Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit

11. helmikuuta 2018

PIKKUTYTÖN HUONEEN UUSI JÄRJESTYS








Lastenhuoneita tulee kuvattua harvemmin, ymmärrettävästä syystä. Leikit ovat usein levällään ja epäjärjestys tuskin inspiroi kovin monia, ei ainakaan minua. Pikkutytön huone on kuitenkin helpoiten hallittavissa, sillä tavaraa ei ole vielä kertynyt niin paljon, ettei sitä saisi sukkelasti ojennukseen.

Jokin aika sitten vaihdoimme tytön kanssa yhteistuumin järjestystä huoneessa. Kovin kummoista mylläystä ei tässä pienessä huoneessa pysty toteuttamaan, vaan kalusteet siirtyivät yksinkertaisesti seinältä toiselle. Viikon ajan huoneen asukas oli sitä mieltä, että sänky pitää siirtää takaisin "oikealle" paikalleen, mutta sittemmin muutokseen on jo totuttu. Olen tosin pohtinut, voisiko sängyn paikalla olla vaikutusta yöheräilyyn. Ehkä vilkastuva mielikuvitus vain näkyy lisääntyneissä unissa ja sitä kautta myös heräilynä. Ei noista 3-vuotiaista aina tiedä. 

Muutosta huoneeseen saatiin myös vaihtamalla entinen eläinverho värikkäämpään Marimekon pakkanen-verhoon. Verho on aiemmin nähty meillä myös olohuoneessa, mutta tällä hetkellä kirkkaat värit eivät oikein istu olohuoneen värimaailmaan. Onneksi on lastenhuoneet, joissa voi irrotella väreillä, lastenhuoneet kun luonnostaankin täyttyvät erilaisista väriyhdistelmistä. Siellähän ovat sitten kaikki sulassa sovussa. 

Nyt siirrynkin tästä seuraavaksi ruuanvalmistukseen. Laskiaismäestä alkaa kohta tulla nälkäisiä punaposkia, joten potut tulille ja kermavaahtoa vatkaamaan. Se on lempparipullapäivä! 


16. elokuuta 2017

UUTTA PIKKUTYTÖN HUONEESSA









Pieniä uudistuksia pikkutytön huoneeseen. Viime kerralla tästä huoneesta kirjoittaessani täällä oli vielä pinnasänky. Jo jonkun aikaa on neiti kuitenkin ollut sen verran isoa tyttöä, että suostui siirtymään tuohon juniorikoon sänkyyn. Tämän muutoksen myötä saatiin huoneeseen lisää tilaa ja pääsin jatkamaan sisustuksellisten suunnitelmieni toteuttamista.

Talonmallinen kirjahylly oli odottanut varastossa vapautuvaa paikkaa jo reilu vuoden päivät. Olin kerrankin onnekas ja voitin hyllyn Muita ihania-blogin arvonnasta. Pikkuinen kirjahylly on sopivasti lapsen korkeudella ja toimii kätevästi säilytyskalusteen ohella vaikka nukkekotina tai tässä tapauksessa eläinten majana. Tarkoituksella jätinkin muutaman hyllynkolosista tyhjemmäksi, niin on leikkijällä tilaa rakennella omia asetelmiaan.

Seinäkoukutkin löytyivät varastojeni kätköistä. Nämä HK Livingin napit hankin jo ennen tähän taloon muuttoa (neljä vuotta sitten, huh) eteistä ajatellen, mutta jostain syystä ei ole tullut niitä ikinä sinne laitettua. Mallailin koukkuja nytkin sinitarran avulla ensin eteiseen, mutta jotenkin leikkisät nappikoukut sopivat paremmin lastenhuoneeseen. Ajatuksissa oli ollut muutoinkin hankkia huoneeseen sopivat laukunkannattimet.

Nämä pari uutta juttua toivat kivasti ilmettä huoneeseen ja mikä parasta, tämä uudistus oli tällä erää "ilmainen". Joskus jemmaaminen kannattaa.


10. elokuuta 2017

ASUNTOMESSUT

Olette varmaankin jo kyllästymiseen asti nähneet kuvia tämän kesän asuntomessuilta, mutta silläkin uhalla tarjoilen teille niitä vielä lisää. Jokainen kävijä katsoo messuja hiukan eri silmin ja itse lähdin hakemaan lähinnä inspiraatiota sisustamiseen ja pihan laittoon. Harmiksemme päivä oli sateinen ja pihojen tutkailu, ja varsinkin kuvaaminen, jäi näin ollen todella vähiin. Porukkaa oli säästä huolimatta paljon liikkeellä ja kuvaaminen oli senkin vuoksi välillä hiukan haasteellista, kovin pitkäksi aikaa kun ei kehdannut jäädä toisten eteen zoomailemaan. Katsotaanpa sitten, mitä kameraan tarttui. Pyrin lyhkäsiin teksteihin, oleellisin näkynee kuvissa.

