4. tammikuuta 2015

Joulun (t)aika










Joko joulu on ohi? Itse taisin keskittyä jouluna lähinnä oleiluun ja syömiseen, kun näitä joulukuvia tulee vasta nyt. En silti malta olla julkaisematta muutamia jouluisia tunnelmatuokioita, vaikka monen katseet ovatkin jo tässä nykyisessä uudessa vuodessa ja tulevaisuudessa.

Joulu teki tehtävänsä. Unta on riittänyt, jouluruokaa tarjoiltu, pukkia jännitetty, reissua heitetty, sukulaisia ja ystäviä nähty, suklaata syöty (vauvan) vatsanpurujenkin uhalla ja käyty aletungoksissa. Mitäpä sitä muuta olisi osannutkaan toivoa. Onnistunut joulu (kohta) takana.

Sitten koitetaan ymmärtää, että tässä eletään jo seuraavaa vuotta. Miten vuosi menikin taas kerran niin nopeasti? Vastahan sitä tänne kirjoittelin, kuinka viime vuoteen lähdettiin taskut tyhjinä, vailla minkäänlaisia suunnitelmia tai odotuksia. Niin vain taskut täyttyivät ja ihan pullolleen tulivat. Tuo meidän palloposki on ehdottomasti vuoden ykkönen. Vuoteen mahtui myös hiukkasen töitä, hiukka enemmän talon ja pihan saattamista valmiimmaksi, ihanan lämmin kesä (josta en ison mahan takia ikävä kyllä kovinkaan nauttinut), ensimmäisen koululaisuus ja toisen eskaritouhut. Taskun pohjilta voi kaivella joitakin huolen aiheita, mutta taskut ovat onneksi niin syvät, ettei niihin kovin helpolla yletä. Mitä olisikaan elo ilman vastustusta? Tylsää todennäköisesti. Hyvillä mielin ja kiitollisna saa tähänkin vuoteen lähteä. Kalenterin sivuille on rustattu pelkästään mukavia juttuja. Melkein tässä jo jännittää, mitä kaikkea sitä saakaan taas kokea. Ja ne lupaukset...onkohan niitä? Olla armollisempi itselle ja parempi muille. Siinä lienee kylliksi.

Onnellista vuotta 2015!

2 kommenttia:

  1. Kaunista joulua olette saaneet viettää. <3 Ihanasti kirjoitat tulevasta, nyökkäilen joka lauseen kohdalla! Iloa ja onnea vuoteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu oli ihana! Sinullekin oikein onnellista ja lempeää alkanutta vuotta! <3

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)