2. syyskuuta 2016

Tyhjää tilaa




Niinhän siinä sitten kävi, että senkkivanhus sai pian myynti-ilmoituksen laiton jälkeen muuttaa uuteen kotiin. Nyt on sitten ihmetelty tätä avaruutta tässä parisen viikkoa. Jännä, miten kaikuminen tilassa lisääntyi heti huomattavasti. Onneksi uusi kalusteratkaisu on jo samojen seinien sisäpuolella, tosin osina ja vailla pientä käsittelyä.

Näköjään yksi muutos johtaa aina toiseen tai sitten projektit vain jostain kumman syystä tuppaavat kaikki kasaantumaan. Tällä hetkellä meillä on se tilanne, että samaan aikaan, kun uudet kalusteet odottavat erinäisiä työvaiheita ennen lopullista sijoituspaikkaansa, on pienen tytön huone vielä vailla kunnon sisustusta, huonekaluja majailee väärissä paikoissa, pihalla koitetaan saada leikkimökkiä säältä suojaan ja  vielä työ(-vieras)huonekin on saamassa uutta kalustetta, jonka seurauksena taas työhuoneesta muuttaa jotain koululaisten huoneeseen. Saikohan tästä nyt enää selvää kukaan, kun itteäkin jo ihan hengästyttää. Joka tapauksessa ei tässä tarvitse miettiä, mihin joutoaikansa käyttää. Ennemminkin on syytä pohtia, mistä sitä saataisiin lisää. 

16. elokuuta 2016

Olohuoneen kesäasu 2016






Tiedättekö mitä? Lauantaina pidin siivouspäivän ja iski ihan hillitön vimma päästä eroon ylimääräisistä tavaroista. Oli jo aikakin! Nyt on kuulkaas rompetta myynnissä tai ei niinkään rompetta, vaan ihan käyttökelpoista ja hyvää tavaraa, mutta meille tarpeetonta. Tässä muutaman päivän aikana olenkin ahkerasti kuvannut ja näpytellyt tuotteita netin eri myyntikanaville. Toivottavasti lähtevät liukkaasti liikkeelle. Vimmoissani päätin myös laittaa tuon olohuoneen vanhan senkin myyntiin. Hiukan ristiriitaisin fiiliksin kylläkin, mutta korvaavat suunnitelmat vilisevät jo mielessä. 

Lauantain aikana saimme myös vihdoin aloitettua entisen työhuoneen "remontin". Tulee muuten niin prinsessaa, että apua! Ja voihan maalisävyn valinnan vaikeus. Toivottavasti saan prinsessa-mielikuvan vielä loivennettua muilla ratkaisuilla. Näette sitten, kunhan huone alkaa olla esiteltävässä kunnossa. Olohuonetta siis tänään vielä tämän näköisenä tässä, mutta ehkä huomenna jo toisenlaisena, toivottavasti. 



Vinkki: Munakennot on uusi päre. Viime kesänä nuohooja yhtäkkiä rupesi kyselemään, että käykö mies paljon salilla? Saatoin hetken näyttää hiukan äimistyneeltä yhtäkkisestä kysymyksestä, kunnes nokikolari viittasi halkokoriin. Koko kesän saldo siinä. Pian niitä tarvitaan.

10. elokuuta 2016

Mister Mustache






Tänään on tasan kolme vuotta siitä, kun muutimme tähän ensimmäiseen omaan kotiimme. Ei uskoisi, että siitä on jo niin kauan. Varsinkaan, kun vielä on joitakin viilauksia tekemättä, jotta voisi lopputarkastuksen pitää. Puhumattakaan siitä muusta viilauksesta, mitä piha ja sisustus vielä vaatisi. Tänään kuitenkin ihan näin juhlan kunniaksi saatte silmillenne kuvia vessasta, hah!

Tuo julisteen herra, hän on herra viiksi, oikealta nimeltään Mr. Hipster. Hankin sen Deseniolta miehelleni joululahjaksi, pienenä kuittina jokavuotiseen marraskuiseen viiksien kasvatukseen. Sanotaanko nyt vaikka, että olen enemmän partatyyppiä, mutta ei siitä sen enempää. Ajatuksena Movember on toki tärkeällä asialla. Kuvittelin, että tämä kuva voisi korvata tuon kasvatusoperaation, mutta vielä mitä! Ilmeisesti pahempaan suuntaan ollaan menossa. Tiedättehän näitä...lomaparta jne! Onneksi loma loppui ja tässäkin asiassa ollaan palattu taas arkeen. Kunnes koittaa marraskuu...


