YKSI LUKU ON PÄÄTTYNYT

Vuosi on vaihtunut uuteen. En voi sanoa, että viime vuosi olisi päästänyt helpolla. Ylämäkiä, mutta myös sujuvia alamäkiä. Vuoteen mahtui mm. tulevaisuuden pähkäilyä, totuttelua terveyden kanssa tasapainoiluun, loputtomalta tuntuva runsasluminen talvi, opiskelupaikan hakeminen, murtumia kolmella perheen jäsenellä (minä mukaan lukien), miehen uusi työpaikka, ihanan lämmin kesä ja useat lomareissut, syksyllä nuorimmaisen päivähoidon aloittaminen ja omat alkaneet graafisen alan opintoni, niistä innostuminen ja onnistumiset ja juuri vietetty leppoisa joulu. 

Bonuksena kerrottakoon, että olen tässä hiljaisuudessa kasvatellut myös pientä ihmettä sisälläni, mikä omalta osaltaan on tuonut tähän toiseen vuoden puolikkaaseen omat haasteensa pahoinvointeineen ja muine vaivoineen, mutta myös ilon ja odotuksen tulevasta maaliskuun vauvasta.

Kaikkinensa on viime vuoden runsaat kuviot näkyneet selvästi myös täällä blogin puolella ja saaneet minut moneen kertaan pohtimaan tämän lopettamista. Nyt näin uuden vuoden alkajaisiksi tuntuu, että on aika tehdä ratkaisu ja päättää tämä luku elämässäni. Ei siksi, etten tästä kaikesta tykkäisi, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että tässä elämäntilanteessa minulla ei vain riitä aikaa niin paljon blogille, kuin haluaisin. Samalla olen myös huomannut, että tarvitsen arkeeni enemmän ns. tyhjiä hetkiä palautumiseen, jotta kroppani ja pää ei lähde ylikierroksille. On siis karsittava elämästä jotain saadakseen tilalle aikaa kaikelle sille muulle, mille nyt sitä ei ole riittänyt. Ehkä tartun taas useammin neulomisen tai ompelukoneen kimppuun tai luen enemmän tai ihan vain keskityn elämään kulloisessakin hetkessä paremmin, ilman taustalla jyskyttävää ajatusta postausaiheista. Enemmän tilaa olla vain, keskittyä tulevaan uuteen pieneen ja koko perheeseen, omiin juttuihin sekä hyvinvointiin. Siinä tavoitetta tälle vuodelle. 

Reilu kuusi vuotta blogia tuntuu pitkältä ajalta. Ei ihme, että tässä ollaan hieman haikeissakin tunnelmissa. Uskon silti, että päätös on oikea tähän saumaan. Koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu tai olenko joskus aloittamassa jotain uutta bloggauksen tai muun aiheen saralla, mutta nyt juuri tuntuu hyvälle näin. Ihan täysin en somesta katoa, vaan edelleen minut löytää instagramin puolelta tutulla nimimerkillä: @punahallakko. Moikataan siellä! 

Kiitän teitä kaikkia mukana kulkeneita mielenkiinnostanne ja seurastanne näinä vuosina. Ilman teitä ei tämäkään tarina olisi jatkunut näinkään kauaa. Olkoon elonne lempeää ja sopivasti haasteellista, ihanaa alkanutta vuotta 2019!

JOULU

Päivät ja kuukaudet vierähtivät. Loppusyksy ja aika ennen joulua on ollut työntäyteinen ja kiireinen. Valitettavasti se on näkynyt täällä blogin puolella. Jostain on pakko karsia, kun aika ei riitä. Loma on odotettu ja tarpeen.

Ihanaa, kun vihdoin on aikaa vain olla, nauttia kiireettömistä aamuista ja olla vilkuilematta kelloa, tuntea joulun taika ja rauha, viettää aikaa läheisten kanssa ja syödä mahat pullolleen jouluherkkuja. Ah joulua!

Rauhallista Joulua!

JA TAAS ON ILTA.

