Näytetään tekstit, joissa on tunniste inspiraatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste inspiraatio. Näytä kaikki tekstit

12. syyskuuta 2017

LEMPEÄMPI SYKSY






Syksyn synkeyden torjunta aloitettu! Elokuun lopussa pohdin keinoja, miten selvitä syksystä synkistelemättä ja kyllä noita on jo tarvittukin. Toivottavasti saamme vielä nauttia aurinkoisistakin syyspäivistä, vaikkakin olen saanut myös huomata, miten harmaatkin päivät muuttuvat valoisammiksi, kun illan on saanut viettää hyvien ystävien seurasta. Viime viikonloppuna otin myös irtioton arjesta ja vietin antoisat pari lomapäivää Helsingissä. Koko viikonloppu oli harmaa ja enemmän ja vähemmän sateinen, mutta hyvässä seurassa ja mieluisten asioiden äärellä ei suurempikaan sade, rikkinäinen sateenvarjo tai rakot varpaissa päässeet latistamaan tunnelmaa. Reissun päätarkoitus oli katsastaa Helsingin Design Market ja useampi tunti siellä tungoksessa vierähtikin. Tuliaiset tuolta jäivät kuitenkin aika pieniksi, sillä enpä arvannut varustautua paksummalla lompakolla ja pakettiautolla. ;) Joka tapauksessa reissu tarjoili sopivasti inspiraatiota ja uusia haaveita ja ennen kaikkea vaihtelua peruskauraan.

Viikonlopun jälkeen on taas palattu tuttuun arkeen ja piristetty päiviä kynttilöillä ja omenapaistoksella. Uutta harrastusta vielä kaipailen tälle syksylle, mutta senkin suhteen taidan olla jo hajuilla, mikä se voisi olla. Hiukan muuten huvittaa nämä tämänkertaiset kuvat. Totuushan nimittäin on, että pikkulapsen kanssa ei tällaiset stailatut asetelmat kovin kauaa pysy aloillaan. Mukavaa vaihtelua minulle kuvaukseen. Viimeinen kuva muuten liittyy vahvasti seuraavaan aiheeseen. Palataan siis pian! 

10. elokuuta 2017

ASUNTOMESSUT

Olette varmaankin jo kyllästymiseen asti nähneet kuvia tämän kesän asuntomessuilta, mutta silläkin uhalla tarjoilen teille niitä vielä lisää. Jokainen kävijä katsoo messuja hiukan eri silmin ja itse lähdin hakemaan lähinnä inspiraatiota sisustamiseen ja pihan laittoon. Harmiksemme päivä oli sateinen ja pihojen tutkailu, ja varsinkin kuvaaminen, jäi näin ollen todella vähiin. Porukkaa oli säästä huolimatta paljon liikkeellä ja kuvaaminen oli senkin vuoksi välillä hiukan haasteellista, kovin pitkäksi aikaa kun ei kehdannut jäädä toisten eteen zoomailemaan. Katsotaanpa sitten, mitä kameraan tarttui. Pyrin lyhkäsiin teksteihin, oleellisin näkynee kuvissa.

Ensimmäisenä ulkoapäin miellyttävimmät talot eli omaan silmääni...


PARAS ARKKITEHTUURI




Hirsi, pelkistetty ulkomuoto ja jyrkkä kattokulma jotenkin vain vetoaa. Ihanan simppeliä ja ehkä vähän mökkimäistä. Täytyy sanoa, että tämä Honkarakenteen kohde Honka Ink oli kyllä ehdottomasti yksi suosikeistani. Seuraavissa kuvissa siitä vielä lisää...

MinunLOFT Oy:n kohde Minun VALO oli piristävä uutuus talorintamalla. Tässä huomio kiinnittyi erityisesti luonnonväriseen puuverhoiluun, joka tosin harmaantuu luonnostaan n. neljässä vuodessa, sekä hauskaan ikkunoiden rytmitykseen.

Kolmas kuva on kohteen Kotikontti (Mammuttikoti) pergola. Tämä päätyi oikeastaan tähän kategoriaan kohteen rakennusten sijoittelun vuoksi, sillä itse talo, pergola ja saunarakennus terasseineen muodostivat kivan suojaisan kokonaisuuden sijoittelullaan. Harmi, ettei minulla ole kokonaisuudesta ollenkaan kuvaa.


