Aikamoista kilpajuoksua on meillä viimeinen viikko ollut. Lähinnä kiirettä on pitänyt laattojen valinnan ja niiden tilauksen kanssa. Nyt kuitenkin pysytään edelleen teemassa tapetit. Ja hei, ollaan me se parketti valittu jo aikoja sitten. Ei vaan tässä juostessa meenaa keritä samaan tahtiin päivittämään tietoja tänne. Nytkin silmät sikkurassa pikaisesti yritän jotain raapaista. Suonette sen, jos juttu vähän tökkii.
Parketti löytyi lopulta Upofloorilta: mattalakattu Saarni Select 1-sauvaisena. Tämä mallipala meillä ei ollutkaan vielä vertailussa mukana taannoisessa parkettipapatuksessa, jolloin teiltäkin mielipidettä kyselin. Parketti on kuitenkin lähes samanlaista kuin Karelian vastaava. Lopullinen päätös oli helppo, sillä näin vaaleaa (mutta kuitenkin käsittelemättömän puun väristä ja kuvioltaan eleettömintä) saarnia ja vielä 1-sauvaisena sai ainoastaan tältä toimittajalta mattalakattuna. Hinta ja laatu olivat tässä myöskin kieltämättä puolellamme.
Parketin löydyttyä on sitten muitakin valintoja pystynyt jatkamaan sujuvaan tahtiin eteenpäin. Tänään kävin tilaamassa näitä ihania Harlequin Orla Kiely-malliston tapetteja kahteen huoneeseen. Tytöt saivat valita omansa näistä vaihtoehdoista ja (ei mitenkään yllättävää) valitsivat punaisen (valmistajan väri: poppy) lehtikuvioisen Linear Stem tapetin. Alhaalla ideakuva vastaavasta isolla pinnalla keltaisena versiona. Ei hassumpi sekään. Punaisen sävy tässä tapetissa ei ole aivan noin kirkas, kuin mitä ottamani kuva antaa ymmärtää vaan sävy on hiukan utuinen. Työ-/vierashuoneeseen valitsimme saman malliston Scribble tapetin yhdelle seinälle. Karsimme vaihtoehdot kolmeen ja näistä päädyimme kaikista vaaleimpaa vaihtoehtoon eli harmaaseen (valmistajan väri: mist). Punainen scribble (kuvassa alhaalla) olisi myös ollut niiiin namu, mutta kaikkea kun ei voi saada.
Tänään olen myös saanut opastusta maalien valintaan sekä käynyt tekemässä hiukan lisää koemaalauksia paikan päällä. Ja taisi muuten nyt napata harmaan rintamalla. Maaleista, laatoista, paneeleista ja vessanpytyistäkin asiaa siis tiedossa seuraavissa jutteloissa. Pysykää linjoilla. Pari päivää tässä käyn muissa maisemissa ja ajatelmissa, mutta sitten toivon pääseväni takaisin hiukan hitaammille uomille, niin ehtisi tännekin useammin tarinoimaan.
Aurinkoa päiviinne!
kuvat: Orla Kiely ja Tapetorama
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)