10. lokakuuta 2012

Valoa pimeään

Maanantaina kävimme koko joukolla vähän aloittelemassa maalaushommia. Otsalaudat, räystään aluslaudat, nurkkalaudat sekä ikkunan pielet ym. olisi tarkoitus saada mahdollisimman pitkälti maalattua valmiiksi maassa, ettei tarvitse kivuta katon rajaan niitä sitten enää suuremmin maalaamaan. Kiva, että pääsee itsekin välillä oikeisiin hommiin, eikä vain vahtimaan muiden tekemisiä. Sutiminen on sopivaa puuhaa minulle ja oli mulla parit pienemmätkin kädet ja sudit siinä huiskamassa. Pitää vain sulkea silmät niiltä maalitahroilta, joita löytyi kummallisesti myös piposta ja takapuolesta.



Samalla tapasimme myös erään johtomiehen ja kävimme läpi ulkopuolen sähkösuunnitelmaa. Onneksemme sähkärimme on sen verran pätevä, ettei meidän tarvitse ihan jokaista pistorasian paikkaa itse miettiä. Toki siinä jää sitten omat erikoisemmat toiveet vielä lisättäviksi suunnitelmiin. Saimmekin tehtäväksemme päättää, millaiset seinävalaisimet haluamme. Tuntuu hieman haasteelliselta kuvitella mielessään, miltä talo valmiina näyttää ja millaiset valaisimet siihen nyt sitten passaisi. Valaisimien tyyppi kun vaikuttaa siihen, mistä kohti piuhat tuodaan seinälle.

Kokosin tähän muutamia silmää miellyttäviä valaisimia. Arvatkaapa, mikä on suosikkini? Kaikille oikein vastanneille tarjoan kaffit.

Kuvat: oivarauta.fi, ketonen, lamppukauppa, amazon.co.uk
Kuvat: valaisinliike.fi, talotarvike.com

Etu-ulko-ovien viereen tulee seinävalaisimet lähinnä koristeiksi. Varsinainen valaiseminen järjestetään autokatoksen ja lippojen alle upotettavilla spoteilla sekä talon takana lyhyellä sivulla ja varaston ovella seinävalaisimilla.

Jotain tällaista pientä sievää tulee sitten sinne takaosastolle.

Kuva: netrauta.fi
Kuva: lamppukauppa


Huomasittehan, että olen lisännyt jonkinlaisen kuvan pohjapiirroksesta erilliselle välilehdelle.

5 kommenttia:

  1. Arvelen Linn-valaisimia. Pienempien valojen kaveriksi saattaisi passata myös Lumo. Ehkä se kuitenkin on tuo Linn=) Montaako saa arvata? Saako vääristä arvauksista teetä?

    VastaaPoista
  2. Linn on kyllä aika hulppea,mutta onko liian koristeellinen ja siinä on aika pitkä tuo varsi.Lumo on toinen vaihtoehto ja pikkulampuista lamppukaupan vaihtoehto.

    VastaaPoista
  3. Kiitos veikkauksista! Odotan tämän viikon loppuun vielä arvauksia, jonka jälkeen katsotaan, kuka saa kahvia ja kuka teetä. ;)

    VastaaPoista
  4. Veikkaan että se voisi olla tuo Linn. Itse kyllä valitsisin ehkä Cellon, Lumokin on aika tyylikäs, mutta sun makuun liian moderni kenties?

    VastaaPoista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)