20. kesäkuuta 2017

PYYHKEISTÄ JA ARJEN LUKSUKSESTA









Tein joku tovi sitten karsintaa pyyhekaapilla. Jostain syystä tulee ostettua todella harvoin uusia pyyhkeitä, sama lakanoiden kanssa. Laadukkaita käsipyyhkeitä löytää vielä kohtuu halvalla, toisin on lakanoiden kanssa. Kun vanhimmat pyyhkeet ja lakanat alkavat olla yli 13 vuotta sitten häälahjaksi saatuja, alkaa päivitys olla todella tarpeen. Aloitin käsipyyhkeistä, ne kun ovat arjessa eniten käytössä. Ja kyllä muuten koheni arki kummasti uusien pyyhkeiden myötä. Pienet ilot ovat arjen luksusta.

Arjen luksusta on myös kasvojen iltapesu puhdistusvoiteella, jonka nimi on SIEVÄ. Jo pelkän nimen vuoksi olo on hehkeämpi. ;) UNELMA tehokosteuttaja taas oli paikallaan talven pakkasilla ja onkin kulunut jo ajat sitten loppuun. Nyt testissä on kevyempi kosteusvoide IHANA. Olin jo pitkään halunnut testata luonnonkosmetiikkaa erityisesti puhdistukseen ja kosteusvoiteena, monet kun tuntuivat saavan niillä apua kasvojen näppyongelmiin. Ei tässä nyt aivan näpyttömäksi olla muututtu, mutta ainakin kuvittelen ihoni olevan nykyisin vähemmän kuiva ja sileämpi. Yleensä pyrin käyttämään hajusteettomia tuotteita, sillä monet tuoksut ovat omaan herkkään nokkaani liian voimakkaita tai imeliä. Näissä tuotteissa kuitenkin on tuoksu, mutta se on mausteisen mieto. Tykästyin heti ja  erityisesti iltaisin se tuntuu ihanan rentouttavalle, vaikka mies totesikin minun tuoksuvan teelle. :D

Arjen luksusta on toki moni muukin asia, mutta viime aikoina mm. nämä ovat itselleni olleet merkittäviä pieniä juttuja. Mikä sinulle on arjen luksusta?


P.s. tämä ei ollut kyseisten tuotteiden maksettu mainos vaan toteutettu puhtaasti omasta ilosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)