Näytetään tekstit, joissa on tunniste toiveissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toiveissa. Näytä kaikki tekstit

20. heinäkuuta 2017

ETEISEN PROBLEMATIIKKAA








Eteinen on säilynyt lähes ennallaan koko täällä asumisen ajan....eli varsin tyhjänä. Tykkään siitä, että eteisessä on tilaa, lähtijöitä kun on monesti samaan aikaan useampi. Siksikään ei ole tullut suuremmin mietittyä, mitä tilaan voisi tuoda lisää. Lautaseinä miellyttää myös edelleen silmää, enkä ole halunnut lähteä sitä peittämään ( = rei'ittämään) millään ylimääräisellä. Nyt kuitenkin olen viime aikoina pohtinut, josko jotain pientä piristystä voisi tuollekin tilalle keksiä. 

Olen miettinyt, että tuohon pääovelta katsottaessa oikealle puolelle lautaseinää vasten mahtuisi kivasti jokin lipasto tai kevyempi matala hyllysysteemi. Sellainen toisi eteiseenkin enemmän kodikkuutta ja lisää mahdollisuuksia sisustaa tilaa. Toisaalta taas en halua liikaa tukkia ovelta aukeavaa näkymää olohuoneeseen, joten mikään kovin massiivinen kaluste ei tule kysymykseen. Mitään hoppua tällä asialla ei kuitenkaan ole, joten tulkoon sopiva ratkaisu eteen sitten, kun on tullakseen.

Enemmän tällä hetkellä on mielessä pyörinyt kestävämpi matto ja seinäkoukut tuohon jakkaran yläpuolelle. Matto on rautakaupan metritavaraa ja alkanut puolen vuoden käytön jälkeen käpristyä reunoistaan. Lisäksi pohjasta irtoaa mustaa kumipurua, joka tarttuu laattoihin kiinni. Koukuilla taas saataisiin paikka olkihatulle ja jollekin muulle kauniille. Varsinaista naulakon tarvetta ei tässä tilassa ole, iso liukuovikaapisto kun kätkee sisäänsä takit, kengät ja myssyt. Muistinkin yhtäkkiä, että minullahan on jemmassa kolme HK Livingin nappi-seinäkoukkua, jotka olin tilannut jo ennen muuttoa eteistä varten ja eilen mallailin niitä jo seinälle sinitarran avulla. Instaseuraajat saattoivatkin jo nähdä maistiaisia, miltä koukut seinällä näyttäisivät. Se miten ja mihin napit lopulta päätyivät, kerrottakoon teille myöhemmin. ;)

18. maaliskuuta 2017

SOHVAN VALINTAA



Katkelmia sohvakangasmallien ääreltä:

" Tää tarttuu mun kuiviin käsiin kiinni ja on varmasti sähköinen, pelkkää polyesteriä, hylkyyn. " (helppo)

" Tämäkin on vähän vastaava, mutta hiukan liukkaampi. Myös puuvillaa mukana. Värit ois aika kivat, ehkä kuitenkin liian kirjavia ja tuntu on ehkä hiukan liian karhea. " (semihelppo)

" Ihanan pehmeä, pinta on melkein kuin samettia, oikeasti kyllä puuvillaa. Aika ohutta loppujen lopuksi ja joustaa. Antaakohan hetkessä periksi ja venyy? " (keskipaha)

" Tää ois varmaan laadukas, mutta miten nää värit on jotenkin likaisia. Nyt ei oteta kyllä näin tunkkasta, kun tää vanha on ollut. " (helppo)

" Mä tykkään tän rouheudesta ja tasasemmasta väristä. Tässä onki hiukan pellavaa seassa. Ihan ku vähän kiiltelis myös vai näyttääkö se vaan valoa vasten. Onkohan tää vaikee pitää puhtaana? " (keskipaha)

" Taittaako tää vihreään? -Ei mun mielestä. Tääki on vähän vihreä. -No, ei kyllä yhtään. " (Kumman silmä valehtelee? :D )

" On se kyllä liian tumma, mutta onko tää sitten jo liian vaalea? " (Aargh!)

