PIHALLA VIHERTÄÄ

Pikainen päivitys pihalta. Pidempään blogia seuranneet ovat saaneetkin jo kuulla, että pihahommat eivät ole olleet ominta alaani, vaan kaikki siihen liittyvä on täytynyt opetella alusta lähtien. En ole sitä tyyppiä, joka rentoutuisi puutarhaa hoitamalla, mutta tykkään kyllä, että ympäristö on kaunis, myös pihalla. Siksipä ollaan oltu nyt ihan fiiliksissä, kun saatiin jotain uutta eloa pihalle nurmikon ja omenapuiden seuraksi.

Takaterassille hankimme pari isoa ruukkua, joihin istutin heinää ja tuon soman pienen puun (vaahtera-aulio). Joskus tulevaisuudessa on haaveissa tehdä terassia kiertämään kiinteitä istutusaltaita rajaamaan oleskelualuetta nurmialueesta. Heinät ovat kuvissa vähän ränsistyneen näköiset, kun joutuivat onnettomat heti istutuksen jälkeen kovien tuulten armoille. Ovat kyllä jo tuosta onneksi tuuheutuneet.

Istutuslaatikoissa on toisessa ruohosipulin kaverina retiisiä ja toiseen kylvin kesäkukkien siemeniä, kun en jaksanut sen suurempia salaattiviljelmiä tällä kertaa ottaa hoidettavaksi. 

Sitten niihin varsinaisiin istutuksiin. Tonttimme pohjois- ja itäsivu rajautuvat tiehen ja tähän asti nuo rajat ovat olleet vailla istutuksia. Saimme loppukatselmuksessa ohjeeksi istuttaa talon etupuolelle tien varteen jotakin ikivihreää ja päädyimme valitsemaan autotallin päätyyn kaksi japanin pihtakuusta ja suoraan oven edustalle pilarikatajan ja pari pesäkuusta. Katajan ja pesäkuusien kolmiosta on tarkoitus vielä tehdä laajempi istutusalue ja laittaa niiden juurille jotain kukkivaa perennaa antamaan hiukan väriä. Aivan täyteen emme halua tukkia tuota aluetta pihasta, sillä johonkin väliin täytyy mahtua kasaamaan lunta talviaikaan. Nythän nuo näyttävät vähän reppanoilta, kun ovat vielä niin pieniä, mutta kymmenen vuoden päästä ovat varmasti jo ihan näyttäviä. Ei ole kärsimättömän puuhaa tämä puutarhan hoito. Etuterassin ruukkua koristaa ruukkuneilikka ja hopeaputous. 

Tontin Itäsivu on loivasti kaareva ja tieltä katsottuna näkymät ovat suoraan meidän terassille. Tuolla sivulla on tähän asti ollut vain kaksi omenapuuta ja luumupuu ja olimme ajatelleet, ettemme halua varsinaista aitaa tälle sivulle ollenkaan, kun kahdella sivulla sellainen jo on. Piha tuntui kuitenkin liian paljaalle ja päädyimme kuitenkin istutushommiin. Rajalle istutettiin harvakseltaan kahta eri pensasta. Alkuun tuli kaksi valkoista jalosyreeniä ja samaan linjaan laikkukirjokanukkaa kymmenkunta. Pensaat eivät ole varsinaisia aitapensaita vaan ennemminkin rentoja koristepensaita, joista kasvaa toivon mukaan vapaasti polveileva aidanne, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 

Suurimmat istutushommat on nyt tehty, mutta pihan puolella riittää silti edelleen hommaa. Ensimmäisenä olisi vuorossa ikuisuusprojektimme leikkimökin maalaus sisältä. Olin jo aikeissa tarttua tuohon hommaan, mutta murtuma nro 3 iski kehiin. Potkaisin ohikulkiessani oven kulmaan (en suutuspäissäni, vaan ihan vahingossa) ja mursin yhden varpaani. Tuo tilanne sattui heti edellisen postauksen jälkeen ja tuntui jotenkin todella absurdille! Miten voi olla näin huono tuuri? Onneksi tällä kertaa päästiin kuitenkin näin pienellä vaivalla, mutta kyllä voi yksi pieni varvaskin sitten hidastaa hommia. Vieläkin kolmen viikon jälkeen kaikenlaisten kenkien, paitsi sandaalien, pitäminen tuntuu ilkeälle. Onpahan ainakin hyvä syy nostaa varpaat kohti taivasta ja nauttia auringosta aina kun mahdollista. 