KODIKKAIN TUNNELMA







Heti sisään astuessa tuntui kuin olisi tullut lämpimään pesään. Paljon puupintaa ja pehmeitä sävyjä terästettynä mustalla, yläkerran vinot sisäkatot, luonnonmukaisten tekstiilien ja sisustusasetelmien runsaus. Honka Ink tuntui kodilta, eikä esittelykohteelta, siinä se taika varmaan olikin. Onnistunut lopputulos siis myös Jonna Kivilahdelta, kohteen sisustussuunnittelijalta.

Seuraavaksi todella paljon näkyvyyttä saanut kohde Kannustalon Harmaja Saimaa, josta vain muutama maistiainen, sen verran sattui olemaan muitakin ihastelijoita paikalla ja olette varmasti nähnyt kuvia tästä muuallakin. En kyllä ihmettele suosiota, katsokaapa.


ONNISTUNEIN SISUSTUS




Kaunista värien hallintaa ja paljon mielenkiintoisia asetelmia, joihin katse kiinnittyy. Erityisesti tykkäsin, kun kokonaisuuteen oli onnistuttu tuomaan uusia, ei niin nähtyjä, elementtejä. Näistä yksi tuo Siparilan Vire-sisustuspaneeli, jolla oli päällystetty useampikin seinä sekä keittiö-ruokailutilan katto. Toi kummasti pehmeyttä korkeaankin tilaan. Kohteen oli sisustanut Kirsi Valanti ja Susanna Vento.

 KAUNEIMMAT PIHAKIVET



Messualueen mäntykankainen ympäristö ja upeat järvinäkymät antoivat kyllä upeat puitteet taloille ja monet kohteet olivatkin selkeästi halunneet säilyttää pihat luonnollisina. Kunttaa, mäntyjä ja kiviä eri muodoissa näkyi paljon. Itseäni miellytti erityisesti liuskekivellä päällystetyt polut, portaat ja oven edustat. Nämä kuvat kohteista Honkatalot Wave ja Kannustalon Harmaja Saimaa.


INSPIROIVIN LASTENHUONE


Tai paremminkin koululaisen/isomman tytön huone. Tästä tulen varmasti vielä hakemaan ideoita meillekin koululaisten huoneeseen. Hillitty tausta antaa sopivasti tilaa värikkäämmille tekstiileille ja pientavaroille. Kiva oli myös nähdä livenä nuo seinälokerikot, sillä niitä täälläkin ollaan jossain muodossa mietitty. Kohde Passiivikivitalojen Casa WelliKulho.


MIELLYTTÄVIN TYÖHUONE


Honka Ink-talon työhuoneen lisäksi näkisin itseni työskentelemässä tässä Muuramen Helmen työhuoneessa. Kivasti saatu pöytä sijoitettua keskelle huonetta rikkomatta huoneen tilan tuntua.


UPEIMMAT PARKETIT ja KAUNIS NOJATUOLI



Näitä kuvia ladatessani mietin, että olikohan messuilla yhtään kohdetta, missä olisi käytetty esim. laminaattia. Hiukan vähemmän tuli annettua huomiota kohteiden lattioille, mutta nämä tarttuivat erilaisuudellaan silmään. Casa WelliKulhosta löytyi Timberwisen kalanruotokuvioon ladottu tammiparketti ja Kotikontista Triofloorin yhdensuuntainen mosaiikkiparketti, sekin tammea. Nojatuoli on &Traditionin Catch Lounge JH14.


MIELEENPAINUVIMMAT SÄNGYNPÄÄDYT




Makuuhuoneisiin ja petauksiin oli selkeästi panostettu ehkä normaalia enemmän. Yleisesti ottaen valloilla oli petauksissa selkeästi pellavalakanat, mitä en lainkaan ihmettele. Nämä muutamat sängynpäädyt sattuivat tallentumaan kameraan sillä perusteella, että kaikissa on jokin erilainen idea. Kaksi ensimmäistä kuvaa kohteesta Honkatalot Wave ja viimeisen kuvan sängynpäätysyvennys löytyi Kontikontista ja oli oikeasti huoneen jakava väliseinä.


PARAS KAIDE


Viimeisenä kurkkaus Minun VALOn yläterassille. Kelpaisi siinä jalkojaan lepuuttaa ja katsella ihanaa järvimaisemaa. Tässä huomioni kiinnittyi erityisesti kuitenkin mustaan metallikaiteeseen. Sopi hienosti talon tyyliin ja poikkesi selkeästi muista kohteista.