Humpsista vain ja ollaan lokakuun viimeisen päivän illassa. Tämä kuukausi on kyllä hurahtanut ihan ennätysnopeasti, niinkuin näköjään syyskuukin. Syyslomakin on vain muisto enää ja arki pyörii entiseen vauhdikkaaseen tahtiin. Turhaa tässä on alkaa selittelemään blogihiljaisuutta kiireellä tai muilla töillä (vaikka niitäkin esiintyy), mutta yksinkertaisesti kaiken opiskelun ja arkitouhujen jälkeen olen kaivannut ihan vain olemista, ilman mitään sen järkevämpää ajattelua vaativaa tekemistä.

Aloitin ennen syyslomaa viime talvena kesken jääneen villasukan neulomisen. Jostain syystä perinteistä neulomisinnostusta ei viime talvena tullut ollenkaan, niin nyt sitten tekisi mieli neuloa pipoa, sukkaa, paitaa ja kaikkea muutakin yhtä aikaa. Todellisuudessa ehdin kuitenkin neuloa vain muutaman kerroksen illassa, mutta ollaan silti jo toisen sukan loppupuolella. Ajatusten nollausta parhaimmillaan.

Tahti ei näytä ainakaan hiipuvan, kun joulua kohti mennään. Opiskeluissa ollaan päästy jo siihen pisteeseen, että ensimmäiset kurssit pitäisi saada suoritettua loppuun, mikä tarkoittaa rästihommien loppuunsaattamista ja näyttötehtävien tekemistä. Onneksi opintojen vastapainoksi ilmestyy silloin tällöin muutakin ajateltavaa. Tämä ja ensi viikko tarkoittaa meidän perheessä neljää eri juhlapäivää; hääpäivä oli eilen, loppuviikosta keskimmäisen ja minun syntymäpäivät ja ensi viikolla onkin isänpäivä. Perjantaina talon valtaa halloween-tunnelma, kun koululaiset päättivät järjestää naamiaiset teemaan liittyen. Kyllä ei kouluhommat pysy päässä, kun koittaa sitä ideoiden ja innostuksen määrää pitää edes jotenkin aisoissa. Ei lopu tekeminen tekemällä ja yhtäkkiä taas huomaat, että on ilta, ja kohta joulukuu. Näin meillä, miten teillä?

SYKSYÄ MAKUUHUONEESEEN

Uusi arki ja elämä opiskelijana ovat pyörähtäneet kivasti käyntiin. Opinnoissa päästiin heti tositoimiin. Ei mitään pehmeitä laskuja vaan oikeita käytännön tehtäviä lähes suorilta. Tähän mennessä ollaan päästy jo harjoittelemaan mm. taitto-ohjelmaa, valokuvausta, piirustusta, kuvan sommittelua ja elokuvan tekoa. Tykkään siitä, että asiat opetellaan käytännön kautta, vaikkakin välillä on saanut kokea, että tässä mennään nyt perä edellä puuhun, kun tehtävää on lähdetty toteuttamaan ilman sen kummempaa teoriaa, mutta oppimismenetelmä sekin. Olen kyllä ollut tyytyväinen tähän mahdollisuuteen ja nautin siitä, että saan tehdä jotain itselleni mieluista. 

Nämä kuvat otin muuten yhtä valokuvauksen sommittelutehtävää varten, mutta samalla sain hyödynnettyä kuvia myös tänne. Makuuhuoneeseen toin ripauksen syksyä tyynyn muodossa. Lainasin tyynyä hetkeksi olohuoneesta, sillä tarkoitukseni on hommata sängylle joku vastaava, mutta suurempi tyyny lepohetkiä varten. Niitä lepohetkiä on nimittäin monesti koulupäivän jälkeen tarvittu. Uuden opiskelu ja yleensäkin tällainen vauhdikkaampi arki vie kyllä aika tehokkaasti mehut meikäläisestä. Ei ole iltaisinkaan tarvinnut miettiä, mitä tekisi, vaan sänky ja uni ovat kutsuneet aika voimakkaasti puoleensa. Aamuisin tosin olen saattanut herätä ennen kellon soittoa ja alkaa pyöritellä päässäni seuraavia koulutehtäviä. Kai tämä tästä pikkuhiljaa rauhoittuu, kun tähän kaikkeen uuteen tottuu. Paukut menevät siis tällä hetkellä aikalailla kouluun ja arjen pyörittämiseen, mutta yritän silti ehtiä silloin tällöin tännekin kertomaan kuulumisia. Aurinkoa syksyynne! 