ETEISEN PROBLEMATIIKKAA

Eteinen on säilynyt lähes ennallaan koko täällä asumisen ajan....eli varsin tyhjänä. Tykkään siitä, että eteisessä on tilaa, lähtijöitä kun on monesti samaan aikaan useampi. Siksikään ei ole tullut suuremmin mietittyä, mitä tilaan voisi tuoda lisää. Lautaseinä miellyttää myös edelleen silmää, enkä ole halunnut lähteä sitä peittämään ( = rei'ittämään) millään ylimääräisellä. Nyt kuitenkin olen viime aikoina pohtinut, josko jotain pientä piristystä voisi tuollekin tilalle keksiä. 

Olen miettinyt, että tuohon pääovelta katsottaessa oikealle puolelle lautaseinää vasten mahtuisi kivasti jokin lipasto tai kevyempi matala hyllysysteemi. Sellainen toisi eteiseenkin enemmän kodikkuutta ja lisää mahdollisuuksia sisustaa tilaa. Toisaalta taas en halua liikaa tukkia ovelta aukeavaa näkymää olohuoneeseen, joten mikään kovin massiivinen kaluste ei tule kysymykseen. Mitään hoppua tällä asialla ei kuitenkaan ole, joten tulkoon sopiva ratkaisu eteen sitten, kun on tullakseen.

Enemmän tällä hetkellä on mielessä pyörinyt kestävämpi matto ja seinäkoukut tuohon jakkaran yläpuolelle. Matto on rautakaupan metritavaraa ja alkanut puolen vuoden käytön jälkeen käpristyä reunoistaan. Lisäksi pohjasta irtoaa mustaa kumipurua, joka tarttuu laattoihin kiinni. Koukuilla taas saataisiin paikka olkihatulle ja jollekin muulle kauniille. Varsinaista naulakon tarvetta ei tässä tilassa ole, iso liukuovikaapisto kun kätkee sisäänsä takit, kengät ja myssyt. Muistinkin yhtäkkiä, että minullahan on jemmassa kolme HK Livingin nappi-seinäkoukkua, jotka olin tilannut jo ennen muuttoa eteistä varten ja eilen mallailin niitä jo seinälle sinitarran avulla. Instaseuraajat saattoivatkin jo nähdä maistiaisia, miltä koukut seinällä näyttäisivät. Se miten ja mihin napit lopulta päätyivät, kerrottakoon teille myöhemmin. ;)

KIVIÄ

Heipparallaa pitkästä aikaa! Päivät ovat olleet niin paljon touhua täynnä, että iltaisin, jos ja kun tänne ehtisi, on aivokopassa surissut aikalailla tyhjää. On ollut helpompi tarttua esimerkiksi kesken jääneeseen hyvään kirjaan tai seilata aivot nollana muiden lähettämissä kuvavirroissa. 

Miehellä alkoi tällä viikolla vihdoin odotettu kesäloma. Tarkoituksenamme oli heti loman alkajaisiksi suunnata reissun päälle ja mökkeilemään, mutta pari muuttujaa astui kuvaan. Mokoma vatsatauti ei meidän lomasuunnitelmista välittänyt, vaan iski keskelle kauneimpia kesäpäiviä. Ihmeeksemme kohteeksi joutui tällä kertaa vain yksi perheestämme, eikä tilanne mennyt ihan katastrofaaliseksi. Harmitus peruuntuneesta reissusta oli tietenkin suuri, mutta jospa tässä vielä kauniita kesäpäiviä tulevillekin viikoille riittäisi, niin pääsemme vielä mökkielostakin nauttimaan.

