Onnellista, mielenkiintoista ja luovaa uutta vuotta toivon...ja toki salaa menestystäkin. Mieli on ollut viime syksystä asti kovin poukkoileva (tästä ajatuksia myös syyskuussa). Kutkuttavat ajatukset eivät ole antaneet rauhaa. Olen pyöritellyt mielessäni myös sitä, että tähän saumaan blogiloma saattaisi olla oikea ratkaisu. Että ajatukset pääsisivät vapaammin liikkumaan. Ja että olisi enemmän aikaa kaikelle sille muulle, mikä nyt on jääneet toteutusta vaille. Katsotaan, miten Pirkon käy. Joskus on hyvä ottaa etäisyyttä ja antaa tilaa itselle. Täysin en tästä blogista luovu, vaan toivon, että tällekin löytyy vielä oma aikansa. Tauon aikana tulen siis myös miettimään tämän kohtaloa. Millä tavalla ja millä ajalla. Tulen kyllä kertomaan sitten, kun on jotain kerrottavaa. Tauon pituuttakaan en valitettavasti osaa ennustaa, onko se kuukausi vai viisi. Annan myös itselleni valtuudet lipsua sitovuudesta, jos siltä tuntuu. On nimittäin ehkä hiukan jännääkin heittää tästä hetkeksi irti reilun kolmen vuoden blogitaipaleen jälkeen. Jo nyt tiedän, että ainakin yhden postauksen verran tulen vielä tässä lähiaikoina piipahtamaan. Lisäksi päivitän kuulumisiani silloin tällöin instagramissa nimimerkillä @punahallakko. Toivottavasti te, uskolliset lukijat, ymmärrätte ja jaksatte odottaa tai palata, kun sen aika on.
Onnellista Uutta Vuotta !
Harmi mutta ymmärrän. Ja kiva, että päivität kuulumisia instagramiin. Palataan. ��
VastaaPoistaKatsotaan mitä saan aikaan vai saanko mitään...ei kai vanhaan paluukaan huono vaihtoehto ole. :)
Poista