27. helmikuuta 2013

Kuutamokeikalla


Valkoiset seinät odottavat sisustajaa. Tasoittajalla meni muutama päivä näihin pohjatöihin. Tällä hetkellä seinät ovat pohjamaalissa. Tästä on hyvä lähteä tekemään valmista pintaa. Kuin puhdas taulupohja. Mitähän sinne taiteilisi?


Tytöt rakensivat oman pikkukodin (karsinaksikin kutsutun) keittiönurkkaukseen. Tässä talossa käydään edelleen vain mielikuvitusvessassa. I parhaillaan pynkäämässä.


Lähdimme ehkä joidenkin mielestä tekemään väärästä päästä lopullista jälkeä. Viime päivien aikana on työmyyrä tehnyt varaston yhtä väliseinälevyä lukuunottamatta valmiiksi. Jopa listat on naputeltu paikoilleen. Lattia jää tässä varastossa betonipinnalle. Toisen varastomme (=tekninen tila) lattia saa pintaansa epoksimaalin. Näin rakennusaikana on mahtava, kun on tila, missä säilyttää kaikki kamppeet, eikä niitä kaikkia tarvitse aina roudata pois tieltä rakennuskohteen vaihtuessa. Nyt onkin hyvä jatkaa muihin tiloihin.

Ilmastointiputkistot ovat myöskin nyt valmiina. Kiitos siitä tarkalle lvi-asentajallemme. Vielä muutamia valmistelevia hommia yläpohjassa, niin pääsevät ensi viikolla villan puhaltajat töihin. Siitäpä seuraa sitten näillä näkymin meillekin seuraavaa urakkaa: käyttöullakon levytys. Tehdään nyt, kun kerran aloitettiin, nämä tällaiset hommat alta pois, jotka yleensä jäävät viimeisiksi.

Näiden töiden lisäksi on hoidettu joitakin pienempiä askareita, kuten valettu täytettä lattiasta puuttuviin kolosiin, joita ei varsinaisessa valussa pystytty tekemään hankalien paikkojen vuoksi. Sauna on saanut hopeaseinät jo aiemmin, meillä hommissa olleen timpurin kätösten toimesta. Löylyhuoneen suunnitelmista voisikin jokusen sanasen ja kuvasen lähiaikoina tännekin laittaa. Pian saamme nimittäin tietää, mikä on lattiamme kosteustilanne. Tiedä vaikka pääsisi jo kylpyläosastonkin tekoon. :)

Mahtava kuutamo oli eilen illalla. Ja naapureilla astetta paremmat (työmaa)sosiaalitilat.


25. helmikuuta 2013

Hamstraajan aarteet




Pakko tunnustaa, että minussa asuu pieni hamstraaja. Hamstraus kohdistuu onnekseni vain tiettyihin juttuihin. Tiedä sitten rajoittaako intoa tämän hetkiset kehnot säilytystilat. Suuri heikkouteni on erilaiset askartelutarvikkeet, erityisesti kauniit paperit. Tällä kertaa löysin hamstrauspapereideni seasta Marimekon mainoslehtisen. Olisi ollut niin sääli heittää hukkaan kauniista uusiopaperista tehtyä kuvastoa. En minä turhaan jemmaa. Sitäkin lehtistä on leikelty jo useampaan otteeseen.

Tänään Marimekon Raanu-kuosin innoittamana valmistui pari korttia. Söpö bambi söpölle 4-vuotiaalle. Toivottavasti ilahtuu. Tämä kortti on tällainen pikakortti. Bambi on toteutettu netistä löydetystä kuvasta tehdyn pahvisabluunan avulla ja Dymo-tarrakirjoitin hoiti kätevästi tekstityksen, niin ilme pysyy siistinä.

Aurinko toi kevään hetkeksi kukkasiin. Ulkona ei vielä ihan näytä siltä, vaikka rapa roiskuikin, kun isoilla teillä ajelin. Lisää tällaisia aurinkoisia päiviä, niin tämäkin sumupää alkaa heräilemään aina alkuvuodesta vaivaavasta talvihorroksestaan.

24. helmikuuta 2013

Palikkapeliä osa 2.




