15. lokakuuta 2015

Työhuone ensiesittelyssä










Joka talossa täytyy kai olla yksi huone, minne kasaantuvat kaikki epäsopivat huonekalut. Meillä se on tämä työhuone. Saattaa niitä tosin ajelehtia myös vierashuoneessa. Koska mielestäni huone on pahasti kesken tilassa, en sitä ole täällä viitsinyt aiemmin esitellä. Mutta kerta homma ei ota edetäkseen (tai lompakko levetäkseen) laitetaan nyt ilmoille kaunistelemattomat kuvat askartelupajastani. 

Täällä näperrän pieniä projektejani ja surraan ompelukoneella, jos ompelus ei ole kovin suuri. Tuohon hommaan kaipaisin hiukan syvempää pöytää, niin mahtuisi isompaakin kangaspalaa tuossa pyöritellä. Lisäksi huone huutaa lisää säilytystilaa. Paikkaansa hakevat kankaat ja kaikki se sälä, mitä niihin liittyy sekä erinäinen määrä pientä tarviketta. Jokin hylly-/kaappiratkaisu olisi siis myös tarpeen. Ja ehdottomasti parempi työvalo. Huone on pohjoisen puolella ja siksi hyvin varjoinen. Kuvaaminenkin oli kovin haasteellista hämärähkössä huoneessa ja vielä ikkunaa vasten. Kokoa huoneella on n. 9 neliötä, joten liikaa ei ole tilaa leveillä. Ehkä tulen vielä tulevaisuudessa valtaamaan viereisen isomman vierashuoneen, sillä tästä huoneesta on pakko jossain vaiheessa tehdä joko pikkuisen huone tai koululaisen oma soppi. Näin mennään kuitenkin vielä hetki ja pidän kynsin ja hampain kiinni siitä, että minulla on se oma näperrysnurkkani, missä voin levitellä milloin mitäkin askartelutarvikkeitani ilman, että niitä täytyisi olla jatkuvasti raivaamassa pois.

Kaapin ovien vetimistä piti vielä sanomani, että mustat nappulat ovat oikeasti OYOY Living Designin tippetop minikoukut, mutta toimivat siis vallan mainiosti myös vetiminä, kun vain käyttää kiinnitykseen niihin sopivaa vedinruuvia. Tunika on Lindexin lastenmallistosta. Ajattelin katsastaa, josko saisin tuosta kaavan piirrettyä. Juuri tuollaisia simppeleitä tunikoita pitäisi lapsosille ja itsellekin saada lisää. Projekteja täällä huoneessa toteutettavaksi siis riittää. Odottavien töiden lista on pitkä.


6 kommenttia:

  1. Ihanan pitkä työpöytä sulla! Oispa itelläki niin mahtuis kunnolla saumuri ja ompelukone vierekkäin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä pöytä on kyllä hyvä ompeluhommiin, niin ei tarvitse vekslata koneita. Kaksimetrinen on tuo minun pöytä. Kansilevy on tehty valmiista liimapuulevystä. Halpa ja helppo ratkaisu.

      Poista
  2. Onko nuo pöydän pukkijalat IKEAn mallistoa vai saako niitä jostain muualtakin?

    VastaaPoista
  3. Kivalta näyttää. :) Itse olen juuri sisustanut työhuonetta ja tarvitsisin myös tuollaisen puisen lokeron. Mistähän sellaisen saisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lokero on Ikean. Siellä on monen kokoisia. Tosi näppärä pikkusälälle.

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)