Makuuhuone ja lempitapetti. Tämä huone oli muuton jälkeen pitkään hyvin askeettinen, pelkkä sänky ja mustat pimentävät rullaverhot. Joulun alla satuin kuitenkin löytämään puiset laatikot ja suunnitelma oli heti selvä. Ajatus laatikkoyöpöydistä oli muhinut jo pidempään. Ovat muuten joulukukkasipuleiden kuljetuslaatikoita, mistä lie Hollannista tulleet. Eihän nämä pöydät mitkään käytännöllisyyden perikuvat ole, siivotessa etenkään, mutta tykkään niiden rouheudesta ja tuosta valosta, minkä joulutähti laatikon kautta tuo huoneeseen. Ehkä tätä ideaa tullaan vielä jatkojalostamaan jossain vaiheessa toimivammaksi.
Arvata saattaa kumpi on kumman puoli. Lattialla majailevan kannellisen laatikon hommasin miehelleni isänpäivälahjaksi, kun päivä toisensa jälkeen keräilin erinäisiä johtoja lattioilta. Laatikko kantaa nimeä johtojemma. Siellä ovat nyt laturien (ja tällä hetkellä joulutähdenkin) johdot suloisessa solmussa, mutta ennen kaikkea piilossa silmiltä. Vanha punainen lamppu on tuparilahja sisustusmakuni tuntevalta ystävältä. Kauniit sukkakortit taas löysin Taidehuoneen korttikaupasta *. Pakko oli muutama joulukortti itsenikin iloksi säästää. Noin kauniita kortteja kehtaa kyllä vielä joulun jälkeenkin pitää esillä. Kohti uutta vuotta mennään...
* Hiipien ja Kirjaillut kortit / Lotta Vuorma / Taidehuone
(BLOGIYHTEISTYÖ)
Hyvä idea nuo puulaatikot! Sopii täydellisesti tuohon tapettiin ja tunnelmaan kuten tuo punainen lamppukin. :)
VastaaPoistaKiitos jälleen kehuista :)
Poistavauu... MH
VastaaPoista<3
Poista