5. huhtikuuta 2016

Mitä kuuluu?





Kolme kuukautta on hurahtanut. Arvaatteko, kuinka monesti olen jo suunnitellut postauksen tekemistä, mutta jostain syystä olen aina sitä siirtänyt. Tauon pidetessä on kynnys vain kasvanut. Nytkään ei meinaa tekstiä millään irrota. Olenkohan joutunut blogijumiin? Pari viikkoa meni, että vähän väliä mietin, että tuostakin voisi kirjoitella, ja tuosta. Aika nopeasti sitä kuitenkin tottui blogittomuuteen. Silti ei voi sanoa, että olisin missään vaiheessa tätä täysin unohtanut. Jännä huomata, miten vahvasti blogi seuraa mukana ajatuksissa, vaikka taukoa pitäisikin. Kamera on saanut olla aika rauhassa laukussaan. Jotenkin ei vain ole viitsinyt kuvata, kun ei ole ollut tarvetta blogin puolella. Harmi sinänsä, sillä monia kuvan arvoisia hetkiä on jäänyt ikuistamatta. Nämä pääsiäisen kuvat ovat viimeisimpiä niistä harvoista.

Mitään mullistavaa ei minulla valitettavasti ole kertoa. Kuvittelin, että tässä vaiheessa vuotta olisin saanut jo paljon aikaan, en ole. Alkuvuoden sairastelut vei kai voimat ja sen lisäksi sanottakoon nyt vain, että aina ei vain lutviudu, ja ruuhkavuodet. Inhoan muuten tuota sanaa tai sitä ruuhkaa. Täytyy keskittyä hiljentämään aina kun vain mahdollista. Olen minä sentään jotain sellaista saanut aikaan, mitä tavoittelin; ainakin neulonut (vihdoin innolla) ja piirtänyt. Ruuhkaisiin kuukausiin on onneksi mahtunut myös lomaa; omaa lomaa, perheen yhteistä lomaa, pääsiäisen pyhät ja parisuhdeloma. Täällä on myös suunniteltu pientä sisustuksellista remonttia ja saatu vihdoin varastoon hyllyt. Tuokoon kevättuulet ja aurinko mukanaan vielä lisää virtasta, niin alkaa muutakin tapahtua. Mitä seuraavaksi? Koitan ainakin käynnistellä tätä blogia uuteen nousuun (hah), mutta kuitenkin omia fiiliksiäni kuunnellen. Tahti tulee todennäköisesti olemaan verkkainen.

Aurinkoa ja virtaisaa kevättä teillekin! 

3 kommenttia:

  1. En ole tajunnutkaan taukoa niin pitkäksi, kai siksi kun Instassa kuitenkin on ollut välillä jotain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä itsekään tajunnut, ennen kuin rupesi ihan laskemaan.

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)