Saimme pari mallipalaa vielä lisää ja en voi kuin ihmetellä, että nämä tosiaan ovat samaa puulajia. Sen verran olen myyntipuheista oppinut, että saarnen sydänpuu on tummaa ja pintapuu voi olla hyvinkin vaaleaa. Tämä selittänee osittain värieroja. Olisi kuitenkin jännä tietää, mistä päin maailmaa nämä valmistajat hankkivat puunsa ja selittääkö myös puun alkuperä niiden väriä.

Uudet palat tulivat Timberwise:lta. Karelian mallipalat ovat samat kuin edellisessä postauksessa. Itse en suuresti syttynyt näihin tummempiin palasiin, mutta hyvä on näitäkin ottaa vertailuun mukaan vahvistamaan päätöstä. Tuossa Timberwisen Saarni Olive-parketissa on paljon mukana mainitsemaani sydänpuuta. Suurempaa pintaa näet esimerkiksi Talo KeKo-blogista. Meillä on toiveissa mahdollisimman tasavärinen lattia, puun "liekehdintä" ei sen sijaan haittaa.

Alimmassa kuvassa on nähtävissä eri lakkaukset. Taempi pala on mattalakattu ja etualalla olevassa on normaali lakkaus. Tässä kallistumme mattalakatun puoleen. Tykkään sen samettimaisesta pinnasta, enkä tahdo, että heti pienetkin pölyhiukkaset näkyvät lattialta, naarmuista puhumattakaan.

Tämä aiheesta tällä kertaa. Ja lupaan, että ensi kerralla tulee jotain muuta näiden puupalikoiden sijaan, vaikka edelleen odottelemme lisää mallipaloja. Talollakin on tapahtunut. Ehkä kurkkausta sinne siis. Siellä on jopa listoitettu, eikös se yleensä viittaa siihen, että alkaa olla loppusuoralla. ;)

20. helmikuuta 2013

Parkettipapatus




Tässä näitä nyt tulee. Saimme haalittua muutamia parkettinäytteitä vertailtavaksi. Olin pitkään kuvitellut mielessäni lämpimän sävyistä harjattua tammiparkettilattiaa. Mutta kuinka ollakaan, niitä aikamme katseltuamme lähes vahingossa tartuimme vertailun vuoksi vähän vaaleampaan palaseen, joka alkoikin miellyttää enemmän silmää. Onko se sitten sitä, että tammi tuntuu olevan niin kovin suosittua nykyään ja sitä näkee paljon vai sitä, että molemmat pidämme aidon puun väristä (aitoahan tammikin on, mutta siis...no, kyllä te tiedätte!) Tai ehkä se on vain niin suomalaista, männyn, koivun ja kuusen tuttuutta. Parkettivaihtoehtomme eivät kuitenkaan ole mitään näistä edellä mainituista puulajeista. Mitä nyt yksi männynpalikka siellä joukossa kummittelee. Jos ei muuta virkaa sille keksitä, niin ainakin se on osoittamassa sitä tavoiteltua väriä.

1. Karelia: Saarni Natur 2-sauva, leveys 188
2. Karelia: Saarni Select Kartano, leveys: 138
3. Parla: Saarni Chateau 1-sauva, leveys 205
4. Parla: Saarni Select 1-sauva, leveys 137
5. Parla: Massiivipuulattia Mänty 3X Puuvalmis, leveys 137 (valkoiseksi maalattuna?)

Mihinkään päätökseen emme ole vielä päässeet. Palikat eivät siis ole missään paremmuusjärjestyksessä. Urhoni mielestä nuo kaikki ovat ihan samanvärisiä. Minä en välttämättä allekirjoita väitettä. Vaikka todellisuudessa voivat tosin ollakin, kun palanenhan on aina vain osa kokonaisuutta. Sävyeroja lopullisessa parketissa luonnollisesti on aina.

Mittee työ sanotte? Sovitaanko, että jokainen, joka tämän nyt lukee, antaa edes jonkin mielipiteensä (vaikka sen en tiiä-mielipiteen). Sitä en kyllä lupaa, että mielipiteillänne olisi merkitystä lopulliseen valintaan. :) Muutenkin olisi mukava tietää, ketä kaikkia siellä ruudun toisella puolella onkaan.

