KEITTIÖSSÄ

Vihdoinkin täällä taas. Maaliskuuta on eletty yli puolen välin ja viime kertaiset flunssatkin on selätetty jo parisen viikkoa sitten. Talviloma oli ja meni ja pian ollaankin jo pääsiäisessä. Mihin vauhtijunaan tässä joutuikaan? Ei kyllä haittaa, vaikka seuraavatkin viikot menisivät yhtä nopeasti, sillä odotan jo kovasti sitä, että oikeasti päästäisiin täälläkin nauttimaan kevään tulosta ainaisten lumisateiden sijaan.

Pitkästä aikaa myös kuvia meidän keittiöstä. Tein eräänä päivänä kunnon karsimisen ja perusteellisemman puhdistuksen keittiössä ja samalla tuli hyvä tilaisuus napata pari seesteisempää keittiökuvaa. Näistä kuvista on tosin palattu jo lähes entiseen runsaampaan malliin, sillä tällainen kliinisyys ei vain lapsiperheessä onnistu, vaikka kuinka tahtoisin. Jonkin verran tosin helpottaa, kun tasoilla ei ole valmiiksi niin paljon esillä tavaroita. Arjen perus siistiminen hoituu nopeammin, eikä tasot ole saman tien ihan täynnä, kun vähän kokkailee.

Näitä kuvia ottaessani kokeilin myös ensimmäistä kertaa ottaa osan kuvista RAW-tiedostoina ja täytyy myöntää, että ihan en vielä päässyt jyvälle, miten kuvat pitäisi käsitellä, että ne näyttäisivät vielä täällä blogissa paremmilta kuin JPG-kuvat (kuvat 2. ja 3. ovat alkujaan jpg-kuvia ja muut raw-kuvia). Omalla koneellani kuvat olivat mielestäni jo parempia käsittelyn jäljiltä, mutta jotain ihmeellistä kuville tapahtui, kun muutin ne bloggeriin sopiviksi. Missä muodossa te muut kuvausta harrastavat otatte kuvanne ja mitä kautta siirrätte bloggeriin? Mielelläni kuulisin vinkkejä tähän ongelmaan teiltä, jotka olette näiden kuvien kanssa enemmän pelanneet.

PARANTAVA SMOOTHIE

Mango-banaani-avokado-appelsiini-AB-jogurtti-hunajasmoothie. Vitamiineja ja maitohappobakteereja, tarpeellisia just nyt ja muulloinkin. Jos oikein olisin ollut trendikäs, niin mukaan olisi pitänyt lisätä inkivääriä, mutta sitä ei sattunut olemaan käsillä. Enkä kyllä ole inkivääriä vielä rohjennut tuoreeltaan testaamaankaan, vaikka monet hehkuttavat sen olevan hyvä flunssalääke. Niinhän siinä nimittäin kävi, että flunssa iski myös minuun ja tietenkin siinä vaiheessa, kun muut alkoivat jo parantumaan. Tässä ollaan saatu siis jatkaa mökkihöperöitymistä tälläkin viikolla. Yli viikkoon en ole käynyt kotoa postilaatikkoa pidemmällä ja sen kyllä huomaa, habituksesta ja hermoista. Onneksi pari päivää ovat olleet jo parempia ja olen jaksanut tehdä jotain muutakin kuin vain maata. Ehkä teen vielä toisen smoothiesatsin, kun ei tuo oikeasti vielä parantanut, varsinkaan, kun sen seurana vetelee lakuja ja mustikkapiirakkaa. Olen selkeä tunnesyöjä; herkkuja kurjaan oloon, herkkuja iloon ja herkkuja muuten vaan. Oli tuo smoothiekin kyllä herkkua. Jatkossa siis enemmän sitä ja vähemmän lakuja. Aurinkoa viikkoonne!

POHDINNAN PAIKKA

Heipparallaa. Voisin kirjoittaa keveästi ihanasta auringonpaisteesta, mutta se tuntuisi niin diipadaapalle, että ajattelin sitten antaa tulla sitä, mitä tällä hetkellä mielestä kumpuaa.

