Napsin ruohosipulipenkistä kukat pois. Olen kuullut, että näin kuuluisi tehdä, jotta sen kasvu ei kyseiseltä kasvukaudelta hiipuisi. Olihan noita kukkia aika läjä. En raaskinut heittää kauniita nupullaan olevia kukkia roskikseen, vaan kokosin ne maljakkoon (tai siis kannuun) sisälle. Pelkäsin kyllä, että kohta koko talo on yhtä sipulintuoksua täynnä. Ihme kyllä, eivät lapset eikä mieskään haistaneet mitään erikoista. Mitäpä siitä, vaikka vähän tuoksahtaisikin. Tiiä vaikka pitäisi nenäröörit vähän paremmin auki. On nimittäin nessupaketilla ollut kävijää viimeisen kahden viikon aikana aika tiuhaan. Mikä lie sitkeä kevätflunssa. Sama flunssa se on muuten lapsilla ja miehelläkin ollut. Ehkä ne ei siksi haistaneetkaan mitään. Että sorkke vaan muut nuhattomat kanssaeläjät, jos tavatessamme perhe ruohosipulinen vähän lemuaa.
31. toukokuuta 2016
27. toukokuuta 2016
Raparperipiirakkaa
Raparperi, yksi kesän suosikkiherkku; piirakkana, kakkuna, hillona lettujen päällä... Jokohan tänä kesänä saisi omalle pihallekin istutettua tuota kesän herkkua. Tällä kertaa rapsuhimon pelasti lähimarketti. Mahtavaa, että kaupan tuoreosastolta löytyy tällaisia kausituotteita lähituottajilta.
Nautimme tänään raparperipiirakkaa brunssin merkeissä muutamien naapuruston naisten ja lasten kesken. Brunssiperinne kehkeytyi aika pian meidän muutettua alueelle ja mikäs sen mukavampaa aloittaa tavallista arkipäivää, kuin yhdessä kahvitellen. Tein piirakan erikoisversiona munattomana, maidottomana ja gluteenittomana. Kuulostaa heti mauttomalle, mutta yllätyin itsekin, miten hyvää piirakka oli, pehmoista ja kosteaa. Brunssin jäljiltä ei jäänyt kuin tämä pieni pala. Sopivasti kahvin kylkeen yhdelle yksinään päiväkahvia nauttivalle kotiäidille.
RAPARPERIPIIRAKKA
(munaton, maidoton, gluteeniton)
Taikina n.23 cm irtopohjavuokaan:
1,5 dl sokeria
1 dl öljyä
0,5 tl suolaa
2,5 tl leivinjauhetta
2,5 tl vanilliinisokeria
1 dl kaurajauhoja
2,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta (varmista maidottomuus)
2,25 dl vettä (tai mehua)
Päälle:
4 dl rapaperinpaloja
n. 3 rkl intiaanisokeria
Lopuksi:
1 rkl sokeria
1. Pilko raparperi paloiksi ja lisää joukkoon intiaanisokeri.
2. Sekoita kaikki pohjan aineet keskenään, älä vaivaa.
3. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat maidottomalla margariinilla.
4. Levitä taikina vuokaan.
5. Lisää päälle raparperit.
6. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Varo paistamasta liikaa, jottei piirakka menetä mehevyyttään. Älä hämäänny piirakan vaaleudesta, vaan tarkista kypsyys tikulla.
7. Ripottele pintaan heti uunista oton jälkeen sokeria.
Superhelppoa!
12. toukokuuta 2016
Pinkit synttärit ja muffinssiveijareita
Kevät on juhlien aikaa. Tällä kertaa juhlittiin kovin tyttömäisissä ja hempeissä merkeissä. Synttärivalmistelut pyrin toteuttamaan aina yhdessä sankarin kanssa ja tällä kertaa teemaksi toivottiin pinkkiä. 9-vuotta täyttäneen tyttären toiveesta ei näillä synttäreillä tarjottu ollenkaan kakkua, vaan se korvattiin banaanimuffinsseilla. Hyvä valinta, sillä näin kakkukeskeisten aikojen seurauksena saattaa tulla pieni kakkuähky. Itselläni ei tosin tee heikkoa nauttia kakkupalasta tai kahtakaan kerran pari viikossa. Ei ähkyä ei, jokunen lisäkilo ehkä. Lapsilla toinen juttu, sokeriöverit saa helposti. Näin leipojan kannalta tämä ratkaisu oli oikeinkin mieluisa, kun muffinssien koristelunkin saivat toteuttaa synttärivieraat itse. Ja kyllä muuten ilmestyi veikeitä tyyppejä jokaisen lautaselle. Oikein onnistunut ohjelmanumero tämän ikäisten tyttöjen synttäreille ja mikseivät pojatkin näistä innostuisi.
