14. maaliskuuta 2017

KODIN UUDET VIHREÄT







Kun kevään tulo tuntuu tuskastuttavan hitaalle, on pakko hakea vihreää piristystä kukkakaupasta. Pyörähdys Plantagenissa toi hetkessä lisää eloa kotiin. Meinasin hullaantua kaupan valikoimia tutkiessani, niin monta ihanaa kasvia siellä olisi ollut. Piti ihan toppuutella itseä. Minä kun en varsinaisesti koe olevani mikään viherpeukalo. Kastelen kasvit epäsäännöllisesti ja mullat vaihdan, jos satun muistamaan. Lannoittaminen tahtookin sitten unohtua vallan kokonaan. Näiden kasvien luvattiin olevan helppohoitoisia ja kestävän pienen kuivahtamisenkin. Täytyy nyt ihan tsempata tämän asian kanssa, sillä haaveissa olisi vielä jokin isompi lattialla pidettävä viherkasvi.

Suippolehtinen ja näistä suurin kasvi on Alokasia ("Polly"). Jostain syystä minulle tästä tulee mieleen lohikäärme. Ihastuin heti tämän kasvin lehtien muotoon ja sävyihin. Tämän rinnalle halusin jonkin pienempilehtisen kasvin ja päädyin valitsemaan vahamaisen Maksaruohon ("Tundra Tornado"). Lisäksi halusin sohvapöydälle jonkun pienen kasvin istutettavaksi kastehelmi-tuikkukippoon ja löysin suloisen hopeanhohtoisen Kirjojuorun. Tämän kerrotaan olevan helposti leviävä (niinkuin nyt juorusta voi kuvitella), joten epäilen, ettei kaveri tule kauaa tuohon pikkukippoon mahtumaan, jos nyt sattuu pysymään hengissä.

Lomaviikon jälkeinen arki on alkanut nihkeästi, flunssaisena (taas). Onneksi loman saimme viettää terveenä. Saimme loman aikana useampaakin odottanutta juttua kivasti vietyä eteenpäin. Parhaimpina mainittakoon koululaisten huoneen muutos, saunan viimeistely ja sohvatarjonnan tsekkaus. Tästä on hyvä jatkaa. Olen nimittäin jälleen asettanut itselleni deadlineja pariin juttuun ja ne painaisivat päälle aika tiukasti jo. Itse itselleni pomona olen kyllä yrittänyt opetella olemaan joustavampi, vaikka täydellisyyden tavoittelija minussa toista yrittääkin. Mutta tiedätte, mitä odottaa, kunhan tästä flunssapöhnästä taas toivutaan.





Lähdin mukaan sisustusbloggaajien kommentointikampanjaan, minkä tarkoituksena on kiittää lukijoita kivoista kommenteista, sillä pienikin kommentti tuo paljon iloa ja motivaatiota bloggaamiseen. Samalla haastan itsenikin kommentoimaan entistä aktiivisemmin. Toivottavasti tämä kampanja virkistää kommentointikäytännön jälleen vireämmäksi. Ilo on tarkoitettu jaettavaksi!

Kommentointikampanja on avoin kaikille ja voit napata halutessasi kuvakkeen tästä myös omaan blogiisi ja liittää sen oman postauksesi loppuun. Kuvasta kiitos Pilkkeitä-blogin Piialle!

8 kommenttia:

  1. Kauniita vihreitä olet löytänyt! Varsinkin tuo Alokasia on upea, ihan uusi tuttavuus minulle! Hänellä on myös kaunis ruukku, onko sekin Platagenista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alokasia on kyllä jotenkin tosi hauska. Ruukku on Ikean viime vuoden sinnerlig-mallistoa.

      Poista
  2. Kivoja uusia kasveja oot löytänyt. Ite toimitin juuri kasvien taivaaseen atsalean, mintun ja rahapuun... niin käy aina uusien tuttavuuksien kanssa. Niin ja yrttien yleisesti!
    Taidanpa napata kommentointikampanjasta kiinni, josko se rohkaisisi kommentoimaan itseäni sekä lukijoitani?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain mystistä tässä kasvien kasvatuksessa on. Mulla on yksi kaktus ollut monta vuotta alkuperäisessä ruukussa ja se jopa välillä kukkii!

      Lähe ihmeessä kampanjaan. Mitä enemmän tämä on näkyvillä, sen parempi.

      Poista
  3. Oon huomannut myös, että kaikenlaisten Instojen saavuttua on blogeihin kommentointi vähentynyt. Vai johtuuko se älypuhelimista? Tämä mummo lukee blogeja ainoastaan tietokoneelta (no, läppäriltä) ja nauttii suurista kuvista ja helposta tekstin tuottamisesta. Mutta en ehkä itsekään ole ahkerin kommentoija! Pyrin siihen silti, koska tiedän omasta kokemuksesta niiden motivoivan kirjoittamaan lisää.

    VastaaPoista
  4. Ps. mulla on ollut samanlainen juoru, ja äkkiähän se kasvoi valtavaksi. Kuoli nuorimmaisen vauva-aikana, mutta siihen mennessä olin ehtinyt leikkaamaan ja uudelleen istuttamaan sitä monet kerrat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti somemaailman laajentuminen on vaikuttanut kommentointiin, mikä on kyllä harmi. Vuorovaikutus lukijoiden kanssa on tämän homman suola.

      Saapa nähdä, kuinka mehevä tämä minun juoruni on. ;)

      Poista
  5. Vieläkö kirjojuoru mahtuu tuikkukuppiin? Ihastuin tohon pienuuteen ja hommaan myös jos ei kasva ihan hirveetä kyytiä :)

    VastaaPoista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)