14. helmikuuta 2013

Ystävä



Tänään ajattelen teitä ystäviäni (ajattelen usein muulloinkin). En ole lähettänyt yhtään vaaleanpunaista korttia, vaikka hahmottelinkin muutamaa kortti-ideaa. Niihinkään ei tosin kuulunut vaaleanpunaista. Olisihan se ollut aika veikeää laittaa kortteja postiin, niinkuin silloin pikkutyttö-aikoina. Joka tapauksessa haluan teidän ystävieni tietävän, että olen ajatellut teitä kaikkia tänään, lämmöllä ja kiitollisella mielellä. Olo on turvallinen, en ole yksin.

Iloista ystävänpäivää!

13. helmikuuta 2013

Tasaista ja taukoa

Keittiö-Oh:sta vessaan päin kuvattuna. Makuuhuoneita sivuilla.

Ja toiseen suuntaan vanhempien makuuhuoneeseen.

Keittiö

On se kyllä varsin mukava nähdä, miten raksa edistyy, kun muut painavat hommia. Itse voi vaikka nostaa jalat seinälle ja vähän hohhoilla (joo, niinpä varmaan). Tasoittajan tilasimme suositusten perusteella ja kyllä näyttää ainakin tässä vaiheessa käyvän homma ihan kivasti. Viimeistä jälkeä ei tosin vielä ole nähtävillä. Olisi tuossa saattanut jokunen viikko itsellä vierähtää jo noissakin hommissa. Kauppaan kuuluu vielä pohjamaalaus, niin mikäpä tässä odotellessa.

Lattiapohdinnat menivät ehkä askeleen eteenpäin. Toivotaan nyt, ettei tarvitse ottaa kahta askelta taaksepäin. Muutamia näytteitä odottelemme nähtäviksi. Aika jännää, saa olla ihan itsensä kanssa välillä ihmeissään, kun niin soutaa ja huopaa. Lattian osalta palaamisiin siis toivottavasti piakkoin.

Kolan varteen on lumitilanne kutsunut lähipäivinä useaan otteeseen. Nenä ei vaan tykkää hommasta, kun niin niiskuttaa edelleen. Tonttukos se siellä nyt kolaa?


11. helmikuuta 2013

Hyrskyn myrskyn


Lääkkeitä on nautittu runsain mitoin. Särkylääkkeiden lisäksi neulontaterapiaa. Sukkia pitkävartisia on syntynyt kolme paria. Nämä raitaversiot kantavan nimeä Peppi-sukat. Punaraitaneidillä sukat aiheuttivat heti peppimäisiä elkeitä, eikä sukista tahtonut saada tarkkaa kuvaa. Kyseisissä sukissa kokeilin ensimmäistä kertaa ristiinvahvistettua kantapäätä. Tuli todettua, että kantapää ei ole sen vaikeampi tehdä kuin tavallinen vahvistettukaan ja on vielä kauniimpikin!

Kaikesta kilistelystä huolimatta on pääkoppa edelleen sumeana. Johtuneeko sitten yli viikon kestäneestä (ja uudelleen pahenevasta) flunssasta vai mistä, mutta sisustuksen suunnittelu on päässäni keikahtanut yhden jos toisenkin kerran heikun keikun. Mitä lähemmäksi ratkaisun hetkiä mennään, tuntuu epäröinti valintojen suhteen vain kasvavan. Täytyykö tässä siis siirtyä tujumpiin lääkkeisiin eli kirjoneuleiden pariin vai mikä neuvoksi?

Lattioista olisi tarkoitus lähteä liikenteeseen, sillä ne ohjaavat mielestäni aika paljon muuta sisustusta. Hiukan olemme jo ehtineet materiaaleja katsella, mutta tänään pääsemme ihan miehen kanssa kahden (kiitos avuliaan lastenhoitajan) vilkaisemaan parin kaupan parkettivalikoimat. Alusta asti on ollut selvää, että valitsemme parketin, mutta jotenkin kummasti löydän itseni useasti ihastelemasta aitoja puulattioita. Toivon hartaasti, että kohtaisimme pian sen vaihtoehdon, joka ei antaisi enää sijaa muille mietinnöille.

Katsokaa nyt näitäkin: aitoa, lämmintä, puuta!

Dinesen

Kannustalo Lato
Scandinavian apartment
Parla-puulattiat