Ensimmäisenä ulkoapäin miellyttävimmät talot eli omaan silmääni...


PARAS ARKKITEHTUURI




Hirsi, pelkistetty ulkomuoto ja jyrkkä kattokulma jotenkin vain vetoaa. Ihanan simppeliä ja ehkä vähän mökkimäistä. Täytyy sanoa, että tämä Honkarakenteen kohde Honka Ink oli kyllä ehdottomasti yksi suosikeistani. Seuraavissa kuvissa siitä vielä lisää...

MinunLOFT Oy:n kohde Minun VALO oli piristävä uutuus talorintamalla. Tässä huomio kiinnittyi erityisesti luonnonväriseen puuverhoiluun, joka tosin harmaantuu luonnostaan n. neljässä vuodessa, sekä hauskaan ikkunoiden rytmitykseen.

Kolmas kuva on kohteen Kotikontti (Mammuttikoti) pergola. Tämä päätyi oikeastaan tähän kategoriaan kohteen rakennusten sijoittelun vuoksi, sillä itse talo, pergola ja saunarakennus terasseineen muodostivat kivan suojaisan kokonaisuuden sijoittelullaan. Harmi, ettei minulla ole kokonaisuudesta ollenkaan kuvaa.


KODIKKAIN TUNNELMA







Heti sisään astuessa tuntui kuin olisi tullut lämpimään pesään. Paljon puupintaa ja pehmeitä sävyjä terästettynä mustalla, yläkerran vinot sisäkatot, luonnonmukaisten tekstiilien ja sisustusasetelmien runsaus. Honka Ink tuntui kodilta, eikä esittelykohteelta, siinä se taika varmaan olikin. Onnistunut lopputulos siis myös Jonna Kivilahdelta, kohteen sisustussuunnittelijalta.

Seuraavaksi todella paljon näkyvyyttä saanut kohde Kannustalon Harmaja Saimaa, josta vain muutama maistiainen, sen verran sattui olemaan muitakin ihastelijoita paikalla ja olette varmasti nähnyt kuvia tästä muuallakin. En kyllä ihmettele suosiota, katsokaapa.


ONNISTUNEIN SISUSTUS




Kaunista värien hallintaa ja paljon mielenkiintoisia asetelmia, joihin katse kiinnittyy. Erityisesti tykkäsin, kun kokonaisuuteen oli onnistuttu tuomaan uusia, ei niin nähtyjä, elementtejä. Näistä yksi tuo Siparilan Vire-sisustuspaneeli, jolla oli päällystetty useampikin seinä sekä keittiö-ruokailutilan katto. Toi kummasti pehmeyttä korkeaankin tilaan. Kohteen oli sisustanut Kirsi Valanti ja Susanna Vento.

 KAUNEIMMAT PIHAKIVET



Messualueen mäntykankainen ympäristö ja upeat järvinäkymät antoivat kyllä upeat puitteet taloille ja monet kohteet olivatkin selkeästi halunneet säilyttää pihat luonnollisina. Kunttaa, mäntyjä ja kiviä eri muodoissa näkyi paljon. Itseäni miellytti erityisesti liuskekivellä päällystetyt polut, portaat ja oven edustat. Nämä kuvat kohteista Honkatalot Wave ja Kannustalon Harmaja Saimaa.


INSPIROIVIN LASTENHUONE


Tai paremminkin koululaisen/isomman tytön huone. Tästä tulen varmasti vielä hakemaan ideoita meillekin koululaisten huoneeseen. Hillitty tausta antaa sopivasti tilaa värikkäämmille tekstiileille ja pientavaroille. Kiva oli myös nähdä livenä nuo seinälokerikot, sillä niitä täälläkin ollaan jossain muodossa mietitty. Kohde Passiivikivitalojen Casa WelliKulho.


MIELLYTTÄVIN TYÖHUONE


Honka Ink-talon työhuoneen lisäksi näkisin itseni työskentelemässä tässä Muuramen Helmen työhuoneessa. Kivasti saatu pöytä sijoitettua keskelle huonetta rikkomatta huoneen tilan tuntua.


UPEIMMAT PARKETIT ja KAUNIS NOJATUOLI



Näitä kuvia ladatessani mietin, että olikohan messuilla yhtään kohdetta, missä olisi käytetty esim. laminaattia. Hiukan vähemmän tuli annettua huomiota kohteiden lattioille, mutta nämä tarttuivat erilaisuudellaan silmään. Casa WelliKulhosta löytyi Timberwisen kalanruotokuvioon ladottu tammiparketti ja Kotikontista Triofloorin yhdensuuntainen mosaiikkiparketti, sekin tammea. Nojatuoli on &Traditionin Catch Lounge JH14.


