YKSI LUKU ON PÄÄTTYNYT

Vuosi on vaihtunut uuteen. En voi sanoa, että viime vuosi olisi päästänyt helpolla. Ylämäkiä, mutta myös sujuvia alamäkiä. Vuoteen mahtui mm. tulevaisuuden pähkäilyä, totuttelua terveyden kanssa tasapainoiluun, loputtomalta tuntuva runsasluminen talvi, opiskelupaikan hakeminen, murtumia kolmella perheen jäsenellä (minä mukaan lukien), miehen uusi työpaikka, ihanan lämmin kesä ja useat lomareissut, syksyllä nuorimmaisen päivähoidon aloittaminen ja omat alkaneet graafisen alan opintoni, niistä innostuminen ja onnistumiset ja juuri vietetty leppoisa joulu. 

Bonuksena kerrottakoon, että olen tässä hiljaisuudessa kasvatellut myös pientä ihmettä sisälläni, mikä omalta osaltaan on tuonut tähän toiseen vuoden puolikkaaseen omat haasteensa pahoinvointeineen ja muine vaivoineen, mutta myös ilon ja odotuksen tulevasta maaliskuun vauvasta.

Kaikkinensa on viime vuoden runsaat kuviot näkyneet selvästi myös täällä blogin puolella ja saaneet minut moneen kertaan pohtimaan tämän lopettamista. Nyt näin uuden vuoden alkajaisiksi tuntuu, että on aika tehdä ratkaisu ja päättää tämä luku elämässäni. Ei siksi, etten tästä kaikesta tykkäisi, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että tässä elämäntilanteessa minulla ei vain riitä aikaa niin paljon blogille, kuin haluaisin. Samalla olen myös huomannut, että tarvitsen arkeeni enemmän ns. tyhjiä hetkiä palautumiseen, jotta kroppani ja pää ei lähde ylikierroksille. On siis karsittava elämästä jotain saadakseen tilalle aikaa kaikelle sille muulle, mille nyt sitä ei ole riittänyt. Ehkä tartun taas useammin neulomisen tai ompelukoneen kimppuun tai luen enemmän tai ihan vain keskityn elämään kulloisessakin hetkessä paremmin, ilman taustalla jyskyttävää ajatusta postausaiheista. Enemmän tilaa olla vain, keskittyä tulevaan uuteen pieneen ja koko perheeseen, omiin juttuihin sekä hyvinvointiin. Siinä tavoitetta tälle vuodelle. 

Reilu kuusi vuotta blogia tuntuu pitkältä ajalta. Ei ihme, että tässä ollaan hieman haikeissakin tunnelmissa. Uskon silti, että päätös on oikea tähän saumaan. Koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu tai olenko joskus aloittamassa jotain uutta bloggauksen tai muun aiheen saralla, mutta nyt juuri tuntuu hyvälle näin. Ihan täysin en somesta katoa, vaan edelleen minut löytää instagramin puolelta tutulla nimimerkillä: @punahallakko. Moikataan siellä! 

Kiitän teitä kaikkia mukana kulkeneita mielenkiinnostanne ja seurastanne näinä vuosina. Ilman teitä ei tämäkään tarina olisi jatkunut näinkään kauaa. Olkoon elonne lempeää ja sopivasti haasteellista, ihanaa alkanutta vuotta 2019!

MUUTOSTEN EDESSÄ

Tervehdys pitkästä aikaa! Blogi tipahti kuin vahingossa lomamoodiin, kun päivät ja viikot ovat täyttyneet monenlaisesta muusta touhusta. Tällaista tämä tahtoo aina kesäisin olla, kun koululaiset ovat kotona ja muutoinkin menoja ja reissuja enemmän kuin normaalisti arkikuukausina. Myös perheen mies on ollut viimeiset pari viikkoa lomalla. Päivät ovat menneet joko reissatessa tai kotona rästihommia puuhastellessa. Hullulta tuntuu, että jo ensi viikolla palataan taas arkirytmiin, kun koulut ja työt alkavat. Tämä kesä on säiden takia onneksi tuntunut jotenkin pidemmälle ja on oikeastaan ihan mukavaa, että päiviin tulee taas jotain rytmiä.