" Oiskohan se ***liikkeen sohva ollu sittenki parempi? - Nii-i? Älä ny...." (PAHA!)


Eikö huomaakin, että tässä ollaan jo aika lähellä sohvan ostoa? ;)


9. maaliskuuta 2017

Pellava, puu, beige ja hiekka

Kuva: Jenni Lindroos @lindroosjenni
Kuva: Tiina Ilmavirta, design wash 
Kuva: Minna Jones
Kuva: Minna Jones

Olen viime aikoina erityisesti ihastellut kuvia, joissa esiintyy otsikon ja kuvien kaltaisia sävyjä. Vähän epäuskoinen olo itselläkin, että mitenkä tässä nyt näin, eikös nuo kaikki ole yhtä kuin beige! Ja sille luulin olevani allerginen. No, mikään ihan täysi beigefanaatikko ei minusta ole tulossa, sillä en osaisi kuvitellakaan maalaavani esimerkiksi kaikkia seiniä beigellä, vaikka se tänä vuonna kovin trendikästä olisikin. Ja aina tarvitaan sekaan ripaus mustaa, messinkiä tai vihreää kasvien muodossa raikastamaan kokonaisuutta.

Nämä kuvat mielessäni olen huomenna suuntaamassa tutkimaan sohvatarjontaa. Hiukan hirvittää, miten onnistumme värivalinnassa. Sävyn kun pitäisi sopia luontevasti puunväriseen saarniparkettiimme ja harmaisiin seiniin. Näin suuren ja kauan odotetun hankinnan kanssa ei toivoisi menevän metsään. Saapa nähdä, miten pitkä prosessi tästä valinnasta vielä tulee. Väri kun ei suinkaan ole ainoa kriteeri, minkä pitäisi täyttyä. :D Myös matoksi kaavailen jotain vaaleampaa, että uusi sohvapöytä pääsee paremmin esille, mutta katsotaan sitä sitten, kun tämä ensimmäinen haaste on selätetty. 

Katsokaapa vielä tarkemmin tuota viimeistä Minna Jonesin kuvaa heidän mökiltään. Tilasta löytyy varmasti kaikki nuo mainitsemani sävyt ja miten harmoninen kokonaisuus niistä onkaan saatu aikaan. Todella taitavasti toteutettu! Tuohon kun pääsisi itsekin...

Mitäs tuumit, onko beige "uusi harmaa" vai yök? Jos tykkäät, niin suosittelen kurkkaamaan nuo kuvien lähteissä mainitut blogit ja instatilit, ihanan inspiroivia kaikki!


27. marraskuuta 2015

Kahvikupiton muija


Kuvat: Marimekko


Olen toivoton tapaus, mitä tulee astiasarjojen valitsemiseen. Kaapistamme löytyy tällä hetkellä kolmenlaisia motteja (+sekalaisia lasten mukeja), mutta ei ollenkaan oikeita kahvikuppeja. Olen jo ikuisuuden koittanut löytää sopivaa kuppisarjaa, mitä voisimme kerätä ja ihastunutkin jo useampaan, mutta heikkouteni tunnistaen, olen aina makustellut jonkun tovin ja päätynyt hylkäämään idean.

Tällä hetkellä ihastuksen kohteena on tämä Marimekolta talvisesonkiin ilmestynyt muijakuosinen glögimuki. Ehkä tässä on etsimäni. Ainut asia, mikä mietityttää on virallisten asettien puuttuminen ja sarjan jatko. Aluslautasena käytetään kyllä Oiva-sarjan kantikasta pikkulautasta, mutta sopisiko se pyöreän leipälautasen kaveriksi? Kovasti kuitenkin houkuttelisi ostaa itselle joululahjaksi pari kuppia sarjan aluksi. Tällä hetkellä olisivat onneton vielä alennuksessa. Keraamiset lusikat ne vasta söpöjä ovatkin! Ai että sitä hentoista kilinää, mikä noista lähtisi glögikuppia hämmennellessä. Lapsiperheessä tosin päätyisivät vain aikuisten kahvipöytään. Voi ihastus ja somistus...kestätkö tällä kertaa?