MIELEENPAINUVIMMAT SÄNGYNPÄÄDYT




Makuuhuoneisiin ja petauksiin oli selkeästi panostettu ehkä normaalia enemmän. Yleisesti ottaen valloilla oli petauksissa selkeästi pellavalakanat, mitä en lainkaan ihmettele. Nämä muutamat sängynpäädyt sattuivat tallentumaan kameraan sillä perusteella, että kaikissa on jokin erilainen idea. Kaksi ensimmäistä kuvaa kohteesta Honkatalot Wave ja viimeisen kuvan sängynpäätysyvennys löytyi Kontikontista ja oli oikeasti huoneen jakava väliseinä.


PARAS KAIDE


Viimeisenä kurkkaus Minun VALOn yläterassille. Kelpaisi siinä jalkojaan lepuuttaa ja katsella ihanaa järvimaisemaa. Tässä huomioni kiinnittyi erityisesti kuitenkin mustaan metallikaiteeseen. Sopi hienosti talon tyyliin ja poikkesi selkeästi muista kohteista.

Kyllä vain oli onnistuneet asuntomessut ja taas yritetään hillitä nousevaa talokuumetta. Ja ne pihaideatkaan eivät kyllä oikeastaan helpottaneet meidän tilannetta. Mistähän sellaisen mäntykankaan saisi...

27. huhtikuuta 2017

UUSI SOHVA








Tällä kertaa tekstin tuottaminen on jotenkin erityisen vaikeaa, johtuen ehkä siitä, että pelkään kuulostavani turhamaiselle, jos hehkutan sitä, miten olemme vihdoinkin pystyneet hankkimaan meille uuden sohvan. En toisaalta myöskään pysty toteamaan, että "tässä uusi sohvamme, joka saapui viime viikolla", sillä se kuulostaisi omaan korvaani siltä kuin olisin käynyt ostamassa hedelmätiskiltä täydellisen omenan. Hankinta ei missään tapauksessa ole meille sellainen, mitä tehdään hetken mielijohteesta tai ajatellen, että voihan sitä vuoden päästä ostaa uuden, jos ei miellytä. Tätä on odotettu (tai ainakin minä olen ;) ) useampi vuosi. Sitä on harkittu ja siihen on säästetty. Ja pakko myöntää, että tuntuu aika mahtavalta, kun se oikeasti on viimein tuossa. Onneksi en ole miljonääri, sillä he tuskin pystyvät kokemaan samanlaista iloa uudesta huonekalusta. :D

Toisaalta olen tyytyväinen, ettemme hankkineet uutta sohvaa silloin muuton yhteydessä, mikä alunperin oli ajatuksena, sillä nyt olin kerinnyt seurailla sohvamarkkinoita pidempään ja todellakin miettiä, millaista sohvaa olisin etsimässä. Huomatkaa, kirjoitan minä-muodossa, mutta toki teimme lopullisen valinnan miehen kanssa yhteistuumin. Kriteereiksi sohvalle asetimme seuraavat ominaisuudet: irrotettavat ja vesipestävät kankaat, keveä ulkomuoto, sopivan tukeva istuintuntuma ja -syvyys, jotta tällainen lyhyempikin ihminen pystyy istumaan normaalisti, imurin mentävä alusta, mustat metallijalat sekä vaalean pellavan sävyinen laadukas kangas. Lisäksi toivoin löytävämme kotimaisen tuotteen. Olin aivan varma, että emme mitenkään voisi saada sohvaa, joka täyttäisi nämä kaikki vaatimukset (+asettamamme budjetin), mutta niin vain löytyi. Tässä Adean Band-sohvassa ovat nuo kaikki kohdallaan. Itseasiassa loppumetreillä meillä oli jopa kolme kriteerit täyttävää vaihtoehtoa, joista valitsimme. Tällaisessa "taistossa" valintaan lopulta vaikutti se, millaista palvelua liikkeissä saimme. Kuopion Vepsäläisellä koimme ostotilanteen rentona ja saimme asiantuntevaa ja miellyttävää palvelua. Saimme nimenomaan palvelua, emmekä esimerkiksi yli-sanoja täynnä olevaa myyntipuhetta, mikä ei ikävä kyllä näytä olevan itsestäänselvyys huonekalukaupoilla. Ehkä olen ns. hankala asiakas, kun yleensäkin kiinnitän tällaisiin asioihin huomiota, enkä ole kovinkaan helposti vedettävissä narusta. ;) Mutta niin, sohva on ihana!


