YKSI LUKU ON PÄÄTTYNYT

Vuosi on vaihtunut uuteen. En voi sanoa, että viime vuosi olisi päästänyt helpolla. Ylämäkiä, mutta myös sujuvia alamäkiä. Vuoteen mahtui mm. tulevaisuuden pähkäilyä, totuttelua terveyden kanssa tasapainoiluun, loputtomalta tuntuva runsasluminen talvi, opiskelupaikan hakeminen, murtumia kolmella perheen jäsenellä (minä mukaan lukien), miehen uusi työpaikka, ihanan lämmin kesä ja useat lomareissut, syksyllä nuorimmaisen päivähoidon aloittaminen ja omat alkaneet graafisen alan opintoni, niistä innostuminen ja onnistumiset ja juuri vietetty leppoisa joulu. 

Bonuksena kerrottakoon, että olen tässä hiljaisuudessa kasvatellut myös pientä ihmettä sisälläni, mikä omalta osaltaan on tuonut tähän toiseen vuoden puolikkaaseen omat haasteensa pahoinvointeineen ja muine vaivoineen, mutta myös ilon ja odotuksen tulevasta maaliskuun vauvasta.

Kaikkinensa on viime vuoden runsaat kuviot näkyneet selvästi myös täällä blogin puolella ja saaneet minut moneen kertaan pohtimaan tämän lopettamista. Nyt näin uuden vuoden alkajaisiksi tuntuu, että on aika tehdä ratkaisu ja päättää tämä luku elämässäni. Ei siksi, etten tästä kaikesta tykkäisi, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että tässä elämäntilanteessa minulla ei vain riitä aikaa niin paljon blogille, kuin haluaisin. Samalla olen myös huomannut, että tarvitsen arkeeni enemmän ns. tyhjiä hetkiä palautumiseen, jotta kroppani ja pää ei lähde ylikierroksille. On siis karsittava elämästä jotain saadakseen tilalle aikaa kaikelle sille muulle, mille nyt sitä ei ole riittänyt. Ehkä tartun taas useammin neulomisen tai ompelukoneen kimppuun tai luen enemmän tai ihan vain keskityn elämään kulloisessakin hetkessä paremmin, ilman taustalla jyskyttävää ajatusta postausaiheista. Enemmän tilaa olla vain, keskittyä tulevaan uuteen pieneen ja koko perheeseen, omiin juttuihin sekä hyvinvointiin. Siinä tavoitetta tälle vuodelle. 

Reilu kuusi vuotta blogia tuntuu pitkältä ajalta. Ei ihme, että tässä ollaan hieman haikeissakin tunnelmissa. Uskon silti, että päätös on oikea tähän saumaan. Koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu tai olenko joskus aloittamassa jotain uutta bloggauksen tai muun aiheen saralla, mutta nyt juuri tuntuu hyvälle näin. Ihan täysin en somesta katoa, vaan edelleen minut löytää instagramin puolelta tutulla nimimerkillä: @punahallakko. Moikataan siellä! 

Kiitän teitä kaikkia mukana kulkeneita mielenkiinnostanne ja seurastanne näinä vuosina. Ilman teitä ei tämäkään tarina olisi jatkunut näinkään kauaa. Olkoon elonne lempeää ja sopivasti haasteellista, ihanaa alkanutta vuotta 2019!

JA TAAS ON ILTA.

Humpsista vain ja ollaan lokakuun viimeisen päivän illassa. Tämä kuukausi on kyllä hurahtanut ihan ennätysnopeasti, niinkuin näköjään syyskuukin. Syyslomakin on vain muisto enää ja arki pyörii entiseen vauhdikkaaseen tahtiin. Turhaa tässä on alkaa selittelemään blogihiljaisuutta kiireellä tai muilla töillä (vaikka niitäkin esiintyy), mutta yksinkertaisesti kaiken opiskelun ja arkitouhujen jälkeen olen kaivannut ihan vain olemista, ilman mitään sen järkevämpää ajattelua vaativaa tekemistä.

