JOULU

Päivät ja kuukaudet vierähtivät. Loppusyksy ja aika ennen joulua on ollut työntäyteinen ja kiireinen. Valitettavasti se on näkynyt täällä blogin puolella. Jostain on pakko karsia, kun aika ei riitä. Loma on odotettu ja tarpeen.

Ihanaa, kun vihdoin on aikaa vain olla, nauttia kiireettömistä aamuista ja olla vilkuilematta kelloa, tuntea joulun taika ja rauha, viettää aikaa läheisten kanssa ja syödä mahat pullolleen jouluherkkuja. Ah joulua!

Rauhallista Joulua!

JA TAAS ON ILTA.

Humpsista vain ja ollaan lokakuun viimeisen päivän illassa. Tämä kuukausi on kyllä hurahtanut ihan ennätysnopeasti, niinkuin näköjään syyskuukin. Syyslomakin on vain muisto enää ja arki pyörii entiseen vauhdikkaaseen tahtiin. Turhaa tässä on alkaa selittelemään blogihiljaisuutta kiireellä tai muilla töillä (vaikka niitäkin esiintyy), mutta yksinkertaisesti kaiken opiskelun ja arkitouhujen jälkeen olen kaivannut ihan vain olemista, ilman mitään sen järkevämpää ajattelua vaativaa tekemistä.

Aloitin ennen syyslomaa viime talvena kesken jääneen villasukan neulomisen. Jostain syystä perinteistä neulomisinnostusta ei viime talvena tullut ollenkaan, niin nyt sitten tekisi mieli neuloa pipoa, sukkaa, paitaa ja kaikkea muutakin yhtä aikaa. Todellisuudessa ehdin kuitenkin neuloa vain muutaman kerroksen illassa, mutta ollaan silti jo toisen sukan loppupuolella. Ajatusten nollausta parhaimmillaan.

Tahti ei näytä ainakaan hiipuvan, kun joulua kohti mennään. Opiskeluissa ollaan päästy jo siihen pisteeseen, että ensimmäiset kurssit pitäisi saada suoritettua loppuun, mikä tarkoittaa rästihommien loppuunsaattamista ja näyttötehtävien tekemistä. Onneksi opintojen vastapainoksi ilmestyy silloin tällöin muutakin ajateltavaa. Tämä ja ensi viikko tarkoittaa meidän perheessä neljää eri juhlapäivää; hääpäivä oli eilen, loppuviikosta keskimmäisen ja minun syntymäpäivät ja ensi viikolla onkin isänpäivä. Perjantaina talon valtaa halloween-tunnelma, kun koululaiset päättivät järjestää naamiaiset teemaan liittyen. Kyllä ei kouluhommat pysy päässä, kun koittaa sitä ideoiden ja innostuksen määrää pitää edes jotenkin aisoissa. Ei lopu tekeminen tekemällä ja yhtäkkiä taas huomaat, että on ilta, ja kohta joulukuu. Näin meillä, miten teillä?

MUUTOSTEN EDESSÄ

Tervehdys pitkästä aikaa! Blogi tipahti kuin vahingossa lomamoodiin, kun päivät ja viikot ovat täyttyneet monenlaisesta muusta touhusta. Tällaista tämä tahtoo aina kesäisin olla, kun koululaiset ovat kotona ja muutoinkin menoja ja reissuja enemmän kuin normaalisti arkikuukausina. Myös perheen mies on ollut viimeiset pari viikkoa lomalla. Päivät ovat menneet joko reissatessa tai kotona rästihommia puuhastellessa. Hullulta tuntuu, että jo ensi viikolla palataan taas arkirytmiin, kun koulut ja työt alkavat. Tämä kesä on säiden takia onneksi tuntunut jotenkin pidemmälle ja on oikeastaan ihan mukavaa, että päiviin tulee taas jotain rytmiä.

Edessä onkin tällä kertaa koko perheelle suuria muutoksia arkeen, sillä kävi niin onnekkaasti, että minut hyväksyttiin hakemaani opiskelupaikkaan ja aloitan itsekin tulevana maanantaina koulun. Opintoni tulevat olemaan kuvallisen ilmaisun parissa, missä suuntautumisena on graafinen suunnittelu. Aika jännää! En olisi vielä joku aika sitten uskonut, että joskus palaan opiskelujen pariin, mutta niin vain ajatukset muuttuvat. Usean kotiäitivuoden jälkeen on ihanaa saada aivoille uutta ajateltavaa ja opittavaa.

