31. elokuuta 2014

Aurinkokuvia ja kesämuistoja

















Aurinkoa on jo ikävä, siksipä tämä kuvatulva kesän ihanista aurinkoisista päivistä. Vietimme reilun viikon kesälomastamme mökkeillen minun elämäni kesiin aina kuuluneissa maisemissa. Ehdottomasti itselleni paras paikka päästä irti arjesta. Tänä vuonna mökkireissu ajoittui sopivasti kiireisen pihan laittorupeaman jälkeen.

Mökkielomme on hyvin perinteistä ja yksinkertaista: saunomista, tiskiveden lämmitystä, mato-ongintaa ja "lentäviä" kaloja, uimista, soutelua, lintujen tiirailua, ruuanlaittoa ulkotulilla (sähköhellakin tosin löytyy), hiukkasen halonhakkuuta, loikoilua ja lähitienoolla tallustelua. Tänä vuonna mustikkasatokin löytyi samaisen järven rantamilta, kiitos siitä ahkerille poimijoille. Itse keskityin lähinnä varpaiden uittamiseen ja helteistä johtuvan turvotuksen välttelyyn. Se on nimittäin minun pallomahavarjo, joka tuossa tokavikassa kuvassa patsastelee. Helteitä ei siis ole ikävä, aurinkoa vain. Onneksi sitäkin on sääennusteen mukaan lähipäivinä luvassa. Muutoinkaan syksyn odotus ei ehkä tänä vuonna tunnu ihan niin pahalta, kun on jotain, mitä oikeasti ja kirjaimellisestikin odottaa. Jännittäviä aikoja ja tulevia viikkoja täällä siis tiedossa. Saanette kuulla aiheesta vielä. :)

6 kommenttia:

  1. Mm.. miten se tuntuu että kesästä on jo kauhean kauan..

    nimim. pitkikset jo jalassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaat tai sateiset päivät täytyy olla pitempiä, kun ne aurinkoiset. ;)

      Poista
  2. Ah mökillä kyllä aina sielu lepää! Etenkin tuosta viimeisestä kuvasta välittyy juuri se tunnelma joka siellä vallitsee! :)

    VastaaPoista
  3. Täällä on hyvä fiilinki. Kuvista näkyy oikea elämä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin sitä koen tuolla rakkaassa paikassa olevan. <3

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)