Aloitin ennen syyslomaa viime talvena kesken jääneen villasukan neulomisen. Jostain syystä perinteistä neulomisinnostusta ei viime talvena tullut ollenkaan, niin nyt sitten tekisi mieli neuloa pipoa, sukkaa, paitaa ja kaikkea muutakin yhtä aikaa. Todellisuudessa ehdin kuitenkin neuloa vain muutaman kerroksen illassa, mutta ollaan silti jo toisen sukan loppupuolella. Ajatusten nollausta parhaimmillaan.

Tahti ei näytä ainakaan hiipuvan, kun joulua kohti mennään. Opiskeluissa ollaan päästy jo siihen pisteeseen, että ensimmäiset kurssit pitäisi saada suoritettua loppuun, mikä tarkoittaa rästihommien loppuunsaattamista ja näyttötehtävien tekemistä. Onneksi opintojen vastapainoksi ilmestyy silloin tällöin muutakin ajateltavaa. Tämä ja ensi viikko tarkoittaa meidän perheessä neljää eri juhlapäivää; hääpäivä oli eilen, loppuviikosta keskimmäisen ja minun syntymäpäivät ja ensi viikolla onkin isänpäivä. Perjantaina talon valtaa halloween-tunnelma, kun koululaiset päättivät järjestää naamiaiset teemaan liittyen. Kyllä ei kouluhommat pysy päässä, kun koittaa sitä ideoiden ja innostuksen määrää pitää edes jotenkin aisoissa. Ei lopu tekeminen tekemällä ja yhtäkkiä taas huomaat, että on ilta, ja kohta joulukuu. Näin meillä, miten teillä?

POHDINNAN PAIKKA

Heipparallaa. Voisin kirjoittaa keveästi ihanasta auringonpaisteesta, mutta se tuntuisi niin diipadaapalle, että ajattelin sitten antaa tulla sitä, mitä tällä hetkellä mielestä kumpuaa.

Ihmiset ovat alkaneet tosissaan puhumaan keväästä. Totta kyllä on, että aurinko paistaa vihdoinkin niin korkealta, että säteet yltävät näin keskellä päivääkin ihan sisälle asti, sen sijaan, että häipyisivät pian aamun koitteen jälkeen taas mailleen. Olen kaivannut sitä lämpöä, minkä tuntee, kun asettuu auringon läikkään ja olen tyytyväinen, että olen myös malttanut asettua hetkiksi niihin läikkiin ja ihan vain olla. Kevät tuntuu silti vielä kovin kaukaiselta sillä ulkona on viime päivinä ollut kirpakka pakkanen, eikä kevään merkeistä ole näillä main tietoakaan. Koitan olla tuskastumatta talveen, joka tässä vaiheessa vuotta tuntuu vain kestävän ja kestävän. Luntakin on niin paljon, että veikkaan, että juhannuksena pääsee vielä laskettelemaan.

Kaikki lapset ovat tällä hetkellä kipeänä. Koululaiset aloittivat sairastelemisen sunnuntaina ja nuorimmaisella nousi tänään kuume. Mieskin niiskuttaa, mutta kävi kuitenkin tunnollisesti töissä. Itselläni hiukan jomottaa otsaan sillä tavalla kuin nyt yleensä taudin yrittäessä päästä päälle. Pitkään tässä ollaankin saatu olla terveenä, kun kuulostaa ympärillä olevan vaikka mitä tautia liikkeellä. Päivät ovat menneet unenomaisissa tunnelmissa, kun talo on ollut niin kovin hiljainen. Pakollista hidastamista, ehkä sekin on ihan hyvä välillä. Toivottavasti taudit kuitenkin häviävät kohtuu nopeasti. Ei tätä hiljaiseloa montaa viikkoa jaksa.

