6. kesäkuuta 2018

ELÄMÄN VUORISTORADALLA







Olohuone just nyt. Hiukan keveämpää kesäilmettä. Mutta mitä ihmettä tapahtui? Reilu pari kuukautta hurahti edellisestä kerrasta. Ei ollenkaan ollut suunnitelmissa pitää näin pitkää paussia, mutta niin vain elämä ja sen käänteet imaisivat tämän bloggaajan huomion sen verran tiiviisti, ettei virtaa tänne ole riittänyt. Mielessä olen kyllä monet kerrat pyöritellyt "pitäisi, voisi, ehkä nyt"-ajatuksia moneenkin kertaan, mutta se lopullinen inspis tarttua kameraan ja tuottaa järkevää tekstiä on jostain syystä ollut hiukan hukassa. Mutta hei, nyt olen täällä ja toivon, että inspis tästä taas nousee. Toki kesällä tahti saattaa olla verkkaisempi, sillä aurinko, kesämenot ja muut nyt vain vetävät enemmän puoleensa. Mutta kerrataanpa ensin hieman pikakelauksella, mitä tähän pariin kuukauteen onkaan mahtunut.

Pääsiäisen jälkeen kävimme pidennetyn viikonlopun Iso-Syötteellä mökkeilemässä ystäväperheen kanssa. Laskettelua, parit synttärit ja rentoa seuraa. Ihana loman jatke heti pääsiäisen jälkeen.

Tämän jälkeen pompattiin kirjaimellisesti arkeen. Perheen mies aloitti uuden työn, joka luonnollisesti laittaa hetkeksi ajatukset ja arkijärjestelyt uuteen kuosiin. Vaikka muutos onkin pääasiassa positiivinen, vaatii se meiltä kaikilta totuttelua, työhön kun kuuluu säännöllisesti myös reissupäiviä. 

Tähän samaan saumaan sattui myös ikävä tapaturma, kun yksi tytöistämme täräytti kiipeilyleikeissä jalkapöytäänsä pienen murtuman. Pari viikkoa siinä sai vahtia, että tyttö malttaisi olla varaamatta jalalle ja muistaisi käyttää lääkärin määräämiä keppejä. Pitkät päivät liikkumaan tottuneelle koululaiselle. Hyppykieltoa jatkui tosin tuon jälkeen vielä pidempään, mutta siinä vaiheessa vain toivoin, että jospa jalka kuitenkin jo kestäisi.

Tuntuu hurjalta näin jälkikäteen ajatella menneitä viikkoja tuon jälkeen aina tähän päivään asti, sillä niihin mahtui niin paljon kaikkea. Aikamoista vuoristorataa ollaan saatu ajella. Vauhti jatkui yhtä lennokkaana. Sairastimme nuorimman kanssa angiinan, joka minulla oli nielussa ja pienellä peppuiholla. Heti noista toivuttua nuorimmaisen kevään ensipomput trampoliinilla johtivat jalan loukkaantumiseen. Alkuun loukkaantumista luultiin lääkärienkin toimesta harmittomaksi, mutta viikon kipuilun jälkeen todettiinkin tarkempien tutkimusten seurauksena sääriluun murtumaksi. Kun kolmevuotiaalle laitetaan koko jalan kipsi kolmeksi viikoksi, tietää se aikamoista painonnostoa huoltajille. Sattuipa samaan aikaan myös taloon saapumaan pieni mahatautipeikko, joka onneksemme jäi yhteen ja pariin lievään tapaukseen, mutta tiiätte ne kauhuskenaariot, mitä tuolloin päässä liikkui. Nyt viikko kipsin poiston jälkeen askeleet ovat edelleen kovin harvinaisia ja horjuvia, mutta päivä toisensa jälkeen aina eteenpäin mennään.

Sovitaan, että epäonnet olivat nyt hetkeksi tuossa ja keskitytään iloisiin ja onnellisiin puoliin. Toukokuuhun mahtui nimittäin myös kaikesta huolimatta monta ihanaa asiaa. Alkuvuoden pohdintojen tuloksena hain opiskelupaikkaa ja toukokuun alussa kävinkin pääsykokeissa. Pääsykokeista jäi ihan hyvä fiilis, mutta tuloksia vielä jännätään, joten tämän enempää en tässä vaiheessa vielä paljasta.

Lisäksi toukokuussa juhlittiin vanhimman tytön synttäreitä ja tehtiin pari kivaa reissua. Äitienpäiväviikonloppua vietettiin vanhempieni luona kesän ensimmäisistä lämpimistä päivistä nauttien. Kuun lopussa pääsin todella odotetulle viikonloppulomalle ystävän seurassa. Nautin kauniista Porvoosta ja auringosta, hitaista kahvihetkistä, pienistä ostoksista ja siitä tunteesta, että sain olla vain. Ilman näitä ja paria muuta mukavaa hengähdyshetkeä olisi viimeiset pari kuukautta näyttäneet aika mahdottomilta. Sanonta "sateen jälkeen paistaa aina aurinko"  taitaa todella pitää paikkansa.