Edessä onkin tällä kertaa koko perheelle suuria muutoksia arkeen, sillä kävi niin onnekkaasti, että minut hyväksyttiin hakemaani opiskelupaikkaan ja aloitan itsekin tulevana maanantaina koulun. Opintoni tulevat olemaan kuvallisen ilmaisun parissa, missä suuntautumisena on graafinen suunnittelu. Aika jännää! En olisi vielä joku aika sitten uskonut, että joskus palaan opiskelujen pariin, mutta niin vain ajatukset muuttuvat. Usean kotiäitivuoden jälkeen on ihanaa saada aivoille uutta ajateltavaa ja opittavaa.

Muutos tuo mukanaan myös sen, että nuorimmainen aloittaa ensimmäistä kertaa päivähoidon vieraan hoivissa ja koululaiset joutuvat ottamaan enemmän vastuuta selvitäkseen aamuisin kouluun ja koulun jälkeen keskenään kotona. Seuraavat viikot menee varmasti totutellessa uuteen arkeen, mutta eiköhän tähänkin taas löydy omat rutiininsa aika nopeasti. 

Kuvat eivät nyt varsinaisesti liity aiheeseen, mutta ovat odottaneet julkaisua kesäkuusta lähtien. Kuvien rouhean maljakon hankin keväällä, kun tuo kaunis yksilö tuli vastaan instagramissa.  Maljakko on Knaapelin valmistama ja löytyi kyllä kuin tilauksesta. Maljakkovarastoni ei ole ollut järin suuri ja välillä maljakon virkaa on saanut toimittaa milloin mikäkin lasipurnukka. Merkin takana häärii tuttu pariskunta vuosien takaa ja siksikin tämä hankinta tuntui erityisen hyvältä. Knaapelin valikoimaan kuuluu myös muita upeita keramiikka- ja puutuotteita. Tuotteita voi tällä hetkellä tiedustella instagramin : @knaapeli tai sähköpostin: knaapeli@gmail.com kautta.

Tsemppiä kaikille muillekin arkea aloitteleville ja ihanaa elokuuta!

ELÄMÄN VUORISTORADALLA

Olohuone just nyt. Hiukan keveämpää kesäilmettä. Mutta mitä ihmettä tapahtui? Reilu pari kuukautta hurahti edellisestä kerrasta. Ei ollenkaan ollut suunnitelmissa pitää näin pitkää paussia, mutta niin vain elämä ja sen käänteet imaisivat tämän bloggaajan huomion sen verran tiiviisti, ettei virtaa tänne ole riittänyt. Mielessä olen kyllä monet kerrat pyöritellyt "pitäisi, voisi, ehkä nyt"-ajatuksia moneenkin kertaan, mutta se lopullinen inspis tarttua kameraan ja tuottaa järkevää tekstiä on jostain syystä ollut hiukan hukassa. Mutta hei, nyt olen täällä ja toivon, että inspis tästä taas nousee. Toki kesällä tahti saattaa olla verkkaisempi, sillä aurinko, kesämenot ja muut nyt vain vetävät enemmän puoleensa. Mutta kerrataanpa ensin hieman pikakelauksella, mitä tähän pariin kuukauteen onkaan mahtunut.

Pääsiäisen jälkeen kävimme pidennetyn viikonlopun Iso-Syötteellä mökkeilemässä ystäväperheen kanssa. Laskettelua, parit synttärit ja rentoa seuraa. Ihana loman jatke heti pääsiäisen jälkeen.

Tämän jälkeen pompattiin kirjaimellisesti arkeen. Perheen mies aloitti uuden työn, joka luonnollisesti laittaa hetkeksi ajatukset ja arkijärjestelyt uuteen kuosiin. Vaikka muutos onkin pääasiassa positiivinen, vaatii se meiltä kaikilta totuttelua, työhön kun kuuluu säännöllisesti myös reissupäiviä. 

Tähän samaan saumaan sattui myös ikävä tapaturma, kun yksi tytöistämme täräytti kiipeilyleikeissä jalkapöytäänsä pienen murtuman. Pari viikkoa siinä sai vahtia, että tyttö malttaisi olla varaamatta jalalle ja muistaisi käyttää lääkärin määräämiä keppejä. Pitkät päivät liikkumaan tottuneelle koululaiselle. Hyppykieltoa jatkui tosin tuon jälkeen vielä pidempään, mutta siinä vaiheessa vain toivoin, että jospa jalka kuitenkin jo kestäisi.