Sitten päästäänkin itse aiheeseen, sillä on tässä kotonaolossa jotain plussiakin. Heti ensimmäisenä lomapäivänään mies tarttui laattaleikkuriin (tai mikä liekään oikealta nimeltään) ja viimeisteli taloa ja terassia kiertävät laatoitetut alueet. Kehtaako edes sanoa, että kokonaiset kolme vuotta ehti tuo laatoitus odotella puuttuvia palasiaan. Ehkä asian loppuun saattaminen tuntuukin nyt entistä mahtavammalta. Ei muistuta raot enää tekemättömistä töistä. :D

Sitten tämä toinen kiviprojekti. Toimme viime kesänä lomatuliaisina kasan mökkijärvestä nosteltuja liuskekiviä ja nyt eräs kaunis päivä, ehkä harmitusta purkaakseni, aloin noin vain nostelemaan kiviä polun muotoon ja kas, siitä se valmistui ihan noin melkein itsestään. Pienestä se on joskus kiinni. Ehkä tähän tarvittiin muutama miehen lapion iskukin, mutta kuitenkin. Monesti se on vain se aloittamisen vaiva. Enää odotellaan, että nurmikko leviää kauniisti kivien ympärille. Kivipolku johtaa terassilta leikkimökille, jonka viimeistely onkin seuraava loppuun saatettava homma. Joku kaunis päivä sekin varmasti vielä tapahtuu, kun vain alkuun pääsee. Sepä se...

TOIVOMUS: VIHREÄÄ

Viime viikon juhlintojen lomaan mahtui myös talomme lopputarkastus. Toisinaan jotkut asiat vain jäävät roikkumaan ja ajaudutaan siihen viime tipan hetkeen. Viimeiset tarvittavat paperit tulivat postitse juuri ennen rakennustarkastajan saapumista. Itse tarkastus sujui moitteetta. Pari toivetta meille kuitenkin sieltä suunnalta annettiin; yksi lisäventtiili toiseen varastoon ja pihalle kadun puolen rajalle jotain ikivihreää. Niin, vihreää! Tätä jotenkin pelkäsinkin odotinkin. Olisiko tämä nyt se potku kankuille, että pihalle oikeastikin tulisi tehtyä jotain. Voi viherpeukalo ja multasormi, alkakaapa nyt toimia! Tykkäisin kyllä kauniisti laitetusta pihasta, mutta minulla ei sitten yhtään ole tuohon vaadittavaa tietämystä, eikä asia ole sen takia kauheasti houkutellutkaan. Kai se on vain ruvettava perehtymään ja toivottava, että mitä ikinä istutammekaan, menestyisi kuin itsestään.

Viherpeukalosta puheen ollen...tuo kuvissa näkyvä Alokasiakin alkoi pian meille tulon jälkeen osoittamaan mieltään. Lehtien kärjet ovat hiukan ruskettuneet ja yksi kuihtui kokonaan. Kumaraankin painui kuin vanha ruttuinen mummeli. Kaikella kunnioituksella mummoja kohtaan, ruttuinenkin voi olla hyvin herttainen. Siirsin kasvin nyt tuohon valokylpyyn, josko se ja säännöllisempi kastelu saisivat sen vielä pysymään hengissä. Täytyy vain tarkkailla, ettei paikka käy liian paahteiseksi kevään edetessä. Ehkä pientä virkistymistä on jo tapahtunut, mutta tällaista tämä on, ihan arpapeliä. Ei näissä pienemmissä kasveissa kovin suurta vahinkoa pääse tapahtumaan, mutta isompien kasvien ja puiden kuukahtaminen varmasti harmittaisi. Saapa nähdä, millaisia tarinoita tämän aiheen ympäriltä vielä kuulettekaan. :D