MUUTOSTEN EDESSÄ

Tervehdys pitkästä aikaa! Blogi tipahti kuin vahingossa lomamoodiin, kun päivät ja viikot ovat täyttyneet monenlaisesta muusta touhusta. Tällaista tämä tahtoo aina kesäisin olla, kun koululaiset ovat kotona ja muutoinkin menoja ja reissuja enemmän kuin normaalisti arkikuukausina. Myös perheen mies on ollut viimeiset pari viikkoa lomalla. Päivät ovat menneet joko reissatessa tai kotona rästihommia puuhastellessa. Hullulta tuntuu, että jo ensi viikolla palataan taas arkirytmiin, kun koulut ja työt alkavat. Tämä kesä on säiden takia onneksi tuntunut jotenkin pidemmälle ja on oikeastaan ihan mukavaa, että päiviin tulee taas jotain rytmiä.

Edessä onkin tällä kertaa koko perheelle suuria muutoksia arkeen, sillä kävi niin onnekkaasti, että minut hyväksyttiin hakemaani opiskelupaikkaan ja aloitan itsekin tulevana maanantaina koulun. Opintoni tulevat olemaan kuvallisen ilmaisun parissa, missä suuntautumisena on graafinen suunnittelu. Aika jännää! En olisi vielä joku aika sitten uskonut, että joskus palaan opiskelujen pariin, mutta niin vain ajatukset muuttuvat. Usean kotiäitivuoden jälkeen on ihanaa saada aivoille uutta ajateltavaa ja opittavaa.

Muutos tuo mukanaan myös sen, että nuorimmainen aloittaa ensimmäistä kertaa päivähoidon vieraan hoivissa ja koululaiset joutuvat ottamaan enemmän vastuuta selvitäkseen aamuisin kouluun ja koulun jälkeen keskenään kotona. Seuraavat viikot menee varmasti totutellessa uuteen arkeen, mutta eiköhän tähänkin taas löydy omat rutiininsa aika nopeasti. 

Kuvat eivät nyt varsinaisesti liity aiheeseen, mutta ovat odottaneet julkaisua kesäkuusta lähtien. Kuvien rouhean maljakon hankin keväällä, kun tuo kaunis yksilö tuli vastaan instagramissa.  Maljakko on Knaapelin valmistama ja löytyi kyllä kuin tilauksesta. Maljakkovarastoni ei ole ollut järin suuri ja välillä maljakon virkaa on saanut toimittaa milloin mikäkin lasipurnukka. Merkin takana häärii tuttu pariskunta vuosien takaa ja siksikin tämä hankinta tuntui erityisen hyvältä. Knaapelin valikoimaan kuuluu myös muita upeita keramiikka- ja puutuotteita. Tuotteita voi tällä hetkellä tiedustella instagramin : @knaapeli tai sähköpostin: knaapeli@gmail.com kautta.

Tsemppiä kaikille muillekin arkea aloitteleville ja ihanaa elokuuta!

PIHALLA VIHERTÄÄ

Pikainen päivitys pihalta. Pidempään blogia seuranneet ovat saaneetkin jo kuulla, että pihahommat eivät ole olleet ominta alaani, vaan kaikki siihen liittyvä on täytynyt opetella alusta lähtien. En ole sitä tyyppiä, joka rentoutuisi puutarhaa hoitamalla, mutta tykkään kyllä, että ympäristö on kaunis, myös pihalla. Siksipä ollaan oltu nyt ihan fiiliksissä, kun saatiin jotain uutta eloa pihalle nurmikon ja omenapuiden seuraksi.

Takaterassille hankimme pari isoa ruukkua, joihin istutin heinää ja tuon soman pienen puun (vaahtera-aulio). Joskus tulevaisuudessa on haaveissa tehdä terassia kiertämään kiinteitä istutusaltaita rajaamaan oleskelualuetta nurmialueesta. Heinät ovat kuvissa vähän ränsistyneen näköiset, kun joutuivat onnettomat heti istutuksen jälkeen kovien tuulten armoille. Ovat kyllä jo tuosta onneksi tuuheutuneet.