Muutos tuo mukanaan myös sen, että nuorimmainen aloittaa ensimmäistä kertaa päivähoidon vieraan hoivissa ja koululaiset joutuvat ottamaan enemmän vastuuta selvitäkseen aamuisin kouluun ja koulun jälkeen keskenään kotona. Seuraavat viikot menee varmasti totutellessa uuteen arkeen, mutta eiköhän tähänkin taas löydy omat rutiininsa aika nopeasti. 

Kuvat eivät nyt varsinaisesti liity aiheeseen, mutta ovat odottaneet julkaisua kesäkuusta lähtien. Kuvien rouhean maljakon hankin keväällä, kun tuo kaunis yksilö tuli vastaan instagramissa.  Maljakko on Knaapelin valmistama ja löytyi kyllä kuin tilauksesta. Maljakkovarastoni ei ole ollut järin suuri ja välillä maljakon virkaa on saanut toimittaa milloin mikäkin lasipurnukka. Merkin takana häärii tuttu pariskunta vuosien takaa ja siksikin tämä hankinta tuntui erityisen hyvältä. Knaapelin valikoimaan kuuluu myös muita upeita keramiikka- ja puutuotteita. Tuotteita voi tällä hetkellä tiedustella instagramin : @knaapeli tai sähköpostin: knaapeli@gmail.com kautta.

Tsemppiä kaikille muillekin arkea aloitteleville ja ihanaa elokuuta!

ELÄMÄN VUORISTORADALLA

Olohuone just nyt. Hiukan keveämpää kesäilmettä. Mutta mitä ihmettä tapahtui? Reilu pari kuukautta hurahti edellisestä kerrasta. Ei ollenkaan ollut suunnitelmissa pitää näin pitkää paussia, mutta niin vain elämä ja sen käänteet imaisivat tämän bloggaajan huomion sen verran tiiviisti, ettei virtaa tänne ole riittänyt. Mielessä olen kyllä monet kerrat pyöritellyt "pitäisi, voisi, ehkä nyt"-ajatuksia moneenkin kertaan, mutta se lopullinen inspis tarttua kameraan ja tuottaa järkevää tekstiä on jostain syystä ollut hiukan hukassa. Mutta hei, nyt olen täällä ja toivon, että inspis tästä taas nousee. Toki kesällä tahti saattaa olla verkkaisempi, sillä aurinko, kesämenot ja muut nyt vain vetävät enemmän puoleensa. Mutta kerrataanpa ensin hieman pikakelauksella, mitä tähän pariin kuukauteen onkaan mahtunut.

Pääsiäisen jälkeen kävimme pidennetyn viikonlopun Iso-Syötteellä mökkeilemässä ystäväperheen kanssa. Laskettelua, parit synttärit ja rentoa seuraa. Ihana loman jatke heti pääsiäisen jälkeen.

Tämän jälkeen pompattiin kirjaimellisesti arkeen. Perheen mies aloitti uuden työn, joka luonnollisesti laittaa hetkeksi ajatukset ja arkijärjestelyt uuteen kuosiin. Vaikka muutos onkin pääasiassa positiivinen, vaatii se meiltä kaikilta totuttelua, työhön kun kuuluu säännöllisesti myös reissupäiviä. 

Tähän samaan saumaan sattui myös ikävä tapaturma, kun yksi tytöistämme täräytti kiipeilyleikeissä jalkapöytäänsä pienen murtuman. Pari viikkoa siinä sai vahtia, että tyttö malttaisi olla varaamatta jalalle ja muistaisi käyttää lääkärin määräämiä keppejä. Pitkät päivät liikkumaan tottuneelle koululaiselle. Hyppykieltoa jatkui tosin tuon jälkeen vielä pidempään, mutta siinä vaiheessa vain toivoin, että jospa jalka kuitenkin jo kestäisi.