Tuntuu hurjalta näin jälkikäteen ajatella menneitä viikkoja tuon jälkeen aina tähän päivään asti, sillä niihin mahtui niin paljon kaikkea. Aikamoista vuoristorataa ollaan saatu ajella. Vauhti jatkui yhtä lennokkaana. Sairastimme nuorimman kanssa angiinan, joka minulla oli nielussa ja pienellä peppuiholla. Heti noista toivuttua nuorimmaisen kevään ensipomput trampoliinilla johtivat jalan loukkaantumiseen. Alkuun loukkaantumista luultiin lääkärienkin toimesta harmittomaksi, mutta viikon kipuilun jälkeen todettiinkin tarkempien tutkimusten seurauksena sääriluun murtumaksi. Kun kolmevuotiaalle laitetaan koko jalan kipsi kolmeksi viikoksi, tietää se aikamoista painonnostoa huoltajille. Sattuipa samaan aikaan myös taloon saapumaan pieni mahatautipeikko, joka onneksemme jäi yhteen ja pariin lievään tapaukseen, mutta tiiätte ne kauhuskenaariot, mitä tuolloin päässä liikkui. Nyt viikko kipsin poiston jälkeen askeleet ovat edelleen kovin harvinaisia ja horjuvia, mutta päivä toisensa jälkeen aina eteenpäin mennään.

Sovitaan, että epäonnet olivat nyt hetkeksi tuossa ja keskitytään iloisiin ja onnellisiin puoliin. Toukokuuhun mahtui nimittäin myös kaikesta huolimatta monta ihanaa asiaa. Alkuvuoden pohdintojen tuloksena hain opiskelupaikkaa ja toukokuun alussa kävinkin pääsykokeissa. Pääsykokeista jäi ihan hyvä fiilis, mutta tuloksia vielä jännätään, joten tämän enempää en tässä vaiheessa vielä paljasta.

Lisäksi toukokuussa juhlittiin vanhimman tytön synttäreitä ja tehtiin pari kivaa reissua. Äitienpäiväviikonloppua vietettiin vanhempieni luona kesän ensimmäisistä lämpimistä päivistä nauttien. Kuun lopussa pääsin todella odotetulle viikonloppulomalle ystävän seurassa. Nautin kauniista Porvoosta ja auringosta, hitaista kahvihetkistä, pienistä ostoksista ja siitä tunteesta, että sain olla vain. Ilman näitä ja paria muuta mukavaa hengähdyshetkeä olisi viimeiset pari kuukautta näyttäneet aika mahdottomilta. Sanonta "sateen jälkeen paistaa aina aurinko"  taitaa todella pitää paikkansa.

Kesäkuu on alkanut koululaisten lomatunnelmilla ja puutarhatöillä. Kyllä! Pihalla vihertää vihdoin jotain uutta, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt toivotaan, että alkukesän ihana lämpö ja aurinkoiset säät jatkuvat, kaikin puolin. Ja sadetta vain puutarhaan. 

PAKKASPÄIVIÄ

Viime päivinä olemme saaneet maistaa täällä Savossa kunnon talvea. Lunta on tälle talvelle kertynyt jo ihan reippaasti ja tällä hetkellä pakkasta on siinä parinkympin tietämillä. Yöllä oikein säpsähdin, kun nurkat paukkuivat pakkasen kiristyessä. Ulkoilu kirpakassa säässä, matalalta paistavat auringonsäteet, narske jalkojen alla ja kuuraiset puut saivat jopa tälle todelliselle kesäihmiselle hymyn huulille. Kun kesään on vielä ikuisuus, on tartuttava näihin talven pieniin iloihin. Vaikka ulkona paukkuu pakkanen, on takka pitänyt huolen, että sisällä ei palella. Juuri nytkin istun takan edessä kipinämirkkuna ja odottelen, että lapset rauhoittuvat unille. Yksi parhaista päivän hetkistä. Kaunista pakkasviikkoa kaikille! 