Kesäkuu on alkanut koululaisten lomatunnelmilla ja puutarhatöillä. Kyllä! Pihalla vihertää vihdoin jotain uutta, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt toivotaan, että alkukesän ihana lämpö ja aurinkoiset säät jatkuvat, kaikin puolin. Ja sadetta vain puutarhaan. 

1. huhtikuuta 2018

PÄÄSIÄISTÄ









Täällä ollaan vietetty pääsiäistä rennoissa merkeissä. Ulkoilua, kyläilyä, hyvää ruokaa ja herkkuja. Koristeina toimivat tänäkin vuonna pienet ruohot, pajunoksat ja kukat. En tykkää hukuttaa kotia valtaviin koristemääriin, niin luonnollisesti näinä juhlakausinakin vähemmän on tarpeeksi. Erityisesti olen ihastunut tuohon perunanarsissiin. Siinä on mielestäni todella kaunis kukinta. Muistan jo useampana vuonna etsineeni kyseistä kukkaa täältä, mutta jostain syystä en ole onnistunut sitä aiemmin saamaan. Tänä vuonna niitä taisi olla muutenkin myynnissä runsaammin. Toivottavasti näitä saa vielä myöhemmin keväällä, kun tulee ensimmäisten ulkokukkien aika. Pääsiäisen paras tunnelman tuoja on kyllä ehdottomasti ollut upea auringonpaiste. Vihdoinkin alkaa lumet sulamaan. Kohtahan sitä tarkenee jo juoda terassikahvit ilman kauheaa toppavaatekerrosta. Tästä alkaa kevät. 

19. maaliskuuta 2018

KEITTIÖSSÄ








Vihdoinkin täällä taas. Maaliskuuta on eletty yli puolen välin ja viime kertaiset flunssatkin on selätetty jo parisen viikkoa sitten. Talviloma oli ja meni ja pian ollaankin jo pääsiäisessä. Mihin vauhtijunaan tässä joutuikaan? Ei kyllä haittaa, vaikka seuraavatkin viikot menisivät yhtä nopeasti, sillä odotan jo kovasti sitä, että oikeasti päästäisiin täälläkin nauttimaan kevään tulosta ainaisten lumisateiden sijaan.

Pitkästä aikaa myös kuvia meidän keittiöstä. Tein eräänä päivänä kunnon karsimisen ja perusteellisemman puhdistuksen keittiössä ja samalla tuli hyvä tilaisuus napata pari seesteisempää keittiökuvaa. Näistä kuvista on tosin palattu jo lähes entiseen runsaampaan malliin, sillä tällainen kliinisyys ei vain lapsiperheessä onnistu, vaikka kuinka tahtoisin. Jonkin verran tosin helpottaa, kun tasoilla ei ole valmiiksi niin paljon esillä tavaroita. Arjen perus siistiminen hoituu nopeammin, eikä tasot ole saman tien ihan täynnä, kun vähän kokkailee.

Näitä kuvia ottaessani kokeilin myös ensimmäistä kertaa ottaa osan kuvista RAW-tiedostoina ja täytyy myöntää, että ihan en vielä päässyt jyvälle, miten kuvat pitäisi käsitellä, että ne näyttäisivät vielä täällä blogissa paremmilta kuin JPG-kuvat (kuvat 2. ja 3. ovat alkujaan jpg-kuvia ja muut raw-kuvia). Omalla koneellani kuvat olivat mielestäni jo parempia käsittelyn jäljiltä, mutta jotain ihmeellistä kuville tapahtui, kun muutin ne bloggeriin sopiviksi. Missä muodossa te muut kuvausta harrastavat otatte kuvanne ja mitä kautta siirrätte bloggeriin? Mielelläni kuulisin vinkkejä tähän ongelmaan teiltä, jotka olette näiden kuvien kanssa enemmän pelanneet.