15. huhtikuuta 2015

Muutoskohteena lastenhuone: lähtötilanne







Totuus lastenhuoneesta. Tai tunnustettakoon, ettei ihan koko totuutta. Huone oli jotenkuten siivottu juuri edellisenä iltana ja itse vielä järjestelin tavaroita ojennukseen. Huonetta asustaa kaksi tyttöä; eskarilainen ja ekaluokkalainen. Toinen tykkää legoista, minikuvien piirtämisestä, lukemisesta, ötököistä ja eläimistä ja on tarkka siitä, ettei mitään pientä ja tärkeää heitetä pois. Pieniä aarteitaan hän säilyttää milloin missäkin, tärkeimpiä tyynynsä alla. Kyllä. Pieniä kiviä, päiväkirjan avainta (saakohan sitä paljastaa?), tarroja, taskulamppua ym. Eilen törmäsin purkkiin, missä kuulemma majailee pieniä mustia toukkia. Alkoi kauhea mekkala, kun aioin kurkistaa purkkiin. Arvaatte varmaan, että käskin joutuin toimittamaan purkin pihalle. Toinen asukas on luova haaveilija, joka väkertää yhtenään omia askarteluitaan, rakentaa pahvilaatikoista taloja, kirjoittaa ja kuvittaa, piirtää muutenkin paljon, keksii omia näytelmiä ja lavastuksia, lukee kirjoja ja keräilee myöskin omia aarteita laatikot täyteen. Luovuuden tuotokset luonnollisesti tulee myöskin säilyttää. Tästä päästäänkin sujuvasti huoneen ongelmakohtiin tai muutoksen tarpeisiin.

1: Säilytystilan puute/epäkäytännöllisyys: Askartelutarvikkeet, lelut, legot, vihkot, kynät, salaisuuskirjat ja kaikki asiaankuuluva on kaikkialla. Lipasto pursuaa erinäisiä askartelutarvikkeita ja pikkuleluja. Tärkeimmät ihan omat jutut on kirjoituspöydän laatikoissa, nekin täynnä. Legoja, pelejä, isompia leluja ym. on tungettu vaatekaappeihin, tyylillä jokaiseen jotakin. Epämääräistä tavaraa ajelehtii myös sänkyjen alla.

2: Pöytätilaa on kahdelle liian vähän.

3: Huonekalut on sitä sun tätä, eriparia kaikkia.

4: Matto, päiväpeitot, kunnon työvalo, roskis puuttuvat. (Verho on pesun jäliltä jäänyt laittamatta)

5: Värimaailma on kaikenkirjava.

Näihin lähdetään siis vihdoin etsimään ratkaisuja. Suunnitelmissa seuraavaa:

- Kerrossänky. Näin huoneeseen saadaan lisää tilaa tarpeellisille säilytyskalusteille. Sijoittuu ovelta katsottuna huoneen oikeaan reunaan.

- Päiväpeittoihin on odottamassa kankaat valmiina, ompelukone siis laulamaan.

- Yksi kunnollinen kaapisto/laatikosto leluille ja askartelutarvikkeille. Näin saadaan myös yleisilmettä ja värimaailmaa siistittyä, kun tavarat ovat ovien takana silloin, kun niillä ei leikitä. (Ainakin oletettavasti ovat)

- Hankintalistalla myös: pidempi työpöytä/molemmille omat pöydät sekä laatikostot, purkkeja ja laatikoita pientavaralle ja lelujen lajitteluun, matto (en ole keksinyt, millainen), työvalo ja se roskis.

- Pinnatuolin kunnostaminen ja toisen tuolin hankkiminen/uudet työtuolit molemmille.


