Vastarintamalla

Viime aikoina on jotenkin ollut sellainen olo, että tässä mennään vastatuuleen ja välillä tuuli heittää pari metriä takaisinpäin. Siis tiiättekö, sitä alkaa vähän niinku pitemmän päälle oottamaan, että mitähän seuraavaksi ilmestyy tai itse munitaan.

Takastahan se kaikki alkoi, kai. No, se on nyt kuitenkin kunnossa. Tulia ei tosin olla vieläkään kokeiltu laittaa. En tiiä uskaltaako. Oiskohan parempi ihailla vaan ihan puhtoisena. Entäs sitten se ulkoverhous. Se onneksi näyttää hiukan palautuneen kosteampien ilmojen myötä ja jos jokin paneeli jää niin, ettei pontissa pysy, lupasivat höyläämöltä tulla vaihtamaan uuden tilalle. Onnistuu kuulemma vaikka yksittäisen paneelin vaihtaminen, eikä tarvitse koko seinää purkaa. Huh! Maalaussössiminen on oma lukunsa epäonnistumisien kirjassa sekin. Pakko vain hyväksyä, ettei kaikki seinät ole niin sileitä kuin olisi toivonut. Yleisilme on kuitenkin siisti ja tuskin sitä sitten parin vuoden asumisen jälkeen enää seiniä tiirailee kovin tarkkaan.

Eilen raksalta tuli soitto, että kylppärin seinälaatat on karseet. Laatoitus on hyvin tehty, ei siinä mitään. Laatoittaja on tehnyt saumat ja ladonnan niinkuin pitääkin. Tarkempi tarkastelu osoitti, että laatat vain ovat kökköä, kiemuraa, sutta ja mitä vielä. No ei aivan, lasite on kauniin sileä ja kiiltävä. Laattaa kiikutettiin rautakauppaan näytille ja sieltä sanottiin, että eihän näitä pitäisi koskaan tiililadontaan laittaakaan. Muistaakseni olimme laattoja tilattaessa maininneet asiasta. Mietimme jo, että purkaisimme koko laatoituksen, mutta totesimme heti perään, että ei kannata, menisi kaikki pohjia myöten uusiksi. En tiedä syyttäisikö tässä nyt sitten myyjää vai itteä. Ehkä parempi kuitenkin ottaa moka omaan piikkiin. Tätä vastustusta on vain jotenkin vaikeampi niellä alas. Nyt vain elätellään toiveita, että saadaan saumauksella pahimmat heitot jotenkin häivytettyä. Kattovalot täytyy sijoittaa sitten vaikka keskelle, etteivät heijasta seinille ja näytä karseinta totuutta. Kuvia noista seinistä ei muuten tähän väliin tipu. Kuvaan sitten valmiit seinät ja sopivalta etäisyydeltä, kauniisti stailattuna. Ja vieraat voi sitten ihan vapaasti meille haukkua ne, niin ei tarvi enää kylillä supista. ;D Ottakaa te tästä opiksenne: ei isoa laattaa tiililadontaan. Kaikki suorakulmaiset laatat on aina vähän vinkuroita.

Olkoon tämän kertaiset kuvat tuomassa piristystä tänne vastarintamalle. Tosin tuo keltainen kukka on aivan raasu jo nykyään. Niin minun kukille yleensä käy. En vain raaski heittää vielä pois. Muistuttaa antajasta...sori N. Tuo ens kerralla muovikukkia. ;) Kuuntelin tänään vasemmalla korvalla lasten satua. Siinä oltiin puutarhatöissä. Amalia tädin mielestä "puutarhan hoito on hyvin jännittää. Kun keväällä kylvää kehäkukkia penkkiin, syksyllä voi sitten kerätä koiranputkia maljakkoon. Luonto on ihmeellistä!" (Jukka Parkkinen: Karhukirjeitä Karvoselle) Ei siinä mitään, koiranputkethan on nättejä. Niin hyvä! Ja pahoittelen tätä valistuskirjelmää. Voisihan asioita tietysti katsoa vähän positiivisemmaltakin puolelta ja etsiä niitä monia onnistumisia, mutta itse ajattelen, että on hyväkin välillä, varsinkin täällä blogimaailmassa, kertoa niitä oikeita asioita ja totuuksia, koska eihän kellään voi elämä aina olla pelkkää hunajassa kylpemistä. Jospa tämä epäonni siirtyisi nyt muualle meitä häiritsemästä ja ensi kerralla voisin taas hehkuttaa onneamme! Ainakin keittiöön on ehkä sittenkin tulossa jotain, mistä olen aiemmin vain haaveillut. Keittiö- ja muita kalustekuulumisia siis tulossa, kunhan saamme tuoreet kuvat suunnittelijalta. Siihen asti....Keep going and push harder!