P.s. Pöytäliina lasten juhlille? Joka kerta sama ongelma, kattaus näyttää jotenkin vaisulle ilman liinaa, mutten raski meidän ainutta juhlaliinaakaan laittaa sotkettavaksi. Sotkuhan on taattu, kun on kyse lapsista. Tai no, kyllähän meiltä aikuisiltakin joskus lipsahtaa. Mikähän olisi sopiva ratkaisu tähän. Ehkä pitäisi hommata joku neutraali vahakangasliina lasten juhlia varten. Vinkkejä? Käytetäänkö teillä juhlissa aina liinaa?
27. huhtikuuta 2016
Kuopio Designmarket -ihastuksia
Muotoiluhuone Tuokio |
Blawhi Graphics |
Kerafiikka |
VAJA Finland |
Aapiste |
Savo Living, tyynyt 1kertaa2 |
Maiki |
IKIKORU |
Designverstas Omana |
HIMMEE |
BLOUN |
Designmarket oli mahtava! Tapahtuma järjestettiin Kuopion Muotoiluakatemialla Piispankatu 8:ssa. Paikalle oli saapunut 40 kotimaista muotoilualan yrittäjää esittelemään ja myymään tuotteitaan. Ja mitä mahtavuuksia siellä olikaan! Kuvat sen kertovat ja osa houkutuksista jäi kokonaan kuvaamatta, kun keskityin hiplaamaan toinen toistaan hienompia tuotteita. Turhaan en siis tapahtumaa hehkuttanut.
Lauantai-iltana sain myös olla paikalla tapahtuman oheen järjestetyssä bloggaajien VIP-illassa. Tuolta ei kovin montaa kuvaa tallentunut, sillä keskityin enemmän itse tilaisuuteen. Sen lisäksi, että oli hauska tavata tyyppejä blogien takaa, kuulimme myös illan aikana mielenkiintoisia vaiheita valokuvaaja Antti Karppisen yrittäjän taipaleelta. Jutustelun ja kuuntelun ohessa saimme nauttia thaimaalaisia makuja Samruain tarjoamana.
Onnistuneita tapahtumia siis molemmat. Tällaista säpinää tänne on kaivattu. Toivon kovasti, että tapahtuma saa vielä jatkoa ja moni näistä paikalla olleista yrittäjistä löytäisi tukevampaa jalansijaa myös täältä Kuopion suunnalta.
20. huhtikuuta 2016
Sänky olohuoneessa
Olemme kaivanneet olohuoneeseen lisää istumatilaa. Nyt sitä on. No, ei me nyt tosissaan olla lastensänkyä jättämässä olohuoneeseen. Kannettiinpa se nyt vain tuohon siksi aikaa, kun työ- ja vierashuone ovat muutoksen alla. Muutoksien loppuun vieminen tuppaa tässä talossa ottamaan oman aikansa. Elämässä kun nyt vain on muutakin säpinää, kuin kalusteiden siirtely tai seinien maalaus. Mutta onpahan tosiaan ainakin nyt hetkellisesti lisäpaikkoja istujille. Ihan hauskaa vaihtelua. Muuten ei olohuone ole juurikaan mihinkään muuttunut. Jokunen uusi pienesine ja kaapissa talven yli majaillut tyyny tuovat ripauksen keväistä ilmettä.
Hei tiesittekös, että tulevana viikonloppuna Kuopiossa järjestetään ensimmäistä kertaa Kuopio Designmarket. Lisätietoja tapahtumasta sekä listan myyjistä löydät tapahtuman nettisivuilta tai facebookista. Ai huikeeta, että täälläkin vihdoin tapahtuu. Nähdäänpä siellä!
