19. marraskuuta 2014
Ristiäiset
Pienen ensimmäistä juhlaa vietimme viime sunnuntaina. Edeltävät viikot ovat olleet kiireisiä. Ristiäisvalmistelujen lisäksi on juhlia riittänyt parille muullekin viikonlopulle ja sehän tietää myös aina jonkinlaista värkkäilyä. Näihin ristiäisiin leipomusten lisäksi ompelin (jälleen Maijan avustamana) kastemekon ja liinan pään kuivausta varten. Vaikka kastemekko on hyvin yksinkertainen, sai sen parissa muutaman päivän turata. Mekon malli on oma, joten myös kaavat tehtiin itse. Myös ruokapöytä huusi valkoista liinaa, kun tarpeeksi pitkää ei löytynyt valmiilta markkinoilta, joten eikun surrur vaan. Kaiken kiireen ja puurtamisen jälkeen kaikki oli kuitenkin ajallaan valmista ja saimme viettää ihanan kastejuhlan. Olemme kiitollisia kaikille avun antaneille ja juhlassa mukana olleille. Onnen kyyneleiltä ei näissäkään juhlissa vältytty.
6. marraskuuta 2014
Pakkasen puraisu
Pakkasherra puhaltaa kuuraa. Nuo mahtavat tikkuiset kuuset tallentuivat kameraan marraskuun 1. päivänä. Kaksi ylintä kuvaa ovat mieheni ottamia. Hän jaksoi kiivetä (autolla ;) ) korkeammalle mäelle ihan varta vasten kuvaamaan. Eskarilaisesta oli hauskinta saada tikkusade niskaan.
Kirpun haalari on tehty Ottobre 4/2014 vanuhaalarin kaavoilla. Maija näppäränäppihän se taas joutui hommiin. Itse olin lähinnä häiritsevänä tekijänä. Koko on 56 cm, mutta pidensimme hihoja ja lahkeita jonkun verran. Näyttivät niin lyhkäsille. Ei olisi kyllä tarvinnut. Ei sitä muista, että ne vauvan jalat tosiaan on niin lyhyet. Eipä pure pakkanen varpaita, kun ovat niin hyvin piilossa.
28. lokakuuta 2014
Keskitytään pieniin
Pieniä silmäniloja. Tämän laajempia kuvia ei tästä talosta tällä hetkellä kannata näyttää. Sisustus junnaa nimittäin kovasti paikallaan. Visioita on paljonkin, mutta aikaa sellaiselle niin kovin vähän. Jotain pitää minun kuitenkin välillä päästä näpertämään, joten keskityn näihin pieniin yksityiskohtiin. Tämän perusteella täällä mennään vielä kesäisen hempeissä sävyissä. Ei sen puoleen, en kyllä ole kaivannutkaan sen kummempaa syksyilmettä. Riittää, kun ulkona on tasaisen harmaata. Onneksi on kynttilät ja kohta jo jouluvalmistelut. Sitä ennen on kuitenkin keskityttävä vielä moneen muuhun asiaan; eskarilaisen synttärekekkereihin, kirpun ristiäisiin, ompelua odottaviin kankaisiin ja pitseihin, puikoilla olevaan pikkupipoon, isänpäiväänkin. Ja nyt on jouduttava viemään pikkuinen vyöhyketerapiaan. Annetaan kyytiä mahavaivoille ja ähinäöille, toivottavasti.
11. lokakuuta 2014
Kirppu tuli taloon
Nuorempi isosisko kutsuu vauvaa kirpuksi. Ja pieni hän onkin, kaksiviikkoinen. Tekemäni raitapökät ovat juuri sopivat. Voitte arvata, että elo pyörii täällä aika pitkälti vauvan tahdittamana. Hyvin hän osaakin pitää tahtia yllä; syötä, taputa, pese ja paijaa. Tätä tässä nyt ihmetellään ja ihastellaan.
Todennäköisesti täällä tulee olemaan hetken vähän hiljaisempaa. Yritän kuitenkin välillä ehtiä edes pikaisesti jotain laittaa. Monta postausaihetta olisi kyllä mielessä. Huomaa, että on syksy, tekee mieli lisätä enemmän pehmeitä tekstiilejä ja tummia, samettisia sävyjä, rakentaa lämmin pesä ja polttaa kynttilöitä.
21. syyskuuta 2014
Baby coming soon...
Minikoon haaremipökät oli mahtava pikaompelus. Summittaiset mitat otin kaupan pöksyistä ja haaraosan vain muokkasin haaremimalliseksi eli hiukan pituutta ja leveyttä lisää. Jännä nähdä, onko sopivat ollenkaan. Villasukkia vauvakoossa neuloin parit, mutta sitten alkoi jo kyllästyttää. Mitähän sitä keksisi seuraavaksi?