SAUNAN VIIMEISTELY

Onneksi on rakentamisen määräajat. Ensi kuussa tulee kuluneeksi viisi vuotta rakennusluvan myöntämisestä. Asuinkunnassamme se tarkoittaa aikaa, mihin mennessä rakentaminen on saatettava loppuun. Eihän tässä olla asuttu kuin vasta n. 3,5 vuotta, ilman saunan kaidetta. Että onneksi on määräajat. Ehkä emme olisi tehneet koko kaidetta, ellei sitä edellytettäisi. Toki näin on pienten saunojien kannalta turvallisempi. Samalla tuli asennettua myös puuttuvat selkänojapuut sekä paikkailtua puuvahalla seinäpaneeleista pari kohtaa, jotka puun elämisen vuoksi näkyivät vaaleina käsittelemättöminä raitoina. Onhan tämä nyt viimeistellymmän näköinen. Saunan pesun, lauteiden öljyämisen ja kiuaskivien vaihdon jälkeen on sauna jälleen kuin uusi. Tervetuloa tarkastajat, on loppukatselmuksen aika. 

Työhuoneesta pikkutytön huone

Vauva kasvoi, tuli pikkutytön huoneen tarve. Työhuone sai siirtomääräyksen vierashuoneen yhteyteen ja pikkutytölle tehtiin tästä ihan oma huone. Hiukan tätä isommat siskot kritisoivat, he kun joutuvat jakamaan kahdestaan yhden huoneen, tosin paljon isomman sellaisen. Tilanteen pakosta kuitenkin näin, sillä kuvitelkaa nyt tilanne parivuotias ja koululaisten tussit, tilpehöörit ja erilaiset nukkumarutiinit. Toki lohdutukseksi koululaisillekin luvattiin hiukan muutoksia omaan huoneeseensa (Siitä lisää myöhemmin, kunhan sen aika tulee).

Työhuone ei kuitenkaan suoraan pikkutytön käyttöön soveltunut, sillä huone tuntui pimeältä ja kylmältä. Lähtötilanteen voit kurkata täältä. Tähän auttoi muutama litra maalia. Alun perin huoneessa ollut harmaa seinä plus pari muuta seinää saivat pintaansa hempeämpää sävyä, omenankukkaa (Tikkurila Y319). Pohjoisen puolen huoneeseen tämä sävy toi tarvittavaa lämpöä. Alkuun tosin tuntui, että nyt muuten tuli porsaanpunaista, mutta kun sain kalusteet sisään ja sopivia tekstiilejä sävyn rinnalle, alkoi huone näyttää jo oikeinkin mukavalta.

Pientä viilailua on huoneeseen vielä tulossa, mutta en malttanut olla näyttämättä jo suurinta osaa tästä muutoksesta. Yhdellä seinustalla (jonka syystä rajasin kuvien ulkopuolelle) majailee vielä lipasto ja pari muuta sälää odottamassa siirtoa muualle. Vielä kun päästäisiin pikku-uhmiksen kanssa siihen vaiheeseen, että nukahtaminen tuohon isomman tytön sänkyyn onnistuisi vaeltelematta, saisi huoneeseen lisää tilaa leikille. Pian sitäkin täytyy alkaa opettelemaan, mutta yksi askel kerrallaan. 

Talo maalissa

Yllättävän iso projekti tuo talon maalaus. Mies sen kokonaisuudessaan on yksinään sutinut. Itse katselin sitä telineillä kiikkumista tyytyväisenä sivusta ja yritin muistaa pitää lapset loitolla vastamaalatuista seinistä. Suurin osa maalauksesta tehtiin heinäkuun sateiden välissä ja viimeiset seinät tässä juuri ennen ensimmäisten pakkasten saapumista, hieman riskillä syyskosteutta uhmaten. Asuinalueemme kaava määritteli värivalinnan sinisten ja viileiden harmaiden sävyjen joukosta. Itse valitsimme sävyn annetun värikartan ulkopuolelta, mutta kuitenkin hyvin läheltä toivottuja sävyjä. Sävy on Tikkurilan puutalot-värikartasta, 570X. Halusimme harmaan, joka ei taittaisi kovin voimakkaasti siniseen. Tämä sävy onkin enemmän ruskeaan taittava, lämmin harmaa. On kuitenkin ollut mielenkiintoista seurata, miten sävy hieman vaihtelee aina vallitsevan valon mukaan. Esimerkiksi suorassa syysauringossa väri on jopa hieman vihertävä, niinkuin kuvistakin voi huomata.