UUDEN VUODEN ALKU

Uuden vuoden ensimmäinen postaus on jotenkin hankala. Tuntuu, että pitäisi olla kalenteri valmiina täytettynä tulevan vuoden suunnitelmilla, odotettavana ihana lomamatka tai uusia tuulia työrintamalla. Tai vähintäänkin luvata syödä terveellisemmin, liikkua enemmän ja olla muutenkin parempi ihminen. Ei ole. Sen sijaan on samat "mikä minusta tulee isona"-pohdinnat, pari muutakin kysymysmerkkiä ja ihan tavallinen arki. Uusi kalenterikin muuten puuttuu vielä. Liikunnan saralla lupaan kuitenkin petrata sen verran, että käytän mieheltä saamani lahjakortin kymmenen tuntia pilatesta tai ilmajoogaa ja ehkä viihdyn pakkaskelissä pidempään ulkona uuden lämpimän talvitakin myötä. En koe, että minulla olisi kovin epäterveelliset elämäntavat eli mitään suurempaa muutosta sen suhteen ei ole tulossa ja aion kyllä syödä pari palaa suklaata joka päivä, niinkuin tähänkin asti.

Hetken ahdisti, mutta sitten päätin unohtaa ulkopuolelta tulevat (ehkä sosiaalisesta mediasta kumpuavat) ja itse keksimäni paineet ja elää vain sen mukaan, mitä elämä tuo. En tahdo ajatella, että ihmisen hyvyyden mittarina toimisi se, kuinka paljon minäkin vuonna saa asioita aikaan. Tottakai minullakin on haaveita, joita kohti toivon pääseväni, mutta pessimisti minussa ei uskalla huudella niitä kaikelle kansalle. :D Toivon, että vuosi tarjoilee siis minulle ja sinulle paljon rakkautta, iloa, valoa, terveyttä, sujuvaa arkea ja sopivasti juhlaa, uskoa huomiseen ja rauhallista mieltä, mutta ennen kaikkea toivon, että osaisimme olla armollisempia itsellemme ja toisillemme.

*** Lempeää uutta vuotta 2018 ***

LEMPEÄMPI SYKSY

Syksyn synkeyden torjunta aloitettu! Elokuun lopussa pohdin keinoja, miten selvitä syksystä synkistelemättä ja kyllä noita on jo tarvittukin. Toivottavasti saamme vielä nauttia aurinkoisistakin syyspäivistä, vaikkakin olen saanut myös huomata, miten harmaatkin päivät muuttuvat valoisammiksi, kun illan on saanut viettää hyvien ystävien seurasta. Viime viikonloppuna otin myös irtioton arjesta ja vietin antoisat pari lomapäivää Helsingissä. Koko viikonloppu oli harmaa ja enemmän ja vähemmän sateinen, mutta hyvässä seurassa ja mieluisten asioiden äärellä ei suurempikaan sade, rikkinäinen sateenvarjo tai rakot varpaissa päässeet latistamaan tunnelmaa. Reissun päätarkoitus oli katsastaa Helsingin Design Market ja useampi tunti siellä tungoksessa vierähtikin. Tuliaiset tuolta jäivät kuitenkin aika pieniksi, sillä enpä arvannut varustautua paksummalla lompakolla ja pakettiautolla. ;) Joka tapauksessa reissu tarjoili sopivasti inspiraatiota ja uusia haaveita ja ennen kaikkea vaihtelua peruskauraan.

Viikonlopun jälkeen on taas palattu tuttuun arkeen ja piristetty päiviä kynttilöillä ja omenapaistoksella. Uutta harrastusta vielä kaipailen tälle syksylle, mutta senkin suhteen taidan olla jo hajuilla, mikä se voisi olla. Hiukan muuten huvittaa nämä tämänkertaiset kuvat. Totuushan nimittäin on, että pikkulapsen kanssa ei tällaiset stailatut asetelmat kovin kauaa pysy aloillaan. Mukavaa vaihtelua minulle kuvaukseen. Viimeinen kuva muuten liittyy vahvasti seuraavaan aiheeseen. Palataan siis pian! 