Kyllä vain oli onnistuneet asuntomessut ja taas yritetään hillitä nousevaa talokuumetta. Ja ne pihaideatkaan eivät kyllä oikeastaan helpottaneet meidän tilannetta. Mistähän sellaisen mäntykankaan saisi...

9. maaliskuuta 2017

Pellava, puu, beige ja hiekka

Kuva: Jenni Lindroos @lindroosjenni
Kuva: Tiina Ilmavirta, design wash 
Kuva: Minna Jones
Kuva: Minna Jones

Olen viime aikoina erityisesti ihastellut kuvia, joissa esiintyy otsikon ja kuvien kaltaisia sävyjä. Vähän epäuskoinen olo itselläkin, että mitenkä tässä nyt näin, eikös nuo kaikki ole yhtä kuin beige! Ja sille luulin olevani allerginen. No, mikään ihan täysi beigefanaatikko ei minusta ole tulossa, sillä en osaisi kuvitellakaan maalaavani esimerkiksi kaikkia seiniä beigellä, vaikka se tänä vuonna kovin trendikästä olisikin. Ja aina tarvitaan sekaan ripaus mustaa, messinkiä tai vihreää kasvien muodossa raikastamaan kokonaisuutta.

Nämä kuvat mielessäni olen huomenna suuntaamassa tutkimaan sohvatarjontaa. Hiukan hirvittää, miten onnistumme värivalinnassa. Sävyn kun pitäisi sopia luontevasti puunväriseen saarniparkettiimme ja harmaisiin seiniin. Näin suuren ja kauan odotetun hankinnan kanssa ei toivoisi menevän metsään. Saapa nähdä, miten pitkä prosessi tästä valinnasta vielä tulee. Väri kun ei suinkaan ole ainoa kriteeri, minkä pitäisi täyttyä. :D Myös matoksi kaavailen jotain vaaleampaa, että uusi sohvapöytä pääsee paremmin esille, mutta katsotaan sitä sitten, kun tämä ensimmäinen haaste on selätetty. 

Katsokaapa vielä tarkemmin tuota viimeistä Minna Jonesin kuvaa heidän mökiltään. Tilasta löytyy varmasti kaikki nuo mainitsemani sävyt ja miten harmoninen kokonaisuus niistä onkaan saatu aikaan. Todella taitavasti toteutettu! Tuohon kun pääsisi itsekin...

Mitäs tuumit, onko beige "uusi harmaa" vai yök? Jos tykkäät, niin suosittelen kurkkaamaan nuo kuvien lähteissä mainitut blogit ja instatilit, ihanan inspiroivia kaikki!


21. helmikuuta 2015

Muuten vaan messuilla hengaillaan








Kulutimme tänään aamupäivän Rakenna ja Asu-messuilla Kuopiossa. Mitään sen kummempaa emme lähteneet messuilta hakemaan, sillä tiesimme jo viime vuosien perusteella, että eniten tarjontaa löytyy nimenomaan rakentajille ja remontoijille. Meille leikkimökkirakentajille siellä ei kovin paljon siis ollut annettavaa (paitsi Kannustalon leikkimökkiarvonta, peukut pystyyn. :D ) ja niin hulluja emme ole, että vielä haaveilisimme uudesta talonrakennusprojektista. Lähes joka vuosi tulee silti käytyä katsastamassa nuo messut. Minusta on kiva pysyä jollain tavalla kartalla, mitä milloinkin sillä rintamalla on meneillään. Saattoipa lähteä joku talokirjakin tilaukseen. Kai sitä voi sanoa haaveilemisen harrastamiseksi, joka kohdallani tarkoittaa ideoiden keräilyä "sitä seuraavaa taloa varten". Näillä kuvillakaan ei siis ole mitään tarkoitusperiä. Sattuivatpahan vain tarttumaan silmään. Kännykkäräpsyjä kaikki tyynni.

Jotakin konkreettista tarjottavaa messuilla kuitenkin oli myös minulle ja sekös se sai tämän Martan oikein onnelliseksi. Messuiltahan saa monesti hyviä tarjouksia. Olemme rakennusvaiheessa hankkineet mm. kaikki keittiön kodinkoneet samaisilta messuilta. Tällä kertaa löytyi kuitenkin jotain ihan muuta. Muutaman päivän pitää vielä jaksaa odottaa, että saan tämän hankinnan kotiin asti. Ai syyhytys sentään! Tattadadaa...