Ihmiset ovat alkaneet tosissaan puhumaan keväästä. Totta kyllä on, että aurinko paistaa vihdoinkin niin korkealta, että säteet yltävät näin keskellä päivääkin ihan sisälle asti, sen sijaan, että häipyisivät pian aamun koitteen jälkeen taas mailleen. Olen kaivannut sitä lämpöä, minkä tuntee, kun asettuu auringon läikkään ja olen tyytyväinen, että olen myös malttanut asettua hetkiksi niihin läikkiin ja ihan vain olla. Kevät tuntuu silti vielä kovin kaukaiselta sillä ulkona on viime päivinä ollut kirpakka pakkanen, eikä kevään merkeistä ole näillä main tietoakaan. Koitan olla tuskastumatta talveen, joka tässä vaiheessa vuotta tuntuu vain kestävän ja kestävän. Luntakin on niin paljon, että veikkaan, että juhannuksena pääsee vielä laskettelemaan.

Kaikki lapset ovat tällä hetkellä kipeänä. Koululaiset aloittivat sairastelemisen sunnuntaina ja nuorimmaisella nousi tänään kuume. Mieskin niiskuttaa, mutta kävi kuitenkin tunnollisesti töissä. Itselläni hiukan jomottaa otsaan sillä tavalla kuin nyt yleensä taudin yrittäessä päästä päälle. Pitkään tässä ollaankin saatu olla terveenä, kun kuulostaa ympärillä olevan vaikka mitä tautia liikkeellä. Päivät ovat menneet unenomaisissa tunnelmissa, kun talo on ollut niin kovin hiljainen. Pakollista hidastamista, ehkä sekin on ihan hyvä välillä. Toivottavasti taudit kuitenkin häviävät kohtuu nopeasti. Ei tätä hiljaiseloa montaa viikkoa jaksa.

Elän tällä hetkellä selkeästi pohdinnan jaksoa. Mietin elämääni ja sitä, millaista haluaisin sen oikeasti olevan. Näitä jaksoja tulee aina silloin tällöin ja ne kuuluvat asiaan. Elämä nyt vain on sellaista. Toisinaan on aikoja, kun elo soljuu kuin itsestään tyytyväisenä eteenpäin ja sitten tulee taas aika, kun mieli alkaa halajamaan jotain uutta ja se laittaa mietinnät rullaamaan. Tällainen jakso voi tosin tulla eteen ihan tilanteen pakostakin, esim. kun lapset kasvavat tai edellinen työ loppuu. Käyn jonkinlaista sisäistä taistelua itseni kanssa ja kyseenalaistan omia ajatuksiani ja jopa tunteitani. Kai tämä on samalla sitä ihmisenä kasvamista. Tunteet menevät ristiin ja rastiin ja muutos tuntuu vielä kovin pelottavalta. Ehkä kirjoitan tästä vielä lisää, kun ajatukset selkeytyvät. Puntaroitavaa on paljon, mitä minä tahdon, riittääkö taidot ja motivaatio, mikä perheellemme sopii, mikä on lasten kannalta parasta, kestääkö talous...noin muutamia mainitakseni. Mitään todella vakavaa ei kuitenkaan ole meneillään, ei kannata siis huolestua. Muutamia kovempia pähkinöitä vain.

En tiedä, miksi kirjoitan näitä ajatuksia tänne, kun blogin pääpaino on ollut sisustuksessa. Tuntuu vain niin kovin turhalle kirjoittaa siitä, millaisia sisustustyynyjä olen laitellut tai asetelmia muutellut, kun ajatukset ovat ihan muussa kuin sohvatyynyissä. Sitä paitsi, kun oikein mikään ei viime aikoina ole sisustuksessa muuttunut. Samat tekstiilit ja tavarat täällä seilaavat paikasta toiseen. Välillä tulee ajatuksia, että miksi oikeastaan edes kirjoitan tätä blogia ja pitäisikö vain lopettaa. Ei tarvitsisi miettiä, mistä kulmasta nyt kuvaisin ja mitä kirjoittaisin. Kameran kanssa on myös tällä hetkellä hiukan hankaluuksia. En ole varma, onko siinä jotain häikkää, kun tuntuu ettei tarkennus aina toimi halutulla tavalla. Olen myös tullut kameran kanssa siihen pisteeseen, että kamerani ei pysty kuviin, mitä toivoisin saavani. Tahtoisin siis kovasti päivittää kalustoani, mutta ensin täytyisi hiukan säästää.