SISUSTUSJUMI

Tykkään vaihdella pienempiä sisustusesineitä lähes viikottain ja hakea näin aina uutta katseltavaa kulloiseenkin viikkoon. Nyt jostain syystä tasojen päällä on nököttänyt pidempään samat kynttilänjalat ja maljakot. Jälleen siivouspäivän jälkeen yritin keksiä jotain vaihtelua erityisesti tuohon olohuoneen kaapiston päälle, mutta mikään ei tuntunut asettuvan omaan mieleeni paikalleen. Uusi sohva ilostuttaa edelleen päivittäin (paitsi silloin, kun nuorimmainen liiskasi siihen mustan purkan). Sohvan myötä tilan tunnelma muuttui sen verran paljon, että täytyy nyt vain rauhassa makustella uutta värimaailmaa. Varsinkaan, kun ei nyt ensimmäisenä ostoslistalla ole uusia mattoja ja verhoja, ennemminkin niitä puita ja pensaita.

Onneksi tässä ei nyt niin kovin vakavasta asiasta ole kyse, tällaisia arjen pieniä käpyjä vain. Äitienpäivälahjaksi sain tuon Marimekon tiiliskivi tyynynpäällisen, josta olinkin kerinnyt ihan ääneen haaveilla jo pidempään. Ilmankos sattuikin olemaan aika mieluinen lahja. Samoin Helena Karihtalan vastikään julkaisema Sisustajan käsikirja on mitä mainioin lahja tällaiselle sisustusintoilijalle. Kyllä näillä nyt ruokitaan tätä sisustusnälkääni ainakin hetken aikaa.

HUHTIKUU

Vuoden "pisimmät" kuukaudet ovat takana. Maaliskuu tosin hurahti jotenkin erityisen nopeasti. Se kertonee vain siitä, että kuukauteen mahtui tarpeeksi toimintaa ja tapahtumia. Huhtikuu on alkanut tyttöjen kesken, miehen lomaillessa lämpimämmän auringon alla. Osaakin aina valita juuri ne ajankohdat lomilleen, kun taivaalta tulee pihan täydeltä märkää räntää. En valita, sillä huhtikuu tuo tullessaan myös itselleni mieluisia tapahtumia ja toivottavasti vihdoinkin myös lumille lähtöpassit ja kevään. Ja eikös lihaskipu kerro vain lisääntyneestä voimasta? ;) 

Ostin muutama viikko sitten vihdoinkin kalenterin, Papun  aamut, päivät, illat, yöt -seinäkalenterin. Heti helpotti, kun viikon/kuukauden tapahtumat ovat tuossa keittiössä silmien alla, eikä tarvitse joka välissä puhelimesta niitä tarkistella. En vain ole tottunut pelaamaan kännykän kalenterin kanssa, vaikka pakko senkin muistutustoimintoa on joskus käyttää. Tuleva arkiviikko alkaakin auton katsastuksella. Näinköhän tälläkin kertaa menee läpi...

VIIKONLOPPUKIMPPU

Viikko on pitänyt sisällään hurjasti kaikkea kivaa! Edellisellä viikolla vaivannut flunssa on melkeinpä väistynyt. Pientä rykimistä on vieläkin havaittavissa, mutta en ole antanut sen enää menoa haitata. Omat aiemmin asettamani tavoitteet sain aikalailla tällä viikolla hoidettua ja vähän muutakin. Sen kunniaksi tämä upea kukkakimppu. Toivoin jotain keväistä ja boheemia ja meni kyllä nappiin! Kukkakaupan kukat ovat tässä talossa sen verran harvinainen näky, että tuntuu ihan juhlalta. 

Piakkoin siis tulossa tännekin juttua mm. koululaisten huoneen muutoksesta, uudistuneesta työ-/vierashuoneesta, saunasta sekä yhdestä toteutuneesta sisustushaaveesta. Ei, se ei ole vielä sohva, vaikka sekin kaiken pohdinnan jälkeen lähti tällä viikolla tilaukseen. Malttakaahan siis hetkinen. Käykää vaikka sillä välin kurkkaamassa Styleroomin blogista ajatuksiani meidän kodista ja sisustuksesta, ellet sitten ole jo jotain muuta kautta sinne eksynyt. Tällainenkin pieni haastattelu mahtui tähän viikkoon. Blogin yläosan linkeistä pääset nyt myös kurkkaamaan Styleroom-kansioihini, joita olen tässä myös pikkuhiljaa kasaillut. Rentoa viikonlopun jatkoa!