19. toukokuuta 2014

Turku - Åbo












Turku on kiva. Sain viettää erityislaatuista viikonloppua sukulaisnaisten seurassa tuolla kauniissa Suomen Turussa. Emme ollenkaan panneet pahaksemme, että sääkin muuttui juuri sopivasti kesäisemmäksi.

Vierailumme alkoi ajelulla kauniiseen Ruskon kuntaan. Kohteenamme siellä oli maalaismiljöössä sijaitseva Loviisan Aitta. Tuolla vanhaan navettaan rakennetussa puodissa oli tunnelma kohdallaan ja erittäin runsas valikoima kaikkea kaunista vaatteista huonekaluihin.

Turussa vietettiin myös samaisena viikonloppuna Turku Design Festival-tapahtumaa ja tottahan suuntasimme kulkumme Logomoon Uuden Muotoilun Kevätmarkettiin. Oi oi, mitä kaikkea houkutusta siellä olikaan tarjolla. Vaikea oli valita, mitkä herkut sieltä itselle poimi mukaan. Harmi vain, kun rajatonta budjettia ei ole olemassa. Matkaan olisi varmasti lähtenyt ainakin tuo Saanan ja Ollin Mum'sille suunnittelema villamatto, Uhana Designia ja koko Papu-mallisto. ;)

Hyvä seura, hotelliaamiainen, Aurajokimaisemat, maittava ruoka ja Turun keskustan tarjoamat shoppailumahdollisuudet olivat kyllä enemmän kuin luksusta tälle kotimammalle. Miinusta saavat ainoastaan hotellihuoneen kuumuus ja puuduttavat matkat. Tällaiset reissut ovat joka tapauksessa paikallaan aina silloin tällöin. Onneksi kesän mittaan on suunnitteilla muutama muukin mukava reissu ihan oman perheenkin kesken. Kyllä kesä on parasta!

19. lokakuuta 2013

Lehden luvun ongelma



Anders Pehrson: Bumling
kuva: Atelje Lyktan
Atle Tveit: Acorn
kuva: Northern Lighting
Frida Ottemo Fröberg & Marie-Louise Gustafsson: Plank
kuva:Northern Lighting
Aamu- ja iltahämärässä saa lehteä tihrustaa. Tykkään kyllä kovasti Isäni tekemästä kynttilähimmelistä ja se sopii nätisti pöydän päälle, mutta valoa se ei kovin paljon anna. Meillä olisi siis jälleen pakottava tarve uudelle valaisimelle.

Atelje Lyktanin Bumling-valaisimen alkuperäinen versio on vuodelta 1968. Parhainta olisi, jos aito vanhempi versio tuosta lampusta tulisi joskus kirpparilla vastaan. Sitä on muuten ollut aikoinaan kultaisena, että jos kimalletta kaipaa muuallekin kuin kynttilänjalkoihin. ;) Tällä hetkellä väreinä on valkoisen lisäksi punainen ja alumiini.

Atle Tveitin suunnittelema Acorn ihastutti Kööpenhaminan matkalla. Kiva yksityiskohta tuo tammipuinen kanta. Varjostin on muutoin mattavalkoiseksi maalattua alumiinia. Lamppu on muuten saanut innoituksensa "pohjoismaiden syksyisistä metsistä ja sieltä löytyvistä tammenterhoista" (Design verkokauppa).

Northern Lightingin Plank olisi totustusta poikkeava ja houkuttelisi kovasti juuri erilaisuutensa vuoksi. Valaisin on tehty puhtaasta raakapuusta, poppelista. Lautojen välissä on himmennettävä LED valonlähde. Lamppua voisi halutessaan käyttää myös seinä- tai lattiavalaisimena. Hahmottelimme jo, miten valaisimen saisi rakennettua itse. Taitaa vain ainakin tällä hetkellä jäädä tulevien aikojen projektiksi.

Näissäpä pohdittavaa vai olisiko vielä jokin tyyliin sopiva valaisin löytämättä? Eikä tämä muuten ole ainut tila vailla lamppua, jos ihan useita hyviä alkaa löytymään.