Elän tällä hetkellä selkeästi pohdinnan jaksoa. Mietin elämääni ja sitä, millaista haluaisin sen oikeasti olevan. Näitä jaksoja tulee aina silloin tällöin ja ne kuuluvat asiaan. Elämä nyt vain on sellaista. Toisinaan on aikoja, kun elo soljuu kuin itsestään tyytyväisenä eteenpäin ja sitten tulee taas aika, kun mieli alkaa halajamaan jotain uutta ja se laittaa mietinnät rullaamaan. Tällainen jakso voi tosin tulla eteen ihan tilanteen pakostakin, esim. kun lapset kasvavat tai edellinen työ loppuu. Käyn jonkinlaista sisäistä taistelua itseni kanssa ja kyseenalaistan omia ajatuksiani ja jopa tunteitani. Kai tämä on samalla sitä ihmisenä kasvamista. Tunteet menevät ristiin ja rastiin ja muutos tuntuu vielä kovin pelottavalta. Ehkä kirjoitan tästä vielä lisää, kun ajatukset selkeytyvät. Puntaroitavaa on paljon, mitä minä tahdon, riittääkö taidot ja motivaatio, mikä perheellemme sopii, mikä on lasten kannalta parasta, kestääkö talous...noin muutamia mainitakseni. Mitään todella vakavaa ei kuitenkaan ole meneillään, ei kannata siis huolestua. Muutamia kovempia pähkinöitä vain.

En tiedä, miksi kirjoitan näitä ajatuksia tänne, kun blogin pääpaino on ollut sisustuksessa. Tuntuu vain niin kovin turhalle kirjoittaa siitä, millaisia sisustustyynyjä olen laitellut tai asetelmia muutellut, kun ajatukset ovat ihan muussa kuin sohvatyynyissä. Sitä paitsi, kun oikein mikään ei viime aikoina ole sisustuksessa muuttunut. Samat tekstiilit ja tavarat täällä seilaavat paikasta toiseen. Välillä tulee ajatuksia, että miksi oikeastaan edes kirjoitan tätä blogia ja pitäisikö vain lopettaa. Ei tarvitsisi miettiä, mistä kulmasta nyt kuvaisin ja mitä kirjoittaisin. Kameran kanssa on myös tällä hetkellä hiukan hankaluuksia. En ole varma, onko siinä jotain häikkää, kun tuntuu ettei tarkennus aina toimi halutulla tavalla. Olen myös tullut kameran kanssa siihen pisteeseen, että kamerani ei pysty kuviin, mitä toivoisin saavani. Tahtoisin siis kovasti päivittää kalustoani, mutta ensin täytyisi hiukan säästää.

Painetaanpa tässä kohtaa "pausea", etten ala kuulostamaan liian negatiiviselle. Ensi kerralla ehkä niitä kevyitä auringonsäteitä vai mitä tykkäätte tällaisista pohtivammista teksteistä? Nyt taidan mennä muiden perheenjäsenten tavoin pitkälleen. Jospa vielä pystyn torjumaan hiipivän flunssapöpön. Lupaa onneksi aurinkoa seuraaviksikin päiviksi.

PAKKASPÄIVIÄ

Viime päivinä olemme saaneet maistaa täällä Savossa kunnon talvea. Lunta on tälle talvelle kertynyt jo ihan reippaasti ja tällä hetkellä pakkasta on siinä parinkympin tietämillä. Yöllä oikein säpsähdin, kun nurkat paukkuivat pakkasen kiristyessä. Ulkoilu kirpakassa säässä, matalalta paistavat auringonsäteet, narske jalkojen alla ja kuuraiset puut saivat jopa tälle todelliselle kesäihmiselle hymyn huulille. Kun kesään on vielä ikuisuus, on tartuttava näihin talven pieniin iloihin. Vaikka ulkona paukkuu pakkanen, on takka pitänyt huolen, että sisällä ei palella. Juuri nytkin istun takan edessä kipinämirkkuna ja odottelen, että lapset rauhoittuvat unille. Yksi parhaista päivän hetkistä. Kaunista pakkasviikkoa kaikille! 

JOULUKOTI

Sinne hujahti joulu, niinkuin aina. Joulunpyhät olivat juuri sitä, mitä joulun kuuluukin mielestäni olla; kihelmöivää jännitystä, pysähtymistä, hyvää ruokaa ja herkuttelua, yhdessä oloa, sukulaisia, tunnelmointia ja aikuisten rauhallisia iltahetkiä.