18. maaliskuuta 2017

SOHVAN VALINTAA



Katkelmia sohvakangasmallien ääreltä:

" Tää tarttuu mun kuiviin käsiin kiinni ja on varmasti sähköinen, pelkkää polyesteriä, hylkyyn. " (helppo)

" Tämäkin on vähän vastaava, mutta hiukan liukkaampi. Myös puuvillaa mukana. Värit ois aika kivat, ehkä kuitenkin liian kirjavia ja tuntu on ehkä hiukan liian karhea. " (semihelppo)

" Ihanan pehmeä, pinta on melkein kuin samettia, oikeasti kyllä puuvillaa. Aika ohutta loppujen lopuksi ja joustaa. Antaakohan hetkessä periksi ja venyy? " (keskipaha)

" Tää ois varmaan laadukas, mutta miten nää värit on jotenkin likaisia. Nyt ei oteta kyllä näin tunkkasta, kun tää vanha on ollut. " (helppo)

" Mä tykkään tän rouheudesta ja tasasemmasta väristä. Tässä onki hiukan pellavaa seassa. Ihan ku vähän kiiltelis myös vai näyttääkö se vaan valoa vasten. Onkohan tää vaikee pitää puhtaana? " (keskipaha)

" Taittaako tää vihreään? -Ei mun mielestä. Tääki on vähän vihreä. -No, ei kyllä yhtään. " (Kumman silmä valehtelee? :D )

" On se kyllä liian tumma, mutta onko tää sitten jo liian vaalea? " (Aargh!)

" Oiskohan se ***liikkeen sohva ollu sittenki parempi? - Nii-i? Älä ny...." (PAHA!)


Eikö huomaakin, että tässä ollaan jo aika lähellä sohvan ostoa? ;)


4. maaliskuuta 2017

Uusi sohvapöytä









Olohuone on nyt saanut yhden puuttuvan palasen. Ihastuin totaalisesti tähän siroon Hakolan Round-sohvapöytään*, kun sen ensi kerran jossain lehdessä tai blogissa näin. Olin tosin ajatellut, että tässä vaiheessa, kun oikeasti seuraavana hankintalistalla olisi ollut se kauan haaveiltu sohva, en uskaltaisi edes haaveilla sohvapöydästä. Olohuoneen järjestyksen vaihdon jälkeen mieskin sitten alkoi puhumaan sohvapöydän hankinnasta, niin äkkiäkös sitä muutettiin suunnitelmia. Pöytä on varmasti yksinkertaisen muotoilunsa ansioista sellainen, mikä sopii tulevaisuudessa minkä tahansa sohvan pariksi, joten miksipä ei.

Täytyy muuten sanoa, että sain todella hyvää palvelua Hakolalta, kun kyselin lisäinfoa sohvapöydän valintaa helpottamaan. Sähköposteihini vastattiin joutuisasti ja tilauksen jälkeen tuote toimitettiin ilman erillistä maksua kotiovelle asti. Verkkokaupassa www.hakola.fi on aina ilmaiset toimituskulut, mistä myös iso plussa. Hakola huonekalu Oy on yli 50-vuotias Jurvalainen perheyritys, jonka valikoimaan kuuluu sohvapöytien lisäksi myös sohvia, nojatuoleja sekä pienempiä sisustustuotteita ym. Viime vuosina yritys on selkeästi lähtenyt uuteen nousuun ja toivon syvästi, että tämän kotimaisen sinnikkyyden siivet kantaisivat vielä pitkälle. Kyllä suomalaiset osaa!


*sohvapöydästä saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. 

4. marraskuuta 2016

Makuuhuone ja uusi tuoli








Eräänä siivouspäivänä "vauvan" omaan huoneeseen muuton jälkeen sain villin ajatuksen sängyn siirtämisestä toiselle seinälle. Vähän niinkuin jalkopäähän. Hullu ajatus, sillä ensimmäisinä öinä tuntui kuin olisi nukkunut pää alaspäin. Nyt useammankaan viikon jälkeen en voi sanoa, että tuntisin oloani kovin kotoisaksi tuossa oven vieressä nukkuessani. Liekö huoneessa feng shuit niin pahasti pielessä. Näin kuitenkin mennään toistaiseksi, kunnes keksimme sängyllemme sopivan päädyn tapettiseinää suojaamaan.

Hyvä puoli tässä muutoksessa oli tyhjä tila, joka muodostui tuohon pikkuikkunan alle. Nurkka kaipasi selkeästi tuolia, johon heitellä illalla ylimääräiset tyynyt sängyltä. Muutaman viikon tori-kahlailun jälkeen löytyikin sitten tämä sopivan siro korituoli. Kuin uusi ja tietenkin sopuhintaan. Voi tosin olla, että tuoli tulee alkuun ajelehtimaan myös olohuoneen puolella, sillä sinnekin kaivataan lisäistuimia. Seuraavaa toritärppiä odotellessa.