaapalle, että ajattelin sitten antaa tulla sitä, mitä tällä hetkellä mielestä kumpuaa.

Ihmiset ovat alkaneet tosissaan puhumaan keväästä. Totta kyllä on, että aurinko paistaa vihdoinkin niin korkealta, että säteet yltävät näin keskellä päivääkin ihan sisälle asti, sen sijaan, että häipyisivät pian aamun koitteen jälkeen taas mailleen. Olen kaivannut sitä lämpöä, minkä tuntee, kun asettuu auringon läikkään ja olen tyytyväinen, että olen myös malttanut asettua hetkiksi niihin läikkiin ja ihan vain olla. Kevät tuntuu silti vielä kovin kaukaiselta sillä ulkona on viime päivinä ollut kirpakka pakkanen, eikä kevään merkeistä ole näillä main tietoakaan. Koitan olla tuskastumatta talveen, joka tässä vaiheessa vuotta tuntuu vain kestävän ja kestävän. Luntakin on niin paljon, että veikkaan, että juhannuksena pääsee vielä laskettelemaan.

Kaikki lapset ovat tällä hetkellä kipeänä. Koululaiset aloittivat sairastelemisen sunnuntaina ja nuorimmaisella nousi tänään kuume. Mieskin niiskuttaa, mutta kävi kuitenkin tunnollisesti töissä. Itselläni hiukan jomottaa otsaan sillä tavalla kuin nyt yleensä taudin yrittäessä päästä päälle. Pitkään tässä ollaankin saatu olla terveenä, kun kuulostaa ympärillä olevan vaikka mitä tautia liikkeellä. Päivät ovat menneet unenomaisissa tunnelmissa, kun talo on ollut niin kovin hiljainen. Pakollista hidastamista, ehkä sekin on ihan hyvä välillä. Toivottavasti taudit kuitenkin häviävät kohtuu nopeasti. Ei tätä hiljaiseloa montaa viikkoa jaksa.

Elän tällä hetkellä selkeästi pohdinnan jaksoa. Mietin elämääni ja sitä, millaista haluaisin sen oikeasti olevan. Näitä jaksoja tulee aina silloin tällöin ja ne kuuluvat asiaan. Elämä nyt vain on sellaista. Toisinaan on aikoja, kun elo soljuu kuin itsestään tyytyväisenä eteenpäin ja sitten tulee taas aika, kun mieli alkaa halajamaan jotain uutta ja se laittaa mietinnät rullaamaan. Tällainen jakso voi tosin tulla eteen ihan tilanteen pakostakin, esim. kun lapset kasvavat tai edellinen työ loppuu. Käyn jonkinlaista sisäistä taistelua itseni kanssa ja kyseenalaistan omia ajatuksiani ja jopa tunteitani. Kai tämä on samalla sitä ihmisenä kasvamista. Tunteet menevät ristiin ja rastiin ja muutos tuntuu vielä kovin pelottavalta. Ehkä kirjoitan tästä vielä lisää, kun ajatukset selkeytyvät. Puntaroitavaa on paljon, mitä minä tahdon, riittääkö taidot ja motivaatio, mikä perheellemme sopii, mikä on lasten kannalta parasta, kestääkö talous...noin muutamia mainitakseni. Mitään todella vakavaa ei kuitenkaan ole meneillään, ei kannata siis huolestua. Muutamia kovempia pähkinöitä vain.

En tiedä, miksi kirjoitan näitä ajatuksia tänne, kun blogin pääpaino on ollut sisustuksessa. Tuntuu vain niin kovin turhalle kirjoittaa siitä, millaisia sisustustyynyjä olen laitellut tai asetelmia muutellut, kun ajatukset ovat ihan muussa kuin sohvatyynyissä. Sitä paitsi, kun oikein mikään ei viime aikoina ole sisustuksessa muuttunut. Samat tekstiilit ja tavarat täällä seilaavat paikasta toiseen. Välillä tulee ajatuksia, että miksi oikeastaan edes kirjoitan tätä blogia ja pitäisikö vain lopettaa. Ei tarvitsisi miettiä, mistä kulmasta nyt kuvaisin ja mitä kirjoittaisin. Kameran kanssa on myös tällä hetkellä hiukan hankaluuksia. En ole varma, onko siinä jotain häikkää, kun tuntuu ettei tarkennus aina toimi halutulla tavalla. Olen myös tullut kameran kanssa siihen pisteeseen, että kamerani ei pysty kuviin, mitä toivoisin saavani. Tahtoisin siis kovasti päivittää kalustoani, mutta ensin täytyisi hiukan säästää.

Painetaanpa tässä kohtaa "pausea", etten ala kuulostamaan liian negatiiviselle. Ensi kerralla ehkä niitä kevyitä auringonsäteitä vai mitä tykkäätte tällaisista pohtivammista teksteistä? Nyt taidan mennä muiden perheenjäsenten tavoin pitkälleen. Jospa vielä pystyn torjumaan hiipivän flunssapöpön. Lupaa onneksi aurinkoa seuraaviksikin päiviksi.