29. syyskuuta 2013

Kööpenhamina

















Pikaiset reissukuulumiset värikkäästä Kööpenhaminasta. Enimmäkseen kolusimme pikkukatuja parhaamme mukaan ristiin rastiin. Katse kannatti suunnata välillä ylös kauniisiin kattojen ja ikkunoiden yksityiskohtiin ja välillä taas alas jalkojen juuressa lymyäviin pikkuisiin kellarikauppoihin.

Yhtenä päivänä fillaroimme ympäri kaupunkia ja sen laitamia. Suosittelen ehdottomasti muillekin pyörän vuokrausta, vaikka liikenteen ja paikkakuntalaisten pyöräilijöiden sekaan lähteminen hiukan jännittikin. Näimme nimittäin yhden päivän aikana melkoisen paljon ja sitä erilaista Kööpenhaminaa, mistä keskellä kaupunkia ei ole tietoakaan. Kilometrejäkin tuona päivänä kertyi arviolta 20 mittariin, kun fiilispohjalla seikkailimme menemään. Tsekkasimme mm. yhden isomman kirppishallin tarjonnan. Ei löytöjä, mutta kiva kokemus. Lähes satumaiseen tunnelmaan pääsimme pyöräillessä Kööpenhaminan pikkujokien varrella monttuisilla rantateillä. Vastapainoa prameille kivitaloille ja rantojen hienostohuviloille saimme kokea tunnetussa Christianiassa, eräänlaisessa vapaakaupungissa, jossa ihmiset elävät mitä erilaisemmissa mökeissä hippityyliin. Aurinkoisella säällä paikka kannatti kokea, mutta en ehkä pimeällä sinne uskaltaisi. Sen sijaan Kööpenhaminan tivoli, maailman toiseksi vanhin tivoli, oli pimeällä todella tunnelmallinen kokemus. Ettei reissu jäänyt vain erilaisten valojen ja laitteiden ihasteluksi, haimme jännitystä ja kylmää kyytiä 80 metriin nousevasta ketjukarusellista (sen huippu näkyy viimeisen kuvan kellotornin vieressä). Vuoristorata jäikin sitten näiltä mummoilta jo seuraavaan kertaan.

Mitä muuta Kööpenhamina meille tarjosi? Ainakin parhaat salaatit ikinä. Muutoin vatsaystävällisen ruuan ja paikallisten herkkujen metsästys olikin sitten hiukan haasteellista, kun olisi pitänyt saada toiselle laktoositonta ja toiselle gluteenitonta. Tanskalainen design ja mm. Legot olivat hyvin edustettuina kaupoissa. Legokaupat olivatkin kuin legotaidetta tarjoavia karkkikauppoja. Designista ja muista sisustus- ja pientavaroista kerrottakoon omassa jutussaan. Kuvia nimittäin niistäkin riittää runsain mitoin. Älkää kyllästykö, lupaan palata raksa(?)-aiheisiin sen jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Kylläpä olet mahtiyllätyksen itsellesi saanut, ihania läheisiä sinulla!
    Me käytiin miehen kanssa Köpiksessä 1,5 vuotta sitten ja ihastuttiin kaupunkiin. Kiva nähdä mitä muuta sieltä vielä tarjoilet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kaunis kaupunki! Paljon jäi vielä näkemättä. Ja näyttää läheiseni tietävän, miten yllättää minut todellakin iloisesti. :)

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)