21. tammikuuta 2013

Kevätkaipuu

Arabia: Piilopaikka

Kuvat: ellos, iittala

Kaikki ellokselta
ellos

ellos

Oletteko huomanneet, että kauppoihin on heti joulun jälkeen alkanut ilmestyä vaaleampia ja pastellisempia sävyjä. Selkeästi kauppiaat tahtovat tuoda meille jo toivon keväästä. Itsekin olen selaillut erinäisiä sivuja hakeakseni lohtua kevään kaipuuseeni. Tässä muutamia poimintoja tuotteista, jotka ovat minua jollain tavalla sykähdyttäneet. Ehkä joku muukin saa näistä kuvista piristystä itselleen. Ja saa nämä herkut toki poimia ihan kotiinkin asti. Itselläni ei, vaikka kovin tykkäänkin, ole aikomusta näitä ainakaan vielä hankkia. Jotenkin on sellainen "älä haali mitään ylimääräistä" kausi menossa, kun tietää kaiken tavaran joutuvan joskus pakkaamaan. Päinvastoin odotan nasevaa potkua takapuoleen, jotta saisin nurkissa pyörivät, meille jo tarpeettomiksi käyneet vaatteet ja tavarat vietyä kiertoon.

Arabian uutuus, Piia Kedon kuvittama Piilopaikka on kaikessa lapsellisuudessaan hauska. Kuosin takana on kiva tarina: se "kertoo pienestä tytöstä seikkailemassa metsässä. Metsä on pelottava, mutta samalla kiehtova paikka monine piilopaikkoineen niin ihmisille kuin metsän eläimillekin".

Ellos yllättää positiivisesti. Polkupyörä on selkeä kevään merkki, samoin söpö linnunpoikanen. Viime aikoina pinnalla ovat olleet erilaiset geometriset kuviot. Kolmioita löytyy niin pyyhkeistä, lakanoista kuin tapeteistakin. Lampuissa taas on jotain tuttua ja nostalgista.

Iittalan yksi vuoden 2013 uutuusväreistä on lohenpunainen, joka myöskin sopii oivasti kevääseen. Aina niin ajaton aaltomaljakko suorastaan huutaa syliinsä valkoisia tulppaaneja tai jos oikein haluaa irrotella, niin vaikka monenkirjavaa tulppaanikimppua. 

4 kommenttia:

  1. Kevään kaipuuta täälläkin! Nimittäin valoa haluaisin vielä lisää ja pyöräiltävät tiet. Kauniita tavaroita oot bongaillut ja varsinkin noissa alimman kuvan ikkunoissa on sitä jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä itse sen kummemmin noteerannut ikkunoita, vaikka tyylikkäät ovatkin. Kuvan valoisa tunnelma vain iski.

      Poista
  2. Tällä viikolla muutamana aurinkoisena päivänä sai jo pienen tuulahduksen ihanasta kevään tulosta! Kummallista kyllä minäkin haaveilen laittavani uuteen kotiini hieman pastellin sävyjä vaikkapa koristetyynyillä! En vain malttaisi mitenkään odottaa.. Arabian uudet kupit ovat kyllä tosiaan hauskoja. Niin ja Ellokselta löytyy muuten yllättävästikin kaikkea kivaa kodin sisutukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku sellanen kolmiokuvioinen tyyny pastellin sävyissä ei ois hullumpi. Pitäs uskaltaa joskus tilata jotain ellokselta.

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)