6. kesäkuuta 2018

ELÄMÄN VUORISTORADALLA







Olohuone just nyt. Hiukan keveämpää kesäilmettä. Mutta mitä ihmettä tapahtui? Reilu pari kuukautta hurahti edellisestä kerrasta. Ei ollenkaan ollut suunnitelmissa pitää näin pitkää paussia, mutta niin vain elämä ja sen käänteet imaisivat tämän bloggaajan huomion sen verran tiiviisti, ettei virtaa tänne ole riittänyt. Mielessä olen kyllä monet kerrat pyöritellyt "pitäisi, voisi, ehkä nyt"-ajatuksia moneenkin kertaan, mutta se lopullinen inspis tarttua kameraan ja tuottaa järkevää tekstiä on jostain syystä ollut hiukan hukassa. Mutta hei, nyt olen täällä ja toivon, että inspis tästä taas nousee. Toki kesällä tahti saattaa olla verkkaisempi, sillä aurinko, kesämenot ja muut nyt vain vetävät enemmän puoleensa. Mutta kerrataanpa ensin hieman pikakelauksella, mitä tähän pariin kuukauteen onkaan mahtunut.

Pääsiäisen jälkeen kävimme pidennetyn viikonlopun Iso-Syötteellä mökkeilemässä ystäväperheen kanssa. Laskettelua, parit synttärit ja rentoa seuraa. Ihana loman jatke heti pääsiäisen jälkeen.

Tämän jälkeen pompattiin kirjaimellisesti arkeen. Perheen mies aloitti uuden työn, joka luonnollisesti laittaa hetkeksi ajatukset ja arkijärjestelyt uuteen kuosiin. Vaikka muutos onkin pääasiassa positiivinen, vaatii se meiltä kaikilta totuttelua, työhön kun kuuluu säännöllisesti myös reissupäiviä. 

Tähän samaan saumaan sattui myös ikävä tapaturma, kun yksi tytöistämme täräytti kiipeilyleikeissä jalkapöytäänsä pienen murtuman. Pari viikkoa siinä sai vahtia, että tyttö malttaisi olla varaamatta jalalle ja muistaisi käyttää lääkärin määräämiä keppejä. Pitkät päivät liikkumaan tottuneelle koululaiselle. Hyppykieltoa jatkui tosin tuon jälkeen vielä pidempään, mutta siinä vaiheessa vain toivoin, että jospa jalka kuitenkin jo kestäisi.

Tuntuu hurjalta näin jälkikäteen ajatella menneitä viikkoja tuon jälkeen aina tähän päivään asti, sillä niihin mahtui niin paljon kaikkea. Aikamoista vuoristorataa ollaan saatu ajella. Vauhti jatkui yhtä lennokkaana. Sairastimme nuorimman kanssa angiinan, joka minulla oli nielussa ja pienellä peppuiholla. Heti noista toivuttua nuorimmaisen kevään ensipomput trampoliinilla johtivat jalan loukkaantumiseen. Alkuun loukkaantumista luultiin lääkärienkin toimesta harmittomaksi, mutta viikon kipuilun jälkeen todettiinkin tarkempien tutkimusten seurauksena sääriluun murtumaksi. Kun kolmevuotiaalle laitetaan koko jalan kipsi kolmeksi viikoksi, tietää se aikamoista painonnostoa huoltajille. Sattuipa samaan aikaan myös taloon saapumaan pieni mahatautipeikko, joka onneksemme jäi yhteen ja pariin lievään tapaukseen, mutta tiiätte ne kauhuskenaariot, mitä tuolloin päässä liikkui. Nyt viikko kipsin poiston jälkeen askeleet ovat edelleen kovin harvinaisia ja horjuvia, mutta päivä toisensa jälkeen aina eteenpäin mennään.

Sovitaan, että epäonnet olivat nyt hetkeksi tuossa ja keskitytään iloisiin ja onnellisiin puoliin. Toukokuuhun mahtui nimittäin myös kaikesta huolimatta monta ihanaa asiaa. Alkuvuoden pohdintojen tuloksena hain opiskelupaikkaa ja toukokuun alussa kävinkin pääsykokeissa. Pääsykokeista jäi ihan hyvä fiilis, mutta tuloksia vielä jännätään, joten tämän enempää en tässä vaiheessa vielä paljasta.

Lisäksi toukokuussa juhlittiin vanhimman tytön synttäreitä ja tehtiin pari kivaa reissua. Äitienpäiväviikonloppua vietettiin vanhempieni luona kesän ensimmäisistä lämpimistä päivistä nauttien. Kuun lopussa pääsin todella odotetulle viikonloppulomalle ystävän seurassa. Nautin kauniista Porvoosta ja auringosta, hitaista kahvihetkistä, pienistä ostoksista ja siitä tunteesta, että sain olla vain. Ilman näitä ja paria muuta mukavaa hengähdyshetkeä olisi viimeiset pari kuukautta näyttäneet aika mahdottomilta. Sanonta "sateen jälkeen paistaa aina aurinko"  taitaa todella pitää paikkansa.

Kesäkuu on alkanut koululaisten lomatunnelmilla ja puutarhatöillä. Kyllä! Pihalla vihertää vihdoin jotain uutta, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt toivotaan, että alkukesän ihana lämpö ja aurinkoiset säät jatkuvat, kaikin puolin. Ja sadetta vain puutarhaan. 

2 kommenttia:

  1. No onpas teillä riittänyt haasteita! Suunta on onneksi ylöspäin, ja mikä tärkeintä, ei mitään vakavampaa kuitenkaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, on tullut pakosti elettyä hiukan hitaampaa elämää. Haasteet jatkuu, mutta eteenpäin mennään.

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)