Projektilla ei ole aikataulua, sillä suurempia hankintoja rajoittaa luonnollisesti käytettävissä oleva massi. Saatte siis varmasti vielä tovin odotella varsinaista lopputulosta. Tuskin silti maltan olla näyttämättä välivaiheita urakasta. Tällä hetkellä huoneessa nimittäin nukutaan jo onnellisesti uudessa komeassa kerrossängyssä. Kiitos näppärän ukin, joka sen tytöille valmisti. Hyvä alku siis.

Kuulisin mielelläni, millaisia säilytysratkaisuja teidän lastenhuoneista löytyy?

19. lokakuuta 2013

Lehden luvun ongelma



Anders Pehrson: Bumling
kuva: Atelje Lyktan
Atle Tveit: Acorn
kuva: Northern Lighting
Frida Ottemo Fröberg & Marie-Louise Gustafsson: Plank
kuva:Northern Lighting
Aamu- ja iltahämärässä saa lehteä tihrustaa. Tykkään kyllä kovasti Isäni tekemästä kynttilähimmelistä ja se sopii nätisti pöydän päälle, mutta valoa se ei kovin paljon anna. Meillä olisi siis jälleen pakottava tarve uudelle valaisimelle.

Atelje Lyktanin Bumling-valaisimen alkuperäinen versio on vuodelta 1968. Parhainta olisi, jos aito vanhempi versio tuosta lampusta tulisi joskus kirpparilla vastaan. Sitä on muuten ollut aikoinaan kultaisena, että jos kimalletta kaipaa muuallekin kuin kynttilänjalkoihin. ;) Tällä hetkellä väreinä on valkoisen lisäksi punainen ja alumiini.

Atle Tveitin suunnittelema Acorn ihastutti Kööpenhaminan matkalla. Kiva yksityiskohta tuo tammipuinen kanta. Varjostin on muutoin mattavalkoiseksi maalattua alumiinia. Lamppu on muuten saanut innoituksensa "pohjoismaiden syksyisistä metsistä ja sieltä löytyvistä tammenterhoista" (Design verkokauppa).

Northern Lightingin Plank olisi totustusta poikkeava ja houkuttelisi kovasti juuri erilaisuutensa vuoksi. Valaisin on tehty puhtaasta raakapuusta, poppelista. Lautojen välissä on himmennettävä LED valonlähde. Lamppua voisi halutessaan käyttää myös seinä- tai lattiavalaisimena. Hahmottelimme jo, miten valaisimen saisi rakennettua itse. Taitaa vain ainakin tällä hetkellä jäädä tulevien aikojen projektiksi.

Näissäpä pohdittavaa vai olisiko vielä jokin tyyliin sopiva valaisin löytämättä? Eikä tämä muuten ole ainut tila vailla lamppua, jos ihan useita hyviä alkaa löytymään.

2. lokakuuta 2013

Täkänän metsästys



Kävin taannoin kirpputorilla ja pyörittelin käsissäni kuvanmukaista täkänää. Täkänän toisella puolella värit ovat käänteiset. Jotenkin niin minun tapaistani jäädä arpomaan ostopäätöstä ja tässä tilanteessa jättää tilaisuus käyttämättä. Se kirpputorihan oli ja meni. Siitä lähtien olen kytännyt, josko jostain tällaisen tai vastaavan löytäisin. Olisi varmasti oiva kaiunpoistaja tupakeittiöömme.

Nyt kuulkaa silmät ja korvat siellä kaikkialla auki ja minulle vinkkiä, jos törmäät tähän kaunistukseen jossakin. Tiiä vaikka joku kyseisen kirpparin tätin sattuisi vaikka tuntemaankin. Vai hautooko joku kaapin kätköissä tällaista aarretta? Myös muut musta(tai puna-)valkoiset täkänät/raanut kiinnostavat.

Cirkus-blogin Joanna oli viisaampi kirpparikävijä kuin minä. Sain häneltä luvan lainata kuvia, kiitos Joanna!