11. helmikuuta 2013

Hyrskyn myrskyn


Lääkkeitä on nautittu runsain mitoin. Särkylääkkeiden lisäksi neulontaterapiaa. Sukkia pitkävartisia on syntynyt kolme paria. Nämä raitaversiot kantavan nimeä Peppi-sukat. Punaraitaneidillä sukat aiheuttivat heti peppimäisiä elkeitä, eikä sukista tahtonut saada tarkkaa kuvaa. Kyseisissä sukissa kokeilin ensimmäistä kertaa ristiinvahvistettua kantapäätä. Tuli todettua, että kantapää ei ole sen vaikeampi tehdä kuin tavallinen vahvistettukaan ja on vielä kauniimpikin!

Kaikesta kilistelystä huolimatta on pääkoppa edelleen sumeana. Johtuneeko sitten yli viikon kestäneestä (ja uudelleen pahenevasta) flunssasta vai mistä, mutta sisustuksen suunnittelu on päässäni keikahtanut yhden jos toisenkin kerran heikun keikun. Mitä lähemmäksi ratkaisun hetkiä mennään, tuntuu epäröinti valintojen suhteen vain kasvavan. Täytyykö tässä siis siirtyä tujumpiin lääkkeisiin eli kirjoneuleiden pariin vai mikä neuvoksi?

Lattioista olisi tarkoitus lähteä liikenteeseen, sillä ne ohjaavat mielestäni aika paljon muuta sisustusta. Hiukan olemme jo ehtineet materiaaleja katsella, mutta tänään pääsemme ihan miehen kanssa kahden (kiitos avuliaan lastenhoitajan) vilkaisemaan parin kaupan parkettivalikoimat. Alusta asti on ollut selvää, että valitsemme parketin, mutta jotenkin kummasti löydän itseni useasti ihastelemasta aitoja puulattioita. Toivon hartaasti, että kohtaisimme pian sen vaihtoehdon, joka ei antaisi enää sijaa muille mietinnöille.

Katsokaa nyt näitäkin: aitoa, lämmintä, puuta!

Dinesen

Kannustalo Lato
Scandinavian apartment
Parla-puulattiat


6 kommenttia:

  1. Menestystä lattiavalintoihin ja kaikkiin muihinkin päätöksiin! Isoja ratkaisuja, lattiamatskuja ei sitten hetken mielijohteesta vaihdetakaan.
    Söpöt sukat oot väsännyt tytöille.
    -Henna L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siksi se kai niin mietityttääkin. Parempi ois tykätä siitä sitten monta vuotta.

      Poista
  2. Terveisiä täältä Pyylammelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niitä juuri nyt tarvitaankin! Pysykää te siellä terveinä.

      Poista
  3. Ompas komioita lattioita kyllä! Voin hyvin samaistua valinnan vaikeuden tunteeseen, mutta onneksi mulla ei oo sentään omakotitaloa sisustettavana.. ;) Niin ja mahtaa pepillä olla nyt jalat lämpöisinä kun on noin ihanan pirtsakat sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä alkaa tosissaan kaivata oikean sisustussuunnittelijan apua. Näyttää pahasti siltä, että lattiakin tulee olemaan jotain muuta, ku mitä ollaan yleensä kateltu. Muutamia mallipaloja ootellaan. Niistäpä enemmän sitten, kun tää tuuliviiri rauhottuu.:-P

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)