Painetaanpa tässä kohtaa "pausea", etten ala kuulostamaan liian negatiiviselle. Ensi kerralla ehkä niitä kevyitä auringonsäteitä vai mitä tykkäätte tällaisista pohtivammista teksteistä? Nyt taidan mennä muiden perheenjäsenten tavoin pitkälleen. Jospa vielä pystyn torjumaan hiipivän flunssapöpön. Lupaa onneksi aurinkoa seuraaviksikin päiviksi.

LASKIAISPULLA

Pullaa tulee nykyään leivottua harvoin, sillä vatsani tykkää enemmän gluteenittomista vaihtoehdoista ja no, gluteeniton pulla nyt vain harvoin on niin hyvää, ainakaan minun leipomana.  Laskiaista ei kuitenkaan voi ohittaa ilman pullaa, joten päätin jälleen yrittää parhaani. Tuona pullan leivontapäivänä koululaisten saapuessa koulusta, kuuluikin heti ovelta suureen ääneen "PULLAA, jes olin oikeassa, täällä tuoksuu pulla!" Kyllä maistui, ihan pullalta, vaikka ei nämä silti kunnon vehnäpullaa voita. Se sitko ja mehevyys jää uupumaan, mutta kelpopulla kerman ja mansikkahillon kera. Ohjeen nappasin Hellapoliisin sivuilta. Parasta lasten riemu, yhdestä pullasta. Tänään herkutellaan. Hyvää laskiaista!

KADONNEET LAUSEET

Nautin aamulla kirkkaista (ja harvinaisista) auringonsäteistä kirpeässä pakkassäässä. Mieli oli virkeä ja kirjoitin jo mielessäni sujuvia lauseita tätä postausta varten. Olin tyytyväinen, kun olin keksinyt aiheen, mistä kirjoittaa. Monesti minulla nimittäin on kuvat blogissa valmiina, mutta sitten jään kompuroimaan tekstin kanssa. Nämä kuvat olin oikeastaan ottanut vain testatakseni kamerani tarkennusta, siinä kun tuntui olevan jotain häikkää edellisiä kuvia kuvatessani. Toki halusin myös vielä kerran tallentaa nämä alati kestävät oksat. Jaksan edelleen hämmästellä, miten pitkään ovatkin kestäneet.

Niin, ne sujuvat sanat ovat kai painuneet laskeneen auringon mukana tammikuun harmauteen. Mutta ei se mitään, harmaakin on ihan hyvä, näissä kuvissa ja mielessä. On ihan ok, ettei aina suju, vaikka kyllä äsken saatoin olla toista mieltä, kun kaadoin kahvit päälleni juuri kun olin istahtanut tähän koneen eteen kirjoittaakseni. Siinä viimeistään katosi kaikki hyvät lauseet. :D Onneksi ei mennyt koneen päälle. Ja onneksi tänään on perjantai. Ja tiedättekö mitä... kun viikkosiivouksen on hoitanut torstaina, niinkuin meillä yleensä on tapana, tuntuu perjantai jo ihan viikonlopulle. Suosittelen! Ei muuta, kun kynttilät palamaan ja uudet kahvit tulille. Viikonloppuja! 