Arki ja sen vastapaino

Flunssat selätetty. Arki rullaa vauhdilla. Hihat on laitettu heilumaan sekä leikkimökin että olohuoneen kalusteiden kimpussa. Leikkimökissä on katto päällä ja ulkoverhous melkein valmis. Mun omat projektit valmistuu ehkä jouluksi. Ihan joka hetki ei pysty pinkoilemaan, on hyvä ottaa välillä vaikka ihan oikea vapaailta, ettei arki käy liian haastavaksi. Onneksi näitä mukavia arjen vastapainoja näyttää järjestyvän ihan itsestään. Ystävän viesti keskellä viikkoa: "Voinko tulla käymään?" tai mukava ilta vain aikuisten kesken ovat hyviä kiireen katkaisijoita. Vaikka olenkin hiukan kärsimätön tämän keskeneräisyyden keskellä, on silti hyvä muistaa, ettei esim. se viimeistelty sisustus ole tässä elämässä tärkeintä, ei ollenkaan. Kaunis koti tuo toki hyvää mieltä, mutta ei mitenkään pysty korvaamaan siellä elettyjä onnellisia hetkiä tai mukavia kohtaamisia, you know what i mean.

Miten tästä nyt tuli tällainen pohdinta. Piti tulla vain laittamaan pari hyvin rajattua kuvaa keskeneräisyyden keskeltä. Keskeneräisyydestä huolimatta, elämä on kivaa, varsinkin ilman flunssaa. Voikaa hyvin!

Tyhjää tilaa

Niinhän siinä sitten kävi, että senkkivanhus sai pian myynti-ilmoituksen laiton jälkeen muuttaa uuteen kotiin. Nyt on sitten ihmetelty tätä avaruutta tässä parisen viikkoa. Jännä, miten kaikuminen tilassa lisääntyi heti huomattavasti. Onneksi uusi kalusteratkaisu on jo samojen seinien sisäpuolella, tosin osina ja vailla pientä käsittelyä.

Näköjään yksi muutos johtaa aina toiseen tai sitten projektit vain jostain kumman syystä tuppaavat kaikki kasaantumaan. Tällä hetkellä meillä on se tilanne, että samaan aikaan, kun uudet kalusteet odottavat erinäisiä työvaiheita ennen lopullista sijoituspaikkaansa, on pienen tytön huone vielä vailla kunnon sisustusta, huonekaluja majailee väärissä paikoissa, pihalla koitetaan saada leikkimökkiä säältä suojaan ja  vielä työ(-vieras)huonekin on saamassa uutta kalustetta, jonka seurauksena taas työhuoneesta muuttaa jotain koululaisten huoneeseen. Saikohan tästä nyt enää selvää kukaan, kun itteäkin jo ihan hengästyttää. Joka tapauksessa ei tässä tarvitse miettiä, mihin joutoaikansa käyttää. Ennemminkin on syytä pohtia, mistä sitä saataisiin lisää. 

Nuhanenän kukkakimppu

Napsin ruohosipulipenkistä kukat pois. Olen kuullut, että näin kuuluisi tehdä, jotta sen kasvu ei kyseiseltä kasvukaudelta hiipuisi. Olihan noita kukkia aika läjä. En raaskinut heittää kauniita nupullaan olevia kukkia roskikseen, vaan kokosin ne maljakkoon (tai siis kannuun) sisälle. Pelkäsin kyllä, että kohta koko talo on yhtä sipulintuoksua täynnä. Ihme kyllä, eivät lapset eikä mieskään haistaneet mitään erikoista. Mitäpä siitä, vaikka vähän tuoksahtaisikin. Tiiä vaikka pitäisi nenäröörit vähän paremmin auki. On nimittäin nessupaketilla ollut kävijää viimeisen kahden viikon aikana aika tiuhaan. Mikä lie sitkeä kevätflunssa. Sama flunssa se on muuten lapsilla ja miehelläkin ollut. Ehkä ne ei siksi haistaneetkaan mitään. Että sorkke vaan muut nuhattomat kanssaeläjät, jos tavatessamme perhe ruohosipulinen vähän lemuaa.

1-vuotias

Vauvavuosi takana. Noin vain siirryttiin taaperoikään.

Meidän taapero

...on edelleen vähän vauva.

...tapailee sanoja, joista suosituin on -oho- ja -tato-.

...osoittelee sormellaan ja selittää omalla kielellään.