28. helmikuuta 2018

PARANTAVA SMOOTHIE





Mango-banaani-avokado-appelsiini-AB-jogurtti-hunajasmoothie. Vitamiineja ja maitohappobakteereja, tarpeellisia just nyt ja muulloinkin. Jos oikein olisin ollut trendikäs, niin mukaan olisi pitänyt lisätä inkivääriä, mutta sitä ei sattunut olemaan käsillä. Enkä kyllä ole inkivääriä vielä rohjennut tuoreeltaan testaamaankaan, vaikka monet hehkuttavat sen olevan hyvä flunssalääke. Niinhän siinä nimittäin kävi, että flunssa iski myös minuun ja tietenkin siinä vaiheessa, kun muut alkoivat jo parantumaan. Tässä ollaan saatu siis jatkaa mökkihöperöitymistä tälläkin viikolla. Yli viikkoon en ole käynyt kotoa postilaatikkoa pidemmällä ja sen kyllä huomaa, habituksesta ja hermoista. Onneksi pari päivää ovat olleet jo parempia ja olen jaksanut tehdä jotain muutakin kuin vain maata. Ehkä teen vielä toisen smoothiesatsin, kun ei tuo oikeasti vielä parantanut, varsinkaan, kun sen seurana vetelee lakuja ja mustikkapiirakkaa. Olen selkeä tunnesyöjä; herkkuja kurjaan oloon, herkkuja iloon ja herkkuja muuten vaan. Oli tuo smoothiekin kyllä herkkua. Jatkossa siis enemmän sitä ja vähemmän lakuja. Aurinkoa viikkoonne!


21. helmikuuta 2018

POHDINNAN PAIKKA









Heipparallaa. Voisin kirjoittaa keveästi ihanasta auringonpaisteesta, mutta se tuntuisi niin diipadaapalle, että ajattelin sitten antaa tulla sitä, mitä tällä hetkellä mielestä kumpuaa.

Ihmiset ovat alkaneet tosissaan puhumaan keväästä. Totta kyllä on, että aurinko paistaa vihdoinkin niin korkealta, että säteet yltävät näin keskellä päivääkin ihan sisälle asti, sen sijaan, että häipyisivät pian aamun koitteen jälkeen taas mailleen. Olen kaivannut sitä lämpöä, minkä tuntee, kun asettuu auringon läikkään ja olen tyytyväinen, että olen myös malttanut asettua hetkiksi niihin läikkiin ja ihan vain olla. Kevät tuntuu silti vielä kovin kaukaiselta sillä ulkona on viime päivinä ollut kirpakka pakkanen, eikä kevään merkeistä ole näillä main tietoakaan. Koitan olla tuskastumatta talveen, joka tässä vaiheessa vuotta tuntuu vain kestävän ja kestävän. Luntakin on niin paljon, että veikkaan, että juhannuksena pääsee vielä laskettelemaan.

Kaikki lapset ovat tällä hetkellä kipeänä. Koululaiset aloittivat sairastelemisen sunnuntaina ja nuorimmaisella nousi tänään kuume. Mieskin niiskuttaa, mutta kävi kuitenkin tunnollisesti töissä. Itselläni hiukan jomottaa otsaan sillä tavalla kuin nyt yleensä taudin yrittäessä päästä päälle. Pitkään tässä ollaankin saatu olla terveenä, kun kuulostaa ympärillä olevan vaikka mitä tautia liikkeellä. Päivät ovat menneet unenomaisissa tunnelmissa, kun talo on ollut niin kovin hiljainen. Pakollista hidastamista, ehkä sekin on ihan hyvä välillä. Toivottavasti taudit kuitenkin häviävät kohtuu nopeasti. Ei tätä hiljaiseloa montaa viikkoa jaksa.

Elän tällä hetkellä selkeästi pohdinnan jaksoa. Mietin elämääni ja sitä, millaista haluaisin sen oikeasti olevan. Näitä jaksoja tulee aina silloin tällöin ja ne kuuluvat asiaan. Elämä nyt vain on sellaista. Toisinaan on aikoja, kun elo soljuu kuin itsestään tyytyväisenä eteenpäin ja sitten tulee taas aika, kun mieli alkaa halajamaan jotain uutta ja se laittaa mietinnät rullaamaan. Tällainen jakso voi tosin tulla eteen ihan tilanteen pakostakin, esim. kun lapset kasvavat tai edellinen työ loppuu. Käyn jonkinlaista sisäistä taistelua itseni kanssa ja kyseenalaistan omia ajatuksiani ja jopa tunteitani. Kai tämä on samalla sitä ihmisenä kasvamista. Tunteet menevät ristiin ja rastiin ja muutos tuntuu vielä kovin pelottavalta. Ehkä kirjoitan tästä vielä lisää, kun ajatukset selkeytyvät. Puntaroitavaa on paljon, mitä minä tahdon, riittääkö taidot ja motivaatio, mikä perheellemme sopii, mikä on lasten kannalta parasta, kestääkö talous...noin muutamia mainitakseni. Mitään todella vakavaa ei kuitenkaan ole meneillään, ei kannata siis huolestua. Muutamia kovempia pähkinöitä vain.