Please hurry up! Täällä ollaan niin valmiita.
17. syyskuuta 2014
Kun illat pimenevät
Tarvittiin lamppu. Oltaisiinhan sitä kyllä tarvittu jo viime talvena, mutta sopivaa valaisinta (tai ylimääräistä rahatukkoa) ei ollut löytynyt. Tämä yksilö tarttui silmään ihan vahingossa ja vielä sellaisessa kaupassa, mistä en varsinaisesti osaisi edes lamppua lähteä etsimään. Kerrottakoon ihan rehellisesti, että Halpa-Halli näitä meidän design-lamppujamme myy. Ihan on passeli lamppu ja kukkarokaan ei paljoa keventynyt. Sen oikean Bumling-valaisimen tai muun aika on toivottavasti sitten myöhemmin. Pääasia, että nyt näkee illallakin lukea lehteä. Valoteho saisi tosin olla hiukan parempi. Varmasti toisenlaisella polttimolla sitä saisikin lisättyä, mutta sen valitseminen on aina yhtä vaikeaa. En sitten yhtään tykkää uusista energiansäästölampuista tai ideasta kyllä, mutta sopivan tehokasta ja yhtäaikaa lämmintä valoa antavaa lamppua en ole vielä löytänyt. Tällä mennään ja ohan se hienoa, että vuoden asumisen jälkeen se on ihan oikea valaisin tuossa katossa.
10. syyskuuta 2014
Sehän on vessa
Talostamme löytyy vielä pari huonetta, joista ei ole kuvia tänne herunut. Yksi niistä on tämä hyvinkin tärkeä pieni huone. Vihdoin koen sen olevan niin valmis ja siivouksen jäljiltä esittelykunnossa, että tohdin sen teillekin vilauttaa. Ihme, että olen näinkin kauan tätä viivytellyt, sillä itse pidän melkein eniten (kehtaako tätä edes tunnustaa?) juurikin tästä tilasta kodissamme. Toki olen tyytyväinen muutenkin moneen talossamme onnistuneeseen valintaamme, mutta erityisesti täällä toteutui pari sellaista juttua, jotka olivat niitä rakennusajan pakko saada-pinttymiä. Eipä tämä sen kummemmin esittelyjä kaipaa. Rakennusaikana valintoja pohdittiin täällä ja täällä. Altaan oikealla puolella on vielä korkea kaappi, joka ei tällä kertaa mahtunut kuviin. Haasteellinen kuvattava tällainen pikkukoppi.
Sattuiko muuten joku hoksaamaan, mikä aiemmin blogissa lamppuhaaveissa vilahtanut yksilö tuolta katosta roikkuukaan? Tämä lamppu on Framan E27, joka jäi pahasti kaivelemaan mieltä keittiön pikkulamppuja mietittäessä. Tulin hankkineeksi lampun tuliaiseksi (itselleni) viime vuotiselta Kööpenhaminan reissulta. Se sopiikin mielestäni mainiosti kaveriksi peilin molemmilla puolilla oleville seinälampuille. Himottaisi kyllä hommata tuohon vielä se isompi poltin, joka siihen virallisesti kuuluisi. Toisinaan mietin, että miksi näinkin mieluisan lampun täytyy roikkua juuri vessan katossa, mistä sitä harvoin tai ainakin vain hetkittäin voin ihastella, mutta siellä se nyt on. Voihan sen toki joskus sieltä vielä siirtää johonkin näkyvämpään paikkaan.
Valaisinaihe on muutoinkin ollut viime aikoina meillä pinnalla. Sen jälleen huomaa, valaisimien puutteen nimittäin, kun illat alkavat syksyä kohden hämärtyä entisestään. Jotain helpotusta tähän ongelmaan on meillä muuallekin vihdoin saatu. Siispä tiedätte, mitä odottaa seuraavaksi. Itsekin ihan innoissaan täällä. :)
Muut wc:n tuotteet:
wc-istuin: Villeroy&Boch Omnia Architectura + seinäkotelo Grohe Solido
seinälaatta: Laattapiste TH White Glossy
lattialaatta: Pukkila Shape Black
"listalaatta": Pukkila Arkitekt Color-Black mosaiikki
kalusteet: Ilona-keittiöt
allas: Otsoson Meri 1200 C
hana: Oras Cubista (2805)
posliiniset nupit: Lundagård
seinävalaisin: Domus Classicasta
pyyhenaulakko: Clas Ohlsonilta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

