Tuntuu hurjalta näin jälkikäteen ajatella menneitä viikkoja tuon jälkeen aina tähän päivään asti, sillä niihin mahtui niin paljon kaikkea. Aikamoista vuoristorataa ollaan saatu ajella. Vauhti jatkui yhtä lennokkaana. Sairastimme nuorimman kanssa angiinan, joka minulla oli nielussa ja pienellä peppuiholla. Heti noista toivuttua nuorimmaisen kevään ensipomput trampoliinilla johtivat jalan loukkaantumiseen. Alkuun loukkaantumista luultiin lääkärienkin toimesta harmittomaksi, mutta viikon kipuilun jälkeen todettiinkin tarkempien tutkimusten seurauksena sääriluun murtumaksi. Kun kolmevuotiaalle laitetaan koko jalan kipsi kolmeksi viikoksi, tietää se aikamoista painonnostoa huoltajille. Sattuipa samaan aikaan myös taloon saapumaan pieni mahatautipeikko, joka onneksemme jäi yhteen ja pariin lievään tapaukseen, mutta tiiätte ne kauhuskenaariot, mitä tuolloin päässä liikkui. Nyt viikko kipsin poiston jälkeen askeleet ovat edelleen kovin harvinaisia ja horjuvia, mutta päivä toisensa jälkeen aina eteenpäin mennään.

Sovitaan, että epäonnet olivat nyt hetkeksi tuossa ja keskitytään iloisiin ja onnellisiin puoliin. Toukokuuhun mahtui nimittäin myös kaikesta huolimatta monta ihanaa asiaa. Alkuvuoden pohdintojen tuloksena hain opiskelupaikkaa ja toukokuun alussa kävinkin pääsykokeissa. Pääsykokeista jäi ihan hyvä fiilis, mutta tuloksia vielä jännätään, joten tämän enempää en tässä vaiheessa vielä paljasta.

Lisäksi toukokuussa juhlittiin vanhimman tytön synttäreitä ja tehtiin pari kivaa reissua. Äitienpäiväviikonloppua vietettiin vanhempieni luona kesän ensimmäisistä lämpimistä päivistä nauttien. Kuun lopussa pääsin todella odotetulle viikonloppulomalle ystävän seurassa. Nautin kauniista Porvoosta ja auringosta, hitaista kahvihetkistä, pienistä ostoksista ja siitä tunteesta, että sain olla vain. Ilman näitä ja paria muuta mukavaa hengähdyshetkeä olisi viimeiset pari kuukautta näyttäneet aika mahdottomilta. Sanonta "sateen jälkeen paistaa aina aurinko"  taitaa todella pitää paikkansa.

Kesäkuu on alkanut koululaisten lomatunnelmilla ja puutarhatöillä. Kyllä! Pihalla vihertää vihdoin jotain uutta, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt toivotaan, että alkukesän ihana lämpö ja aurinkoiset säät jatkuvat, kaikin puolin. Ja sadetta vain puutarhaan. 

PÄÄSIÄISTÄ

Täällä ollaan vietetty pääsiäistä rennoissa merkeissä. Ulkoilua, kyläilyä, hyvää ruokaa ja herkkuja. Koristeina toimivat tänäkin vuonna pienet ruohot, pajunoksat ja kukat. En tykkää hukuttaa kotia valtaviin koristemääriin, niin luonnollisesti näinä juhlakausinakin vähemmän on tarpeeksi. Erityisesti olen ihastunut tuohon perunanarsissiin. Siinä on mielestäni todella kaunis kukinta. Muistan jo useampana vuonna etsineeni kyseistä kukkaa täältä, mutta jostain syystä en ole onnistunut sitä aiemmin saamaan. Tänä vuonna niitä taisi olla muutenkin myynnissä runsaammin. Toivottavasti näitä saa vielä myöhemmin keväällä, kun tulee ensimmäisten ulkokukkien aika. Pääsiäisen paras tunnelman tuoja on kyllä ehdottomasti ollut upea auringonpaiste. Vihdoinkin alkaa lumet sulamaan. Kohtahan sitä tarkenee jo juoda terassikahvit ilman kauheaa toppavaatekerrosta. Tästä alkaa kevät. 