En tiedä, miksi kirjoitan näitä ajatuksia tänne, kun blogin pääpaino on ollut sisustuksessa. Tuntuu vain niin kovin turhalle kirjoittaa siitä, millaisia sisustustyynyjä olen laitellut tai asetelmia muutellut, kun ajatukset ovat ihan muussa kuin sohvatyynyissä. Sitä paitsi, kun oikein mikään ei viime aikoina ole sisustuksessa muuttunut. Samat tekstiilit ja tavarat täällä seilaavat paikasta toiseen. Välillä tulee ajatuksia, että miksi oikeastaan edes kirjoitan tätä blogia ja pitäisikö vain lopettaa. Ei tarvitsisi miettiä, mistä kulmasta nyt kuvaisin ja mitä kirjoittaisin. Kameran kanssa on myös tällä hetkellä hiukan hankaluuksia. En ole varma, onko siinä jotain häikkää, kun tuntuu ettei tarkennus aina toimi halutulla tavalla. Olen myös tullut kameran kanssa siihen pisteeseen, että kamerani ei pysty kuviin, mitä toivoisin saavani. Tahtoisin siis kovasti päivittää kalustoani, mutta ensin täytyisi hiukan säästää.

Painetaanpa tässä kohtaa "pausea", etten ala kuulostamaan liian negatiiviselle. Ensi kerralla ehkä niitä kevyitä auringonsäteitä vai mitä tykkäätte tällaisista pohtivammista teksteistä? Nyt taidan mennä muiden perheenjäsenten tavoin pitkälleen. Jospa vielä pystyn torjumaan hiipivän flunssapöpön. Lupaa onneksi aurinkoa seuraaviksikin päiviksi.


13. helmikuuta 2018

LASKIAISPULLA





Pullaa tulee nykyään leivottua harvoin, sillä vatsani tykkää enemmän gluteenittomista vaihtoehdoista ja no, gluteeniton pulla nyt vain harvoin on niin hyvää, ainakaan minun leipomana.  Laskiaista ei kuitenkaan voi ohittaa ilman pullaa, joten päätin jälleen yrittää parhaani. Tuona pullan leivontapäivänä koululaisten saapuessa koulusta, kuuluikin heti ovelta suureen ääneen "PULLAA, jes olin oikeassa, täällä tuoksuu pulla!" Kyllä maistui, ihan pullalta, vaikka ei nämä silti kunnon vehnäpullaa voita. Se sitko ja mehevyys jää uupumaan, mutta kelpopulla kerman ja mansikkahillon kera. Ohjeen nappasin Hellapoliisin sivuilta. Parasta lasten riemu, yhdestä pullasta. Tänään herkutellaan. Hyvää laskiaista!


11. helmikuuta 2018

PIKKUTYTÖN HUONEEN UUSI JÄRJESTYS








Lastenhuoneita tulee kuvattua harvemmin, ymmärrettävästä syystä. Leikit ovat usein levällään ja epäjärjestys tuskin inspiroi kovin monia, ei ainakaan minua. Pikkutytön huone on kuitenkin helpoiten hallittavissa, sillä tavaraa ei ole vielä kertynyt niin paljon, ettei sitä saisi sukkelasti ojennukseen.

Jokin aika sitten vaihdoimme tytön kanssa yhteistuumin järjestystä huoneessa. Kovin kummoista mylläystä ei tässä pienessä huoneessa pysty toteuttamaan, vaan kalusteet siirtyivät yksinkertaisesti seinältä toiselle. Viikon ajan huoneen asukas oli sitä mieltä, että sänky pitää siirtää takaisin "oikealle" paikalleen, mutta sittemmin muutokseen on jo totuttu. Olen tosin pohtinut, voisiko sängyn paikalla olla vaikutusta yöheräilyyn. Ehkä vilkastuva mielikuvitus vain näkyy lisääntyneissä unissa ja sitä kautta myös heräilynä. Ei noista 3-vuotiaista aina tiedä. 

Muutosta huoneeseen saatiin myös vaihtamalla entinen eläinverho värikkäämpään Marimekon pakkanen-verhoon. Verho on aiemmin nähty meillä myös olohuoneessa, mutta tällä hetkellä kirkkaat värit eivät oikein istu olohuoneen värimaailmaan. Onneksi on lastenhuoneet, joissa voi irrotella väreillä, lastenhuoneet kun luonnostaankin täyttyvät erilaisista väriyhdistelmistä. Siellähän ovat sitten kaikki sulassa sovussa. 

Nyt siirrynkin tästä seuraavaksi ruuanvalmistukseen. Laskiaismäestä alkaa kohta tulla nälkäisiä punaposkia, joten potut tulille ja kermavaahtoa vatkaamaan. Se on lempparipullapäivä!