AJATUKSIA BLOGGAAMISESTA

Nyt kun vuoden vaihtuminen on saatu ajatuksen tasolla taputeltua, voidaan palata taas normaaliin arkeen, myös täällä blogin puolella. Kiitos muuten älyttömästi kaikista eri kanavissa ja yksityisestikin saamistani kommenteista ja tykkäyksistä edelliseen postaukseen liittyen. Jännitin hiukan, millaisen vastaanoton henkilökohtaisempi kirjoitus saa aikaan, mutta turhaan. Ilmeisesti tykkäsitte. Ehkä rohkenen myös jatkossa avata hiukan henkilökohtaisempia aiheita täällä.

Olen huomannut, että yleisesti ottaen blogeilta toivotaan nykyään enemmän sisällöllisempää tekstiä, vaikka samaan aikaan myös kommentoinnin raadollisuus on nostanut blogimaailmassa päätään. Siksi on usein helpompi pysytellä ns. turvallisilla juttualueilla ja jättää omat syvällisemmät ajatukset ja mielipiteet minimiin. Toisaalta tykkään itsekin lukea sellaisia blogeja, missä kirjoittaja avaa hiukan omaa elämäänsä, eikä pelkästään esittele uusia sisustusostoksiaan. Samaan hengenvetoon voin kuitenkin todeta, ettei minusta ole mielipiteineni toitottamaan maailmaa parantavia asioita tai käymään kovinkaan syvällisiä pohdintoja täällä blogin puolella, mutta jos nyt sitä ihan tavallista elämää edes enemmän. En myöskään koe olevani kirjoittajana mitenkään erityisen taitava, niin väärinymmärretyksi tulemisen pelossa jätän vakavammat aiheet muiden taitavampien käsiteltäviksi.

Toisaalta olen tässä miettinyt, pitäisikö keskittyä vain enemmän kuvalliseen tuotantoon ja jättää tekstit vähemmälle. En tiedä, tulisiko tällä tavoin julkaistua useammin. Ehkä ei, sillä oman aikansa pelkkä kuvaaminenkin ottaa. Että tuliko tästä nyt sen selkeämpää, mihin tässä ollaan tämän blogin suhteen menossa. :D Lienee parasta mennä tässäkin asiassa sen mukaan, miltä itsestä parhaimmalta juuri sillä hetkellä tuntuu ja miten aika antaa myöten. Kuulisin mielelläni, mikä teidät saa tulemaan tänne ja mitä toivoisitte jatkossa löytävänne blogistani? Tosiasiahan on, että vaikka teenkin tätä enimmäkseen ihan omista itsekkäistä syistä, mielenvirkistykseksi ja harrastukseksi, olette te lukijat tärkeitä ja toivon teidänkin saavan täältä iloa ja inspiraatiota elämäänne.

Kuvien kukista sen verran, että ovat nyt olleet ilonamme parisen viikkoa ja vielä nuupahtamisen kynnykselläkin noin katseenkestäviä. Joulun jälkeen poistin kimpusta kuivahtaneet kukat ja muuten olen vain silloin tällöin vaihtanut veden ja leikellyt tuoreet imupinnat. Tällaisia pitkään kestäviä kukkiahan raaskisi ostaa useamminkin. Kaunista tulevaa viikkoa teille! Täällä Savossa nähtiin tänään vihdoin aurinko yli kuukauden kestäneen auringottoman jakson jälkeen. Vielä en puhu keväästä, sinne on liian pitkä aika, mutta lisääntynyt valo on kyllä tervetullutta.

JOULUKOTI

Sinne hujahti joulu, niinkuin aina. Joulunpyhät olivat juuri sitä, mitä joulun kuuluukin mielestäni olla; kihelmöivää jännitystä, pysähtymistä, hyvää ruokaa ja herkuttelua, yhdessä oloa, sukulaisia, tunnelmointia ja aikuisten rauhallisia iltahetkiä.

Erityisen tyytyväinen olen tämän joulun kukkajuttuihin. Kukkakaupassa oli aatonaattona vielä runsaasti kauniita vaihtoehtoja. Kranssitarpeetkin löytyivät, pienempi lehtistä eukalyptusta ja miehen metsästä tuomia katajan oksia. Aattoaamuna sidoinkin niistä vielä pari kranssia. Toivat tuoreina ihanaa tuoksua jouluun.

