28. joulukuuta 2016

Joulu 2016












Joulun parhaat...

Kaunein valo: Kynttilä. Kynttilöitä on poltettu aamusta iltaan. Tuikut ovat palaneet tänä vuonna Iittalalta lahjaksi saamissani Ultima Thule kynttilälyhdyissä. Lasin läpi tuleva valo on näissä mielestäni erityisen kaunis.

Kattauksen värit: Valkoinen, vaaleanpunainen, messinki, ripaus punaista ja vihreä. En suunnitellut kattauksia sen kummemmin etukäteen. Kaapista löytyi lahjaksi saadut Havi'sin servetit ja pienet havut napsaisin kuusen alaoksilta.

Makein herkku: Piparkakkujäädyke. Jäädyke on helppo jälkiruoka, sillä sen voi valmistaa etukäteen pakastimeen. Raskaamman jouluruuan jälkeen maistui puolukoiden kera ihanan raikkaalle. Resepti löytyi Arlan sivuilta.

Kaunein kukka: Jouluinen kranssi. Tämän joulun ehdoton hitti. Omani tein pikapikaa vielä aattoaamuna. Olin tilannut kukkakauppaan jo pari viikkoa aikaisemmin materiaaleja kranssiin, mutta näin viime tippaan se sitten lopulta jäi. Mutta ai että vain sopiikin nätisti tuohon kaapiston päälle. Toivottavasti kestää vielä jonkun aikaa kauniina.

Helpoin diy-kuusenkoriste: Kanelitangot pitsinauhalla. 

Mukavin näperrys: Origamitähdet. Näihin jää koukkuun. Hyviä ohjeita löytyi YouTubesta ja parhaat paperit vanhoista marimekon joulukuvastoista. 

Muuten vain parasta joulussa: Hitaat aamut. Suklaa. Perhe. Jouluvieraat. Lanttulaatikko. Joululaulut. Joutenolo. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)