Erityisen tyytyväinen olen tämän joulun kukkajuttuihin. Kukkakaupassa oli aatonaattona vielä runsaasti kauniita vaihtoehtoja. Kranssitarpeetkin löytyivät, pienempi lehtistä eukalyptusta ja miehen metsästä tuomia katajan oksia. Aattoaamuna sidoinkin niistä vielä pari kranssia. Toivat tuoreina ihanaa tuoksua jouluun.

Heti pyhien jälkeen kuusi sai lähteä. Tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, sillä kuusi varisi jo sen verran, että välipäivien reissussa käynti olisi saanut sen vain entistä pahempaan jamaan. Ensi vuonna täytyy muistaa hankkia kuusi aikaisemmin, että ehtii nauttia siitä pidempään. Muutenhan meillä ei muutamia koristeita lukuunottamatta ollut kuin kukkia ja ne saavat hetken vielä olla ilonamme. Vuodenvaihteen jälkeen sitä kaipaakin jo sitten karsitumpaa ilmettä kotiin. 

Loistavaa uuden vuoden juhlaa!

3. ADVENTTI

Mihin nämä viikot katoaa? Tässä vaiheessa toivoisin aina, että joulua voisi siirtää vaikka vielä viikolla eteenpäin. Ei minulla kiire ole, eikä stressiä joulusta, mutta että ehtisin tarpeeksi nauttia kaikesta tästä valmistelusta ja odotuksesta. Tiedän nimittäin kokemuksesta, että joulun taika katoaa aika pian joulunpyhien jälkeen. Tällä viikolla joulutunnelmaa on hämmentänyt jälleen lasten sairastelut. Väliin jääneet pikkujoulut korvattiin joulukorttien askartelulla ja glögihetkellä oman perheen kesken. Mukavaa sekin, vaikka ei lasten mielestä tietenkään täysin korvannut pettymystä. Itse voin olla tyytyväinen, kun oma flunssa on lähes kokonaan poissa ja kaikki joulukortit ja -paketit saatiin ajoissa postin lähtevien lokeroon (tai pari on ihan just sinne matkalla). Myös ensimmäiset jouluherkut, piparit ja vilhelmiinat, on leivottu. Vähintään nuo on omalla joulun must-listalla, suklaan lisäksi. Ja mies on tilannut kinkun. Onneksi on vielä viikko jouluun, no stress ja carpe diem!

JOULUKORTIT 2017

Joulupostin kanssa ollaan taas hoppuiltu. Tänä vuonna teetin postikortit omista kuvista. Kuvauspäivä oli satumaisen kaunis ja satuin niin sanotusti olemaan kameran kanssa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sainkin mielestäni useamman onnistuneen otoksen, joista nämä kuvat sitten valikoitui korteiksi asti. Itse korttien painattaminen ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista, kun olettaa saattaisi. Ensi kerralla tiedän aika paljon enemmän mm. resoluutioista ja värivaatimuksista. Ehkä olen myös tilauksen kanssa hiukan aikaisemmin liikkeellä. Suurin osa korteista lähti kuitenkin tänään ajallaan matkaan. Kuinka teidän kävi, ehdittekö? 

2. ADVENTTI

Tämä viikko on tuntunut pitkältä. Ei siksi, että minulla olisi ollut tylsää, päinvastoin viikko oli tapahtumarikas ja työteliäskin. Mukaan mahtui mm. koululaisten itsenäisyyspäiväjuhla ja varsinaisen itsenäisyyspäivän viettoa, yh-päivät lasten kanssa miehen ollessa työreissussa, alkutalven pahin lumimyräkkä ja yhä reisissä tuntuvat lumityöt. Pitkään jatkunut yskä on edelleen ollut seuranani, mutta onnekseni jo hiljalleen rauhoittumassa, eikä lääkärinkään mielestä ollut syytä miettiä mitään vakavampaa. Mutta voimia se on kyllä vienyt ja saanut olon tuntumaan välillä todella väsyneeksi. Viimeisimpänä kuitenkin mieltä lämmittämässä eiliset ihanat ystävän häät ja kohtaamiset vanhojen kamujen kanssa. Ensi viikolla olisikin sitten tarkoitus keskittyä omiin jouluvalmisteluihin. Ei uskoisi, että vain kaksi viikkoa jouluun. 

