Keittiökalusteet on saatu tilaukseen. Vaikka tässä ollaankin käännetty kelkkaa useampaan otteeseen, sai keittiö pysyä aikalailla ennallaan. (Aiemmat pohdinnat täällä, klik) Toiminnot pysyivät siellä, minne ne oli alun perin suunniteltukin. Viimeisimmän tapaamisen tarkoituksena olikin tehdä lopulliset materiaalivalinnat.
Saarekkeen kvartsitaso pysyi ennallaan, samoin alakaappien vetimet. Yläkaappien oviin päädyimme kuin päädyimmekin laittamaan sormiurat pystyyn, sillä löysimme sellaisen ovimallin, missä sormiura on suht kapea, eikä (ainakin luulen niin) näytä hassulta, vaikka uria tuleekin kaksi vierekkäin. Myös saarekkeen korkeamman osan kaappien ovet tulevat sormiurilla. Altaaksi valitsimme valkoisen komposiittialtaan. Jännä nähdä, miten allas pysyy siistinä. Mitään tummaa väriä emme kuitenkaan halunneet muuten niin vaaleaan keittiöön.
Uusi juttu onkin sitten tuo koivutaso. Oikeastaan olimme päättäneet laittaa laminaattia, mutta mikään kuosi ei oikein tuntunut sopivalta. Siinä pähkäillessä kävi selväksi, että jos kuuntelee sitä, mitä oikeasti haluaa, ei vaihtoehtoja ollut kuin yksi. Massiivipuun hinta oli koko ajan kummittellut takaraivossa ja hieman epäröimme myös puupinnan vaativampaa hoidettavuutta. Jälleen onneksemme näppärä myyjä kuitenkin antoi meille loistoratkaisun tähän pulmaan. Saamme sopuhintaan mittoihin sahatut massiivikoivutasot, mutta käsittelemme tasot itse. Myyjä sai myös meidät vakuutettua siitä, ettei puutason hoito niin kovin vaikeaa ole, kun vain huolehtii aluksi kunnon öljyt puuhun. Juhuu!!! Varmaan tulen heilumaan keittiössämme rätin kanssa jahdaten vesipisaroita hullun lailla, mutta on se aito puu vaan kaunista, kestettäköön tämä vaiva. Kiitos Ilona-keittiöt!
Ainoastaan hana on valitsematta, siihenkin minulla tosin on jo vahva ehdokas. Koneista tulossa myöhemmin oma juttunsa.
Kuvat: Keittiötukut, Ylämaan graniitti, Kotivaruste, IKEA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)