POHDINNAN PAIKKA

Heipparallaa. Voisin kirjoittaa keveästi ihanasta auringonpaisteesta, mutta se tuntuisi niin diipadaapalle, että ajattelin sitten antaa tulla sitä, mitä tällä hetkellä mielestä kumpuaa.

Ihmiset ovat alkaneet tosissaan puhumaan keväästä. Totta kyllä on, että aurinko paistaa vihdoinkin niin korkealta, että säteet yltävät näin keskellä päivääkin ihan sisälle asti, sen sijaan, että häipyisivät pian aamun koitteen jälkeen taas mailleen. Olen kaivannut sitä lämpöä, minkä tuntee, kun asettuu auringon läikkään ja olen tyytyväinen, että olen myös malttanut asettua hetkiksi niihin läikkiin ja ihan vain olla. Kevät tuntuu silti vielä kovin kaukaiselta sillä ulkona on viime päivinä ollut kirpakka pakkanen, eikä kevään merkeistä ole näillä main tietoakaan. Koitan olla tuskastumatta talveen, joka tässä vaiheessa vuotta tuntuu vain kestävän ja kestävän. Luntakin on niin paljon, että veikkaan, että juhannuksena pääsee vielä laskettelemaan.

Kaikki lapset ovat tällä hetkellä kipeänä. Koululaiset aloittivat sairastelemisen sunnuntaina ja nuorimmaisella nousi tänään kuume. Mieskin niiskuttaa, mutta kävi kuitenkin tunnollisesti töissä. Itselläni hiukan jomottaa otsaan sillä tavalla kuin nyt yleensä taudin yrittäessä päästä päälle. Pitkään tässä ollaankin saatu olla terveenä, kun kuulostaa ympärillä olevan vaikka mitä tautia liikkeellä. Päivät ovat menneet unenomaisissa tunnelmissa, kun talo on ollut niin kovin hiljainen. Pakollista hidastamista, ehkä sekin on ihan hyvä välillä. Toivottavasti taudit kuitenkin häviävät kohtuu nopeasti. Ei tätä hiljaiseloa montaa viikkoa jaksa.

Elän tällä hetkellä selkeästi pohdinnan jaksoa. Mietin elämääni ja sitä, millaista haluaisin sen oikeasti olevan. Näitä jaksoja tulee aina silloin tällöin ja ne kuuluvat asiaan. Elämä nyt vain on sellaista. Toisinaan on aikoja, kun elo soljuu kuin itsestään tyytyväisenä eteenpäin ja sitten tulee taas aika, kun mieli alkaa halajamaan jotain uutta ja se laittaa mietinnät rullaamaan. Tällainen jakso voi tosin tulla eteen ihan tilanteen pakostakin, esim. kun lapset kasvavat tai edellinen työ loppuu. Käyn jonkinlaista sisäistä taistelua itseni kanssa ja kyseenalaistan omia ajatuksiani ja jopa tunteitani. Kai tämä on samalla sitä ihmisenä kasvamista. Tunteet menevät ristiin ja rastiin ja muutos tuntuu vielä kovin pelottavalta. Ehkä kirjoitan tästä vielä lisää, kun ajatukset selkeytyvät. Puntaroitavaa on paljon, mitä minä tahdon, riittääkö taidot ja motivaatio, mikä perheellemme sopii, mikä on lasten kannalta parasta, kestääkö talous...noin muutamia mainitakseni. Mitään todella vakavaa ei kuitenkaan ole meneillään, ei kannata siis huolestua. Muutamia kovempia pähkinöitä vain.