Heti pyhien jälkeen kuusi sai lähteä. Tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, sillä kuusi varisi jo sen verran, että välipäivien reissussa käynti olisi saanut sen vain entistä pahempaan jamaan. Ensi vuonna täytyy muistaa hankkia kuusi aikaisemmin, että ehtii nauttia siitä pidempään. Muutenhan meillä ei muutamia koristeita lukuunottamatta ollut kuin kukkia ja ne saavat hetken vielä olla ilonamme. Vuodenvaihteen jälkeen sitä kaipaakin jo sitten karsitumpaa ilmettä kotiin. 

Loistavaa uuden vuoden juhlaa!

KIRPPISLÖYDÖT 3 // RUUKKU

Yksi viimeisimpiä kirppislöytöjäni. Hassunkurinen ruukku. Miettii vielä, mille alkaisi. Yllättävän hyvät apajat löytyivät kotikulmilta. Paikallisen lahjoitusperiaatteella toimivan kirppiksen keramiikka- ja astiahyllyt notkuivat erilaisista vaaseista, kupeista, ruukuista ym. Ihan iski valinnanvaikeus hyllyjen välissä. Valintaa jouduttamassa olivat tällä kertaa muksut, jotka hipelöivät tietenkin suurella innolla kaikkea särkyvää. Pienin keräili mm. ohuen ohuita laseja löytämäänsä rottinkikoriin ja meikäläinen siinä hiki otsalla yritti hillitä leikkejä. Huh, ensi kerralla taidan tutkia ihan yksikseni.

Tämän ruukun lisäksi matkaan tarttui pari keramiikkakulhoa ja pienen pieni maljakko, joka vilahtikin jo aikaisemmin Kukkaleikki-postauksessa yöpöydälläni. Kaikki irtosi muutamalla eurolla, niinkuin kunnon kirpparilla kuuluukin. Vaikka tällaiset sisustustavarat tulevatkin kukkarolle edulliseksi, nousee löydön arvo korkeuksiin, kun se sattuu tippumaan lattialle ja hajoamaan tuhansiksi paloiksi. Näin kävi muutama päivä sitten lempparimaljakkoni kanssa. Kyllä harmitti! Sitä kun ei voi niin vain hakea korvaavaa tilalle. Maljakkotutka päälle ja notkuvien hyllyjen väliin käy taas tieni.

LOKAKUUSSA

Lokakuussa olen (olemme)...

- viettäneet syyslomaa mökkeillen ja kotona oleillen.

- kestinneet vieraita kuun jokaisena viikonloppuna, mikä on ennätysmäärä pitkään aikaan, kuinka mukavaa!

- saunonut ja viettänyt iltaa naisten kesken.

- tehnyt omenasosetta, -piirakkaa, -paistosta jne.

- käynyt rotinoilla ihastelemassa suloista vastasyntynyttä.

- paistanut lettuja kahdesti.

- kaivellut varastosta talvivaatteet käyttöön ja ostanut lapsille uusia, sama rumba aina kauden vaihtuessa.

- yrittänyt löytää itsellekin sopivaa talvitakkia (jo kolmatta talvea putkeen) ja ihmetellyt, miten aina voinkin olla myöhässä asian kanssa ja todeta kokojen jo loppuneen.

- käynyt hieronnassa.

- haaveillut ja tipahtanut haavemaailmasta tukevasti maan pinnalle.

- haaveillut taas vähän lisää.

- haravoinut lehtiä ja kolannut lunta.

- vaihtanut järjestystä kolmessa huoneessa.

- nukkunut huonosti.

- nukkunut hyvin.

- antanut lasten paistaa ensimmäiset joulutortut.

- juonut glögiä.

- polttanut kynttilöitä usein, parasta tähän pimeään vuodenaikaan.

- korjannut puhkikuluneet villasukat.

- sairastanut flunssaa.