6. elokuuta 2016

Mökillä part 2












Terkut mökiltä näiden puhelinkuvien kera. Karattiin viimeisiksi (miehen) lomapäiviksi näihin rantamaisemiin. Sääherrat kun vielä lupailivat näille maille parempaa keliä kuin kotopuoleen. Ja onhan se nimittäin sellainen juttu, että parhaiten sitä pääsee irti arjesta muualla kuin kotona. Eipä ole pyykkikasat ja keskeneräiset rakennusprojektit vieressä huutelemassa. Ensi viikolla alkaa taas oikea arki, eipä hullumpaa sekään. Mutta nyt nautitaan vielä tästä aikatauluttomasta elosta.

Nimimerkki: Aamukahvia lounasaikaan.



28. heinäkuuta 2016

Kukkia kodinhoitohuoneessa







Vuosi sitten ostettu kangas, Marimekon kesäalesta. Ompelin verhokapan. Lajittelin pöydällä lojuneet pieneksi jääneet vaatteet varastoon. Siivosin kodinhoitohuoneen. Oikein pesin ikkunankin. Verho saa ihmeitä aikaan. On taas saanut viettää aikaa pyykkikoneen äärellä, reissupyykkiä ja vaipanvaihtoa. Onneksi on kukkaketo vieressä. Viimeinen kuva kertoo totuuden, kasa se jossain olla pitää. Ei se muuten olisi kodinhoitohuone ja kakkoseteinen. Kuva rajaa nätisti pyykinkuivaustelineen silmiä särkemästä.  Mutta on nätti verho, niih!

p.s. Kuka pesee loput 28 ikkunaa? Tarjoan hyvät kahvit ja pullat.

11. heinäkuuta 2016

Mökillä











Mökillä mieli lepää. On aikaa ihmetellä luontoa, tutkia sisiliskon selkäkuvioita, pysähtyä kuuntelemaan askeleen säikäyttämää rapinaa lehtikasoissa ja seurata aaltojen liikettä. Hauska huomata, miten omat lapset tekevät siellä juuri samoja asioita, mitä itse on lapsena tehnyt; hyppivät rantakivillä liukastumista ja kastumista uhmaten, keräävät kiviä tai kotiloita, kalastavat, leikkivät aitassa kioskia, lukevat akuja ja tietenkin hinkuvat jatkuvasti uimaan.

Mökillä ruoka tehdään pääasiassa ulkotulilla tai grillissä, vesi lämmitetään padassa ja saunassa ja tiskatessa läärätään vatien kanssa. Kylältä haetaan jäätelöä harva se päivä, koska isompaa satsia ei uskalla kerralla ostaa, kun vanha pakastin on niin arvaamaton.

Mökillä kompuroidaan kivissä ja poimitaan mustikoita. Illalla tehdään punkkitarkistus ja luetaan kirjaa yömyöhään. Kirjan luvun lomassa on pakko käydä katsomassa kaunis auringonlasku ja räpsittävä pari kuvaa kiireesti, ennen kuin itikka kerkiää imaista. Yöt nukutaan sikeästi ja aamulla huuhdotaan rähmät järveen. 

8. heinäkuuta 2016

Rannalla







Juhannuspäivän retkitunnelmia. Paikka oli kuin toisesta maailmasta tai vähintäänkin ulkomailta. Ihana luonnonhiekkaranta. Unelman pehmeää hiekkaa varpaissa. Lasten pulikointia viileässä vedessä. Maittavat retkieväät. Kivien viskelyä ja muurahaisten pyydystämistä. Muutama itikan purema. Kesäpäivä vailla vertaa.

Miten ihmeessä sitä ehtii koneella blogia päivitellä. Poutasäällä ollaan mahdollisimman paljon pihalla ja sisällä tehdään pakolliset kotihommat. Niitä kotihommia on tosin nyt pikkusen enemmän, kun koululaiset ovat lomalla. Toisaalta jossain toisessa kohtaa päästään taas vähemmällä, kun ei tarvitse niin paljon vaatteita olla päällä (eli likaantumassa ;) ) Juhannuksen jälkeen kävimme mökillä muutaman päivän rupeaman. Alkoi jo tuntua oikeasti lomalta. Tänään alkaa perheen miehellä virallinen loma. Toivotaan lisää poutapäiviä ja mukavia retkiä.