...osaa jo vaatia herkkuja toisten lautaselta.

...kärräilee melko sujuvasti taaperokärrynsä kanssa ja harjoittelee ilman tukea seisomista.

...nauttii sohvalla/sängyssä mylläämisestä ja huomiosta.

...tykkää eläimistä ja ne saavat aina osakseen ihmettelyä ja ihastelua.

...tietää, miten äitiin ja iskään saa kivasti liikettä menemällä tuhkaluukulle, lehtihyllylle tai astiakaapille.

...viihtyy useimmiten menossa mukana, paitsi jos ollaan pitkään paikallaan.

...on siis alati liikkeessä, myös unissaan vaeltaa sängyn päädystä toiseen.

...herättelee öisin liian usein.

...valloittaa sydämiä (tai ainakin vastaantulevia mummoja) suloisilla silmillään.

...on valloittava ja ihana muutenkin.

Virallisena synttärikakkuna maisteltiin mustaherukka-valkosuklaakakkua. Tätäkin tehdään varmasti toiste, vaikka en oikein noiden liivatekakkujen kanssa ole päässyt sinuiksi. Tästä tuli kuitenkin vallan maittavaa.  Päällä oleva rouhe ei sitten ole juustoa, vaikka erehdyttävästi siltä näyttääkin. Viikonlopun juhlarupeamasta aletaan olla selvitty, univajeesta ei (kts. edeltä). Mies on kuitenkin ollut niinkin virkeänä, että päätti vielä sutia talon viimeiset maalaamattomat seinät. Luvassa pian siis kuvia tuoreesta maalipinnasta, kunhan itsekin ensin hiukan ryhdistäydyn (tai nukun kunnon yöunet).

Kello

Arki on alkanut. Koululaiset ovat aloittaneet kouluvuotensa. Aamuisin saa vahtia kelloa. Eka- ja tokaluokkalaisella ottaa jälleen aikansa oppia rutiinit. Siinä hommassa kello on tarpeen. Viisari kertoo, milloin mitäkin tehdään ja milloin on hypättävä pyörän selkään ja suunnattava koulua kohti. Taitaa silti perheen aikuisilla painaa aikaiset aamut enemmän kuin intoa puhkuvilla koululaisilla. Äkkiä se lomarytmi toivottavasti taas kääntyy arkirytmiksi.

Tämä kello on palvellut meitä jo useamman vuoden. Pitkään se nojaili tason päällä täällä uudessa kodissa (tuli muuten kaksi vuotta tässä talossa juuri täyteen :D ) odottaen lopullista paikkaansa ja freesimpää ilmettä. Päällystin kellon mattavalkoisella DC Fix-kalvolla ja pympyrät piirsin pahviin tehdyn reiän läpi permanent tussilla. Oli muuten haaste saada pallot tasaisin välein ja vielä niin, että viisaritkin osuvat oikein. Tuunaus on toteutettu jo helmikuussa. Nyt vasta sain sen tänne näytille. Ei kulje tämä bloggaaja kello kaulassa. 

Antoisaa arkea teille muillekin koululaisten vanhemmille tai töiden ja opiskeluiden aloittaneille! Arki on hyvä. Minä hippailen pienimmän kanssa kotosalla ja nautin siitä, että rauhalliset aamukahvihetket ovat täällä taas. 

Pakkasen puraisu

Pakkasherra puhaltaa kuuraa. Nuo mahtavat tikkuiset kuuset tallentuivat kameraan marraskuun 1. päivänä. Kaksi ylintä kuvaa ovat mieheni ottamia. Hän jaksoi kiivetä (autolla ;) ) korkeammalle mäelle ihan varta vasten kuvaamaan. Eskarilaisesta oli hauskinta saada tikkusade niskaan.

Kirpun haalari on tehty Ottobre 4/2014 vanuhaalarin kaavoilla. Maija näppäränäppihän se taas joutui hommiin. Itse olin lähinnä häiritsevänä tekijänä. Koko on 56 cm, mutta pidensimme hihoja ja lahkeita jonkun verran. Näyttivät niin lyhkäsille. Ei olisi kyllä tarvinnut. Ei sitä muista, että ne vauvan jalat tosiaan on niin lyhyet. Eipä pure pakkanen varpaita, kun ovat niin hyvin piilossa.