Osa kuvista on otettu jo kesällä ja nuo kesän "ruukkukukkani" alkavat todellisuudessa olla jo hiukan kärsineen näköisiä. Yllättävän hyvin kyllä kestivätkin koko kesän ja nyt pitkälle syksyynkin ihan nätteinä. En ole raskinut niitä vielä pois heittää ja mietinkin, että siirtäisin tuon monivuotisen mehikasvin (en muista enää tarkkaa nimeä) vielä johonkin talvehtimaan. Nämä kuivan maan kasvit ovat olleet loistava valinta tällaiselle huolettomalle puutarhurille.

Nyt täällä paistaa aurinko ja maassa kimaltelee vielä aamuinen kuura. En yhtään odota talven tuloa, mutta kieltämättä nämä aurinkoiset pakkasaamut ovat kyllä kauniita.

Kirpakkaa syyspäivää! 

Listoja, listoja

Tekemättömien töiden listoja, muistilistoja, ostoslistoja ja mitä näitä nyt onkaan tässä matkan varrella nähty, ennen kuin päästiin näihin kuvien listoihin. Nyt voi sanoa, että viimeisetkin listat ovat paikallaan, kahden vuoden asumisen jälkeen. Syy ei ole siinä, että muuton jälkeen olisimme lössähtäneet paikalleen, vaan yksinkertaisesta tarjonta ja mieltymykset eivät vain ole aikaisemmin kohdanneet. 

Parkettimme väri osoittautui listoja valittaessa hankalaksi. Emme löytäneet yhtäkään puuta jäljittelevää saumalistaa, joka olisi vastannut täysin parketin sävyä. Ja minullehan ei mitkään sinnepäin värit kelpaa ollenkaan. Myöskään metallisävyt eivät jotenkin natsanneet, varsinkaan laatan ja parketin välille. Ainoaksi vaihtoehdoksi osoittautui valkoiset listat ja niitähän sitten etsittiin, kunnes törmäsimme naapurustoon rakenteille olevassa talossa ohuisiin valkoiseksi maalattuihin peltilistoihin ja päätimme napata idean heiltä. Teetimme peltisepänliikkeessä kaikki saumalistat ja pari lyhyempää eritasolistaa testiin (kts. kaksi ylintä kuvaa). Totesimme kuitenkin, että keittiössä ja eteisessä, missä listaa tulisi pitemmät pätkät isommalla korkoerolla, olisi oikean kulman löytäminen todella haasteellista, eikä maalattu ja ohut pelti varmasti pitemmän päälle pysyisi siistinä.

Olimme siis edelleen hankalan edessä. Kunnes eräällä rautakauppareissulla, valmiiksi jo epätoivoisena, kävin vilkaisemassa listahyllyjä ja hoksasin joukossa valkoiset sileät eritasolistat, tosin liimattavat versiot. Ajatuksenamme oli aina ollut, että listojen tulisi olla ruuvikiinnitteiset, koska epäilimme, ettei liimaus kestäisi parketin elämistä (tai parketti liimausta). Mutta miksi ihmeessä ruuvattavia listoja on vain muutama vaihtoehto, kaikki niitä metallisävyjä ja usein vielä uritettuja? Tämän ongelman edessä taivuimme testaamaan, josko liimattavat kuitenkin kestäisivät. Ja onhan nuo nyt tyylikkäät ja ainakin tähän asti ovat pysyneet aikalailla paikallaan. Talvella se sitten nähdään, mitä parketin eläminen saa aikaan.

Eteisen ja keittiön eritasolistat ovat Hansamex Oy:n. Valkoisia listoja saa sekä kiiltävänä että mattapintaisena. Heh, meiltä löytyy molempia, koska aina ei voi arvata, mitä vaimo haluaa. ;) Mutta tällä kertaa en ollut turhantarkka, eikä ero käytännössä ole häirinnyt ollenkaan. Turha kriittisyys saa muutenkin hetkeksi väistyä. Seuraavaksi on nimittäin luvassa jotain ennennäkemätöntä, hui! Pysykää linjoilla. (Ärsyttävää vihjailua tällainen :D )