1. elokuuta 2013

Mökillä on mukavaa


















Arki on täyttä. Muutaman päivän kävimme tyttöjen kanssa hakemassa lisäpuhtia raksaelämän loppurutistukseen. Aurinko paistoi, vesi oli kylmää, mutta uida täytyi. Kyllä mökillä vaan kesä maistuu makoisammalle, vähän letulle ja jäätelölle.

Meidän mökkeillessä pääurakoitsija jatkoi ainaista aherrustaan. Paljon on tapahtunut edellisestä päivityksestä. Sauna, kylpyhuoneen katto sekä vessan seinä ja katto on paneloitu. Silikonia on pursotettu monia metrejä. Kaikki kalusteet ovat paikoillaan, kalusteiden ovet muutamaa lukuunottamatta laitettu, liukuovet asennettu, tasot paikoillaan ja liesituulettimen asennusteline katossa, sähkötyöt sisällä lähes valmiit. Lisäksi on näperretty monta pientä juttua, mitkä eivät juuri näy, mutta tekemättöminä pistäisivät rumasti silmään. Keittiö-olohuoneen parketti napsahteli eilen melkein kokonaan paikoilleen. Vielä löytyy askaretta listojen, väliovien, eteisen paneloinnin, lauteiden, ainaisten silikonien vedon, vaatehuoneen liukuoven, erinäisten nuppien ja vetimien asennuksen, varaston lattian, sokkelin käsittelyn ja portaiden parissa. Hommaa riittää aamusta iltaan, sillä muuttoajankohta lähestyy uhkaavasti. Käyttöönottotarkastus ja muuttosiivouskin on jo varattu. Meikäläinen yrittää selvitä pahvilaatikoiden ja jätesäkkien täyttöön. Ei näköjään itsestään täyty nekään.

Täällä blogin puolella tulee todennäköisesti olemaan aika hiljaista seuraavien viikkojen aikana. En varmaankaan ehdi enää raksavaiheita täällä kuvailla, mutta laitetaan sitten valmista näytille. Sehän se parasta tässä onkin! Mutta vielä tulossa pieni kesän vierailuvinkki tässä lähipäivinä. Käväisin nimittäin aika suloisessa pikkupuodissa mökkireissun lomassa.

2 kommenttia:

  1. Tuolla sitä on kesäpäiviä vietetty. Kuvat toivat mieleen muistoja! Hienoja tilannekuvia ja pysähtynyttä tunnelmaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kerta, kun käyn tuolla, luen mökkikirjaa, josta löytyy hyviä tallenteita. :D

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)