5. huhtikuuta 2016
Mitä kuuluu?
Kolme kuukautta on hurahtanut. Arvaatteko, kuinka monesti olen jo suunnitellut postauksen tekemistä, mutta jostain syystä olen aina sitä siirtänyt. Tauon pidetessä on kynnys vain kasvanut. Nytkään ei meinaa tekstiä millään irrota. Olenkohan joutunut blogijumiin? Pari viikkoa meni, että vähän väliä mietin, että tuostakin voisi kirjoitella, ja tuosta. Aika nopeasti sitä kuitenkin tottui blogittomuuteen. Silti ei voi sanoa, että olisin missään vaiheessa tätä täysin unohtanut. Jännä huomata, miten vahvasti blogi seuraa mukana ajatuksissa, vaikka taukoa pitäisikin. Kamera on saanut olla aika rauhassa laukussaan. Jotenkin ei vain ole viitsinyt kuvata, kun ei ole ollut tarvetta blogin puolella. Harmi sinänsä, sillä monia kuvan arvoisia hetkiä on jäänyt ikuistamatta. Nämä pääsiäisen kuvat ovat viimeisimpiä niistä harvoista.
Mitään mullistavaa ei minulla valitettavasti ole kertoa. Kuvittelin, että tässä vaiheessa vuotta olisin saanut jo paljon aikaan, en ole. Alkuvuoden sairastelut vei kai voimat ja sen lisäksi sanottakoon nyt vain, että aina ei vain lutviudu, ja ruuhkavuodet. Inhoan muuten tuota sanaa tai sitä ruuhkaa. Täytyy keskittyä hiljentämään aina kun vain mahdollista. Olen minä sentään jotain sellaista saanut aikaan, mitä tavoittelin; ainakin neulonut (vihdoin innolla) ja piirtänyt. Ruuhkaisiin kuukausiin on onneksi mahtunut myös lomaa; omaa lomaa, perheen yhteistä lomaa, pääsiäisen pyhät ja parisuhdeloma. Täällä on myös suunniteltu pientä sisustuksellista remonttia ja saatu vihdoin varastoon hyllyt. Tuokoon kevättuulet ja aurinko mukanaan vielä lisää virtasta, niin alkaa muutakin tapahtua. Mitä seuraavaksi? Koitan ainakin käynnistellä tätä blogia uuteen nousuun (hah), mutta kuitenkin omia fiiliksiäni kuunnellen. Tahti tulee todennäköisesti olemaan verkkainen.
Aurinkoa ja virtaisaa kevättä teillekin!
8. tammikuuta 2016
Oivat kahvikupit
Vuoden ensimmäisistä päivistä on ollut luovuus kaukana. On saanut turvautua nenäliinoihin ja kuumiin juomiin. Onneksi nyt näyttää flunssa taittuneen ja jaksoin tänään jopa siivota. Joulukoristeet olen muutamia kausivaloja lukuunottamatta raivannut laatikoihinsa. Vielä on päivässä sen verran pimeitä tunteja, että pienet koristevalot ovat tarpeen tai ainakin hyvä tunnelmalisä, kynttilöitä unohtamatta.
Niihin kuumiin juomiin palatakseni...sen verran kolahti nuo Marimekon muija-kupit, että en malttanut olla hyödyntämättä mainitsemaani tarjousta. Aluslautasiksi valitsin Oiva-sarjan pienimmät neliskulmaiset lautaset. Ihana joululahja itselle. Mutta nyt olenkin sitten pulman edessä! Ostaessani kuppeja, myyjä lupaili, että kupit jäisivät valikoimaan, mutta kun joulun jälkeen kävin kurkkaamassa Marimekon aleja, kertoi toinen myyjä kupin olleen sesonkituote ja poistuvan nyt valikoimasta. Eiiih, sanon minä. Minut siis suorastaan pakotetaan hankkimaan näitä heti lisää. Oishan sitä muuhunkin voinut tällä hetkellä rahansa laittaa, esim. lämpimämpään talvitakkiin. No, onpahan ainakin muutama kuppi jo lämmittämässä pakkasen kohmettamia sormia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)