7. lokakuuta 2015

Talo maalissa









Yllättävän iso projekti tuo talon maalaus. Mies sen kokonaisuudessaan on yksinään sutinut. Itse katselin sitä telineillä kiikkumista tyytyväisenä sivusta ja yritin muistaa pitää lapset loitolla vastamaalatuista seinistä. Suurin osa maalauksesta tehtiin heinäkuun sateiden välissä ja viimeiset seinät tässä juuri ennen ensimmäisten pakkasten saapumista, hieman riskillä syyskosteutta uhmaten. Asuinalueemme kaava määritteli värivalinnan sinisten ja viileiden harmaiden sävyjen joukosta. Itse valitsimme sävyn annetun värikartan ulkopuolelta, mutta kuitenkin hyvin läheltä toivottuja sävyjä. Sävy on Tikkurilan puutalot-värikartasta, 570X. Halusimme harmaan, joka ei taittaisi kovin voimakkaasti siniseen. Tämä sävy onkin enemmän ruskeaan taittava, lämmin harmaa. On kuitenkin ollut mielenkiintoista seurata, miten sävy hieman vaihtelee aina vallitsevan valon mukaan. Esimerkiksi suorassa syysauringossa väri on jopa hieman vihertävä, niinkuin kuvistakin voi huomata.

Osa kuvista on otettu jo kesällä ja nuo kesän "ruukkukukkani" alkavat todellisuudessa olla jo hiukan kärsineen näköisiä. Yllättävän hyvin kyllä kestivätkin koko kesän ja nyt pitkälle syksyynkin ihan nätteinä. En ole raskinut niitä vielä pois heittää ja mietinkin, että siirtäisin tuon monivuotisen mehikasvin (en muista enää tarkkaa nimeä) vielä johonkin talvehtimaan. Nämä kuivan maan kasvit ovat olleet loistava valinta tällaiselle huolettomalle puutarhurille.

Nyt täällä paistaa aurinko ja maassa kimaltelee vielä aamuinen kuura. En yhtään odota talven tuloa, mutta kieltämättä nämä aurinkoiset pakkasaamut ovat kyllä kauniita.

Kirpakkaa syyspäivää! 


5 kommenttia:

  1. Todella hyvän värinen harmaa :) Ja AIVAN IHANA tuo punainen ovi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Punaiset ovet antavat kyllä kivasti ilmettä talolle.

      Poista
  2. Kaunis väri! Meillä on paljon tummempi, olisin halunnut tosi vaalean, vaikka jopa valkoisen, mutta kun mies. ;) Totesin, että päätä vain, minä päätän sitten kun tehdään se toinen, lopullinen talo. :P

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Voihan sen talon aina maalata 10 vuoden päästä uudelleen eri sävyllä. ;) Jos siis kaava ei määritä kovin tarkasti väriä.

      Hei kiitti kasvin nimestä, seittiähän tuossa tosiaan onkin.

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)