En tiedä, miksi kirjoitan näitä ajatuksia tänne, kun blogin pääpaino on ollut sisustuksessa. Tuntuu vain niin kovin turhalle kirjoittaa siitä, millaisia sisustustyynyjä olen laitellut tai asetelmia muutellut, kun ajatukset ovat ihan muussa kuin sohvatyynyissä. Sitä paitsi, kun oikein mikään ei viime aikoina ole sisustuksessa muuttunut. Samat tekstiilit ja tavarat täällä seilaavat paikasta toiseen. Välillä tulee ajatuksia, että miksi oikeastaan edes kirjoitan tätä blogia ja pitäisikö vain lopettaa. Ei tarvitsisi miettiä, mistä kulmasta nyt kuvaisin ja mitä kirjoittaisin. Kameran kanssa on myös tällä hetkellä hiukan hankaluuksia. En ole varma, onko siinä jotain häikkää, kun tuntuu ettei tarkennus aina toimi halutulla tavalla. Olen myös tullut kameran kanssa siihen pisteeseen, että kamerani ei pysty kuviin, mitä toivoisin saavani. Tahtoisin siis kovasti päivittää kalustoani, mutta ensin täytyisi hiukan säästää.

Painetaanpa tässä kohtaa "pausea", etten ala kuulostamaan liian negatiiviselle. Ensi kerralla ehkä niitä kevyitä auringonsäteitä vai mitä tykkäätte tällaisista pohtivammista teksteistä? Nyt taidan mennä muiden perheenjäsenten tavoin pitkälleen. Jospa vielä pystyn torjumaan hiipivän flunssapöpön. Lupaa onneksi aurinkoa seuraaviksikin päiviksi.

UUSIA MAHDOLLISUUKSIA

Tänään olen ulkoillut täydellisessä aurinkoisessa talvisäässä, järjestellyt paikkoja, pyyhkinyt auringon valossa silmiin pistäneet sormenjäljet peileistä ja ikkunoista, vaihtanut lakanat, pessyt pyykkiä, leiponut suussa sulavaa kakkua, käynyt kirpparilla, kirjastossa ja kukkakaupassa, tehnyt pariinkin taloon sisustussuunnitelmia, lukenut ja karsinut vanhoja lehtiä ja mitä kaikkea muuta...mutta vain mielessäni. Tiedätte varmaan tilanteen, kun flunssa kaataa sohvalle ja juuri silloin keksit sata sellaista hommaa, mitä varmasti tekisit juuri silloin, jos et olisi kipeänä. Totuus tietenkin on, että vaikka olisit terve, et ehkä silti tekisi niitä kaikkia, jos mitään. Tilanne vain saa uudet mittasuhteet, kun juuri mihinkään, ajattelua lukuun ottamatta, ei ole voimia. No ihan hiukan suurentelin tilannetta, sillä oikeasti olen selannut yhden vanhan sisustuslehden, pyöritellyt mielessäni mielikuvituskotien pintamateriaaleja ja uhmasin jopa niin paljon flunssaani, että kävin kuvaamassa tänään näkynyttä kuunpimennystä. Toivottavasti tauti ei ota enää pahentuakseen, sillä vieläkin paleltaa varpaita reissun jäljiltä. 

Kukkakaupassa käynnin sijaan kävin maanantaina hankkimassa kuvien vihreät edellisten kuukahtaneiden tilalle. Lähdin hakemaan yhtä toista kasvia, mutta kyseiset kasvit olivat loppuneet ja päädyin kiireessä valitsemaan pari muuta kivan näköistä, enkä muistanut edes kysyä hoito-ohjeita. Onneksi nettisivuilta löytyy tärkeimmät tiedot; nimet ja lyhyt kuvaus. Pienempi on mehikasveihin kuuluva Paunikko ja kirjavalehtinen Raitamatti. Sanotaan, että nämä ovat suht helppohoitoisia, mutta niin ovat ne aiemmatkin olleet. Voin kuitenkin ajatella, että tämä on vain jälleen uusi mahdollisuus menestyä viherrintamalla. Vinkkinä teille, että Plantagenissa on vielä tämän viikon ajan kaikki viherkasvit -30 %, jos tekin mielitte vastaavan menestyksen perään.

PAKKASPÄIVIÄ

Viime päivinä olemme saaneet maistaa täällä Savossa kunnon talvea. Lunta on tälle talvelle kertynyt jo ihan reippaasti ja tällä hetkellä pakkasta on siinä parinkympin tietämillä. Yöllä oikein säpsähdin, kun nurkat paukkuivat pakkasen kiristyessä. Ulkoilu kirpakassa säässä, matalalta paistavat auringonsäteet, narske jalkojen alla ja kuuraiset puut saivat jopa tälle todelliselle kesäihmiselle hymyn huulille. Kun kesään on vielä ikuisuus, on tartuttava näihin talven pieniin iloihin. Vaikka ulkona paukkuu pakkanen, on takka pitänyt huolen, että sisällä ei palella. Juuri nytkin istun takan edessä kipinämirkkuna ja odottelen, että lapset rauhoittuvat unille. Yksi parhaista päivän hetkistä. Kaunista pakkasviikkoa kaikille! 

