29. marraskuuta 2017

JOULUKALENTERI









Kerrankin ehdin ajoissa viritellä lapsille joulukalenterin. Aiemmin meillä on ollut samalla paikalla  kankaasta ommeltu sukkakalenteri, mutta tänä vuonna kaipasin jotain uutta ja päädyin yksinkertaisiin numeroituihin paperipusseihin*. Asensin pussit siten, että niitä voisi käyttää vielä toisenkin kerran, jos vain säilyvät avaajien käsissä ehjinä. Vain muutamassa pussissa on vasta yllätys paikallaan, sillä luulen, että narujen kiinnitys ei kestäisi koko lastia kerralla. Pääasiassa pussukoihin kätkeytyy herkkuja kera jouluisen viestin ja joihinkin esim. tarvikkeita yhteiseen tekemiseen. Tarkkaan en voi tässä sisältöä paljastaa, sillä saattavat isommat lapset käydä täällä urkkimassa.

Huomasitteko, mitä muuta uutta eteisessä on. Tai ei uutta, mutta uudessa paikassa. Wc:n valaisin on päässyt näkyvämmälle paikalle. Siinä aiemmin roikkunut kynttilähimmeli siirtyi nyt makuuhuoneeseen. Sellainen pikkujuttu vain tuossa hoksattiin, että kaikki eteisen valot, eli halogeenit ja kaksi kattovalaisinta, syttyvät samasta kytkimestä, mikä ei luonnollisesti ole tarkoitus. Emme ole asiaa aiemmin huomanneet, kun tuossa ei ole valaisinta vielä ollut. Sähkömiestä odotellaan, toivottavasti kytkennät voi helposti korjata. Aika kiva lisä eteiseen tuo lamppu kuitenkin on, varsinkin näin pimeään vuodenaikaan. Kohta on marraskuu ohitettu. Kaksi yötä joulukuuhun.


*Pussit ja tarrat saatu Blawhi Graphicsilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)