29. maaliskuuta 2013

Tautia ja hajanaisia ajatelmia



Tauti on kyykyttänyt meitä jokaista vuoronperään. Siksi raksa-aiheiset postaukset ovat olleet aika hiljaisia lähiaikoina. Kaksi täyttä viikkoa on kuulkaas raksa saanut nyt jo levätä. Välillä ollaan noustu sohvalta ja ajeltu kurkistamaan, että kyllä se vielä on siellä pystyssä ja ei, ei sitä ole kukaan tehnyt eteenpäin.

On tästä sairastelusta jotain hyötyäkin ollut. On ollut mahdollista jakaa sumuisia ajatuksia ja tehdä joitakin hyviä päätöksiäkin. Kun kroppa vaatii pysähdystä, niin ajatus suorastaan laukkaa. Yksikin yö valvoin ehkä lievässä kuumeessa siinä kahen-kolmen kieppeillä ja mielikuvissani tein sisustushommia eteenpäin. Kovin kirkkaita ei tainneet nuo yölliset ajatukset olla, kun ei mitään uusia ideoita syntynyt, mutta uskoisin ainakin vanhojen päätöksien vahvistuneen. Pitäähän se nyt muutaman kerran kääntää ja vääntää ajatusta päässä, että voi olla ihan varma, että näin asia nyt oikeasti tehdään. Ajankohta tietysti voisi olla parempi kuin keskellä yötä. Aamulla oli pää kipeä.

Mitä nämä suuret päätökset ja edistymiset sitten ovat olleet. Sen verran olemme pystyneet sairastelusta huolimatta "ulkoilemaan", että kävimme yhtenä iltana katselemassa ja silittelemässä laattoja. Ensin pitäisi löytää eteisen ja keittiön laatta. Sen jälkeen uskoisin kodinhoitohuoneen ja kylppärin laattojen löytyvän suht kivutta. Saimme muutaman mallilaatan kierrokselta mukaan, mutta vielä ei ole tullut sitä varmaa "tuon mä haluan"-tunnetta. Kohta on pakko saada laatat valittua, sillä parin viikon päästä olisi hyvä olla tavara työmaalla, kun laatoittaja astuu kehään. Lattia on siis kerinnyt hyvin kuivua ja hommiin on lupa saatu. Huomenna laattojen metsästys jatkuu. Peukut pystyyn, että kolahtaa.

Hei, mutta onhan meillä jo vessan laatta valittuna. Jälleen yksi lehdestä bongattu kuva ratkaisi tämän asian ihan melkein itsestään. Ja samalla selailulla seinäänkin löytyi hiukan piristettä. Näistäpä tiedossa enemmän tarinaa myöhemmin. Samaisella laattakierroksella poikkesimme myös eräässä kodinkoneliikkeessä ihan vain katselemassa alustavasti. Ja kas kummaa, kun lähdimme liikkeestä, oli astianpesukone ja pyykinpesukone ostettuna. Onpahan jotain jo ajoissa hoidettuna.

Myös tapettiasioissa tuntuu kelkka menevän jälleen eteenkin päin. Muutamat tilatut näytteet ovat joutuneet nimittäin suoraan hylkyyn. Tällä viikolla sain kuitenkin sellaisia namuja kirjekuorellisen, että ihan joutuu jo valita monesta hyvästä. Mallipaloja on siis vertailtu, ihasteltu ja mallattu parkettipalan kera. Tarjouspyyntöä on laitettu matkalle ja vastausta odotellessa lasken pennosia, että miten monta seinää niillä koristaisi. Parkettikin se on siis valittu jo. Näistäkin valinnoista lähiaikoina, kunhan faktaa on vielä hiukkasen enemmän pöydässä.

Ennen sairastelurupeaamme on käyttöullakolla kolisteltu ja saatu sinne raakapontista lattia ja jämälevyistä seinät. Hyllyissä on vielä viimeisteltävää. Sitten on sekin kolo sillä tolalla, että voi siirtyä julkisempiin tiloihin. Sittenpä muuten alkaa tapahtua! Huilitaanpa siis nyt kunnolla vielä pääsiäisen yli.

Aurinkoista pääsiäistä!



P.s. Huh, kuka jaksoi lukea kaiken?


4 kommenttia:

  1. Minä jaksoin. :) Ihania suunnitelmia teillä. Parannelkaa rauhassa, sitten on intoa taas pakertaa. Jään odottelemaan parkettipaljastuksia.. :D

    Pauliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes :) Laatta- ja tapettivalinnat loppusuoralla, sitten kerralla kaikki paljastukset. :D

      Poista
  2. Te oottekin fiksuja kun aloitatte varastoista ja ullakoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollakin...eipähän jää ainakaan tekemättä ja ullakolle oli nyt helpompi saada kaikki tavarat kannettua, kuin sitten pienemmästä reiästä.

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)