1. ADVENTTI

Perinteeksi muodostunut adventin ajan kynttelikkö on jälleen nostettu paraatipaikalle. Viimeistään ensimmäiseksi adventiksi olen laittanut kodin jouluisemmaksi ja paistanut ensimmäiset joulutortut. Tänä vuonna jouluolo saavutti minut jo marraskuun alussa ja joulukoristeita ja -valoja on hiipinyt kotiimme ehkä normaalia aikaisemmin. Nyt ei tarvitse enää himmailla.  Tänä vuonna haluan kuitenkin erityisesti pyrkiä löytämään niitä pieniä tunnelmallisia hetkiä, joista joulumieli syntyy. Sekin kun on loppujen lopuksi aika pienestä kiinni, kun vain pysähtyy hetkiin. Yksi tällainen erityinen hetki kätkeytyy tämänkin kuvan taakse, kun kuvien oton jälkeen nautimme appivanhempieni ja nuorimmaisen tytön kanssa glögit ja piparit ulkona. Samalla tavalla se voisi olla iltatee kynttilän valossa, rauhallinen jouluostoskierros ilman ostopakkoa, askarteluhetki lasten kanssa, kiireetön tapaaminen ystävien kesken tai siivous joululaulujen raikaessa.  Itse joulu kun tuntuu aina menevän hujauksessa ohi, niin miksi ei ottaisi tunnelmasta kiinni jo hyvissä ajoin ennen joulua. Minä ainakaan en ehdi kyllästyä. Kolme viikkoa jouluun.

Tunnelmallista 1. adventtia!

MARRASKUUSSA

Marraskuu on mun kuukausi. En muistaakseni ole koskaan kärsinyt tästä pimeästä vuodenajasta tai kokenut, että olisin jotenkin normaalia väsyneempi. Ehkä sain tämän jo syntymälahjana, marraskuun lapsi kun olen. Pahempia minulle ovat loputtomat talvikuukaudet tammikuusta huhtikuuhun. Tämä kuu oli aika rauhallinen, johtuen ehkä kohtuu pitkästä flunssajaksosta, mikä on pitänyt meidät enimmäkseen kotosalla ja sisätiloissa. Silti on ehditty. Olen/olemme...

- Viettänyt syntymäpäivää.
- Ostanut itselleni synttärilahjaksi maailman parhaita macaroneja. (Kiitos Kakkutaide)
- Käynyt "treffeillä" mieheni kanssa.
- Juhlineet myös keskimmäisen tyttömme synttäreitä.
- ...ja isiä.
- Ihastellut harmauteen kietoutunutta luontoa ja hentoa lumikerrosta. Kyllä marraskuussakin on värejä, ihanan sammuneita.
- Käynyt kylpylässä (lastenvahtina).
- Heittänyt kolme kuollutta viherkasvia pois.
- Askarrellut havukransseja ja muita pienempiä havukoristeita.
- Ottanut joulukorttikuvia hurjan määrän ja tuskaillut lopullisen valinnan kanssa.
- Kuunnellut joululauluja.
- Saaneet ystäväperheen yökylään.
- Hankkinut ensimmäiset joululahjat.
- Somistanut joulua kotiin.
- Tuskastunut flunssaan. Lokakuussa alkanut lievä flunssa jatkui ja jatkuu edelleen.
- Miettinyt tietoisesti vähemmän työttömyyttä, töitä, tulevaisuutta.
- Käynyt hieronnassa.
- Istunut iltaa naisten kesken askarrellen.
- ja aamua naisten ja lasten seurassa.
- Neulonut ihan vähän villasukkaa.
- Toteuttanut lapsille joulukalenterin.
- Syönyt liikaa suklaata (talvisuukkoja, joulusuklaata, piparisuklaata, konvehteja...).

Tänään pääsen vielä viettämään iltaa ihanien ystävien seuraan, ei huono päätös tällä marraskuulle. Joulukuulta toivoisin terveempää ja pirteämpää arkea ja juhlaa. Ihana odottaa joulua!