OLOHUONE JOULUN JÄLKEEN

Näin vuoden alussa minuun iskee aina kauhea karsimisvimma. Käykö teille niin? Joulukoristeiden jälkeen on kiva hetken aikaa katsella vähän selkeämpää kotia. Tänään karsin vielä kuvissa näkyvät kuivahtaneet kranssit ja enimmät jouluvalot pois. Muutama eukalyptuksen oksa jäi vielä maljakkoon ja pari oksaa seinälle roikkumaan. Kynttelikkö on pukin tuominen ja vanhimman tyttäremme käsialaa. Ihanasti hän ennen joulua vihjaili, että saisimme jotain minulle mieleistä. Taitaa jo tietää, mistä äiti tykkää. Ja onhan tuo suloinen, kaikessa epäsymmetrisyydessään. 

Tekisi mieli laajentaa karsimista muuallekin kotiin ja heivata kaikki vähänkään meille ylimääräinen menemään. Vähemmälläkin pärjäisi. Ihan vielä en tähän urakkaan ole jaksanut ryhtyä, homma on vasta ajatuksen ja puheen tasolla. Yritän saada miehenkin innostumaan, niin urakka ei tuntuisi niin työläältä. Ongelmaksi on vain muodostunut, mihin sen kaiken veisi? Käyttökelpoista tavaraa voisi toki viedä kirpparille, mutta sitäkin alkaa olla jo sen verran iso määrä, että ei mikään pikkuhomma enää. Osa tulee varmasti loppujen lopuksi vain laitettua lahjoituksena eteenpäin, kunhan vain löytäisi oikeat kanavat. Mutta mitä tehdä esim. kulahtaneille lakanoille, pyyhkeille ja rikkinäisille vaatteille. Jotenkin ahdistaa ajatus, että heittäisi vain kaiken roskikseen. Ainakaan täällä päin en ole kovinkaan laajasti törmännyt tällaisten tekstiilien kierrätysmahdollisuuksiin. Tässä asiassa olisi selkeästi vielä kehittämistä. Näin lapsiperheellisenä kun sitä kierrätettävää tahtoo ihan väkisin syntyä, kun lapset kasvaa ja kuluttaa. Kertokaa, jos teillä on hyviä kierrätysvinkkejä.

JOULUKOTI

Sinne hujahti joulu, niinkuin aina. Joulunpyhät olivat juuri sitä, mitä joulun kuuluukin mielestäni olla; kihelmöivää jännitystä, pysähtymistä, hyvää ruokaa ja herkuttelua, yhdessä oloa, sukulaisia, tunnelmointia ja aikuisten rauhallisia iltahetkiä.

Erityisen tyytyväinen olen tämän joulun kukkajuttuihin. Kukkakaupassa oli aatonaattona vielä runsaasti kauniita vaihtoehtoja. Kranssitarpeetkin löytyivät, pienempi lehtistä eukalyptusta ja miehen metsästä tuomia katajan oksia. Aattoaamuna sidoinkin niistä vielä pari kranssia. Toivat tuoreina ihanaa tuoksua jouluun.

Heti pyhien jälkeen kuusi sai lähteä. Tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, sillä kuusi varisi jo sen verran, että välipäivien reissussa käynti olisi saanut sen vain entistä pahempaan jamaan. Ensi vuonna täytyy muistaa hankkia kuusi aikaisemmin, että ehtii nauttia siitä pidempään. Muutenhan meillä ei muutamia koristeita lukuunottamatta ollut kuin kukkia ja ne saavat hetken vielä olla ilonamme. Vuodenvaihteen jälkeen sitä kaipaakin jo sitten karsitumpaa ilmettä kotiin. 

Loistavaa uuden vuoden juhlaa!