21. helmikuuta 2015

Muuten vaan messuilla hengaillaan








Kulutimme tänään aamupäivän Rakenna ja Asu-messuilla Kuopiossa. Mitään sen kummempaa emme lähteneet messuilta hakemaan, sillä tiesimme jo viime vuosien perusteella, että eniten tarjontaa löytyy nimenomaan rakentajille ja remontoijille. Meille leikkimökkirakentajille siellä ei kovin paljon siis ollut annettavaa (paitsi Kannustalon leikkimökkiarvonta, peukut pystyyn. :D ) ja niin hulluja emme ole, että vielä haaveilisimme uudesta talonrakennusprojektista. Lähes joka vuosi tulee silti käytyä katsastamassa nuo messut. Minusta on kiva pysyä jollain tavalla kartalla, mitä milloinkin sillä rintamalla on meneillään. Saattoipa lähteä joku talokirjakin tilaukseen. Kai sitä voi sanoa haaveilemisen harrastamiseksi, joka kohdallani tarkoittaa ideoiden keräilyä "sitä seuraavaa taloa varten". Näillä kuvillakaan ei siis ole mitään tarkoitusperiä. Sattuivatpahan vain tarttumaan silmään. Kännykkäräpsyjä kaikki tyynni.

Jotakin konkreettista tarjottavaa messuilla kuitenkin oli myös minulle ja sekös se sai tämän Martan oikein onnelliseksi. Messuiltahan saa monesti hyviä tarjouksia. Olemme rakennusvaiheessa hankkineet mm. kaikki keittiön kodinkoneet samaisilta messuilta. Tällä kertaa löytyi kuitenkin jotain ihan muuta. Muutaman päivän pitää vielä jaksaa odottaa, että saan tämän hankinnan kotiin asti. Ai syyhytys sentään! Tattadadaa...




4 kommenttia:

  1. Olipa harmi, kun ei törmätty! Minäkin kävin siellä lähinnä haaveilemassa.. Tulin minä tosin kotiin Kannustalon Lato -kuvaston kanssa. Vielä en osaa päättää, että haluanko uutta vai vanhaa. :D Mulla jäi erityisesti mieleen ne värikkäät pönttöuunit. Sellainen (esim. mintunvihreä) on pakko saada siihen vanhaan taloon, jos sellainen meille joskus tulee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sen Lato-esitteen tilasin itellekin. :) Oli kai sitten loppuneet kesken. Tai joku uusi vielä ilmestymässä.

      Niitä pönttöuuneja olen myös ihastellut jo raksa-aikana...jos vaan ois se vanha talo. Ikuista haaveilua...eikä näistä haaveista tiedä, toteutuvatko edes koskaan.

      Poista
  2. Aijai, saman koneen valitsit millä minäkin viimeksi tänään hurruuttelin. <3 Tuttu logokin on kyljen tarrassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainut kone, mistä olen kuullut pelkästään hyvää ja saanut itekin testata. Näin noviisina en sitten uskaltanut mitään muuta valita. Kohta alkaakin sitten totinen tutustuminen ja sinuiksi pääsemin tuon koneen kanssa. Tiedän keltä kysyä jelppiä, jos tiukka paikka iskee. ;)

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)