3. syyskuuta 2012

Pikakelaus rakentamisen alkumetreille

Koska aloitan ns. päiväkirjaa näinkin paljon myöhässä, on hyvä ottaa alkuun pikainen kertaus projektin aikaisemmista vaihesta. Päästäänpä sitten joskus tähänkin päivään.

Rakennuspaikkaa haimme syyskuussa 2011. Teimme tarjouksen parista tontista samalta alueelta, mutta siinä tarjouskilpailussa jäimme nuolemaan näppejämme. Sanalla haimme myös puolen kymmentä muuta arvalla tai millä lie kunnan kriteereillä myönnettävää vuokratonttia. Rakennuspaikkapäätös annettiin lokakuun lopussa. Tontti, jonka saimme oli kakkostoiveenamme, mutta tässä vaiheessa olemme ihan tyytyväisiä persoonalliseen pizzapalaa muodoltaan muistuttavaan tonttiimme, emmekä ole haikailleet muiden menetettyjen perään. 

Marras-joulukuu menikin sitten talon pohjaa suunnitellessa ja väännellessä. Alkuvuosi pyörittiin lähinnä kaupankäynnin ja erinäisten papereiden kimpussa. Piti kysellä tarjouksia materiaaleista ja talopaketista. Kastelin kanssa pääsimme sopimukseen helmikuun alussa. Pakettiin kuuluu piirustukset, runkomateriaali, eristeet, levyt ym. sekä katon materiaalit (vanerit ja huovat), räystäät ja katokset, väliseinät, sisäkaton verhous sekä erinäisiä kiinnitystavikkeita. Unohtuikohan jotain..? Kun talokaupat oli tehty oli aika hankkia työnjohtajat, teettää maaperätutkimus (maaliskuussa) yms. Rakennuslupa meille irtosi huhtikuun alussa.

Heti toukokuun alussa vapun jälkeen saatiin kaivuri tontille. Toukokuu oli oikea perustuskuukausi. Kokemattomuudesta huolimatta perustukset onnistuivat ilmeisen hyvin. Kysyvä ei tieltä eksy ja sitä rataa. Kiitos kysymyksiin vastanneille ja apureille!
Takapihan puolelta

Kas naapuriin kasvoi talo, kuin syksyllä sieni. Toista se meillä on, vaan kyllä tuloo parempi. ;)

Tässä päästäänkin jo tekemään täyttöjä ja menossa on kesäkuun ensimmäiset päivät.

Tylsää sepustusta tällainen. Jatketaan tätä joskus toiste lisää...
Näin pikakelauksella kaikki kuulostaa aika helpolle, mutta kyllä se vaan aikamoista projektinhallintaa oli ja on edelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)