- löytänyt uuden mielenkiintoisen podcastin: Unelmaduunarit (Satu Rämö ja Hanne Valtari)

- ripustanut pyykkejä podcasteja kuunnellen. Huomannut samalla, miten epämieluisasta kotityöstä voikin tulla astetta mieluisampaa, kun se tapahtuu siinä sivussa. Tämä ei tosin onnistu aina, sillä toisinaan joutuu kuunnella tarkemmin, mitä muualla talossa tapahtuu. 

- miettinyt, mikä se oma unelmaduuni voisi olla.

- unohtanut (melkein) 13. hääpäivän, onneksi myös tuo liiton toinen osapuoli samoin. Päivää ei myöskään tästä syystä juhlittu mitenkään. Oli nimittäin jo ilta, kun kalenteria selasin. :D

Olipahan lokakuu ja olipa virkistävää tehdä tällainen yhteenveto kuusta. Ei sitä aina muistakaan, miten paljon kaikkea yhteen kuukauteen voikaan mahtua (paljon enemmänkin kuin lista antaa ymmärtää). Tervetuloa marraskuu (ja joulun odotus)!

KIRPPISLÖYDÖT 2 // VANHAT LASIT

Muistan, kun varhaisteininä kuljin isäni mukana lauantaisin kipputoreilla. Tai ei kai se joka lauantaista ollut, mutta jossain vaiheessa aika usein kuitenkin. Toisinaan pitkästytti, kun Isä jäi suusta kiinni kaikenlaisten työkalu-ukkojen kanssa, mutta tein minä itsekin siinä sivussa kauppaa Hevoshulluista ja milloin mistäkin. Aina olin valmis lähtemään mukaan. Sainpa muuten ekat Leviksetkin kirpparilta! Muistan, kuinka jouduin hiukan taivuttelemaan isääni ostamaan ne minulle. Hintaa en enää muista, mutta ai että olinkin sitten niistä ylpeä (salaa tietenkin), kuluneen mustat ja lahkeensuista risaisiksi leikatut, ja aidot! Ajatella, miten pienestä niitä hyviä muistoja voikin syntyä.

Miksi tämä nyt tuli mieleeni, johtuu siitä, että tälläkin kertaa sain houkuteltua isäni mukaan kirppisreissulle. Ei ollut työkalu-ukkoja myymässä, mutta löytyi vanhoja laseja (suuri keittiötölkki on takavuosien kirppislöytö sekin). Yhdessä myyjän kanssa mietimme, että lasit taitavat olla alkujaan juusto- tai sinappipurkkeja 60-/70-luvulta. Ajattelin nämä alkujaan mökkilaseiksi, mutta otin kuitenkin ensin meille käyttöön. Laseja oli kaikkiaan viisi, maksoivat yhteensä 1 euron. Harmikseni yksi laseista särkyi jo kotimatkalla kuljetuksessa ja pariin muuhun on tulla lohkeamat. Eivät nämä yksilöt olleetkaan niin kestäviä kuin kuvittelin vanhojen lasien olevan. Mökkilaseina olisivat turhan heikkoa tekoa käsitiskaukseen, mutta meillä saavat toimia juomalaiseina siihen asti, kunnes tulevat tiensä päähän. Huomaan, että näistä on tullut lasten lempilasit. En ihmettele, onhan näissä nyt oma viehätyksensä, muotoilu ja hentoinen kuvio ovat mielestäni todella onnistuneet.

Tänään kävin vanhimman ja nuorimman tytön kanssa pikaisen kirppiskierroksen. Instaseuraajat näkivätkin jo, mitä tällä kertaa lyötyi. Mietinpä vain, muistaako omat lapseni aikuisena näistä käynneistä mitään. Ei löytynyt tytölle farkkuja, enkä ostanut kaikenkirjavaa koristepapukaijaakaan. Olisikohan sittenkin pitänyt? Onneksi toisinaan olen voinut toiveet toteuttaa ja varmasti on löytöjä vielä edessä, mikäli haluavat mukana kulkea.