Istutuslaatikoissa on toisessa ruohosipulin kaverina retiisiä ja toiseen kylvin kesäkukkien siemeniä, kun en jaksanut sen suurempia salaattiviljelmiä tällä kertaa ottaa hoidettavaksi. 

Sitten niihin varsinaisiin istutuksiin. Tonttimme pohjois- ja itäsivu rajautuvat tiehen ja tähän asti nuo rajat ovat olleet vailla istutuksia. Saimme loppukatselmuksessa ohjeeksi istuttaa talon etupuolelle tien varteen jotakin ikivihreää ja päädyimme valitsemaan autotallin päätyyn kaksi japanin pihtakuusta ja suoraan oven edustalle pilarikatajan ja pari pesäkuusta. Katajan ja pesäkuusien kolmiosta on tarkoitus vielä tehdä laajempi istutusalue ja laittaa niiden juurille jotain kukkivaa perennaa antamaan hiukan väriä. Aivan täyteen emme halua tukkia tuota aluetta pihasta, sillä johonkin väliin täytyy mahtua kasaamaan lunta talviaikaan. Nythän nuo näyttävät vähän reppanoilta, kun ovat vielä niin pieniä, mutta kymmenen vuoden päästä ovat varmasti jo ihan näyttäviä. Ei ole kärsimättömän puuhaa tämä puutarhan hoito. Etuterassin ruukkua koristaa ruukkuneilikka ja hopeaputous. 

Tontin Itäsivu on loivasti kaareva ja tieltä katsottuna näkymät ovat suoraan meidän terassille. Tuolla sivulla on tähän asti ollut vain kaksi omenapuuta ja luumupuu ja olimme ajatelleet, ettemme halua varsinaista aitaa tälle sivulle ollenkaan, kun kahdella sivulla sellainen jo on. Piha tuntui kuitenkin liian paljaalle ja päädyimme kuitenkin istutushommiin. Rajalle istutettiin harvakseltaan kahta eri pensasta. Alkuun tuli kaksi valkoista jalosyreeniä ja samaan linjaan laikkukirjokanukkaa kymmenkunta. Pensaat eivät ole varsinaisia aitapensaita vaan ennemminkin rentoja koristepensaita, joista kasvaa toivon mukaan vapaasti polveileva aidanne, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 

Suurimmat istutushommat on nyt tehty, mutta pihan puolella riittää silti edelleen hommaa. Ensimmäisenä olisi vuorossa ikuisuusprojektimme leikkimökin maalaus sisältä. Olin jo aikeissa tarttua tuohon hommaan, mutta murtuma nro 3 iski kehiin. Potkaisin ohikulkiessani oven kulmaan (en suutuspäissäni, vaan ihan vahingossa) ja mursin yhden varpaani. Tuo tilanne sattui heti edellisen postauksen jälkeen ja tuntui jotenkin todella absurdille! Miten voi olla näin huono tuuri? Onneksi tällä kertaa päästiin kuitenkin näin pienellä vaivalla, mutta kyllä voi yksi pieni varvaskin sitten hidastaa hommia. Vieläkin kolmen viikon jälkeen kaikenlaisten kenkien, paitsi sandaalien, pitäminen tuntuu ilkeälle. Onpahan ainakin hyvä syy nostaa varpaat kohti taivasta ja nauttia auringosta aina kun mahdollista. 

ELÄMÄN VUORISTORADALLA

Olohuone just nyt. Hiukan keveämpää kesäilmettä. Mutta mitä ihmettä tapahtui? Reilu pari kuukautta hurahti edellisestä kerrasta. Ei ollenkaan ollut suunnitelmissa pitää näin pitkää paussia, mutta niin vain elämä ja sen käänteet imaisivat tämän bloggaajan huomion sen verran tiiviisti, ettei virtaa tänne ole riittänyt. Mielessä olen kyllä monet kerrat pyöritellyt "pitäisi, voisi, ehkä nyt"-ajatuksia moneenkin kertaan, mutta se lopullinen inspis tarttua kameraan ja tuottaa järkevää tekstiä on jostain syystä ollut hiukan hukassa. Mutta hei, nyt olen täällä ja toivon, että inspis tästä taas nousee. Toki kesällä tahti saattaa olla verkkaisempi, sillä aurinko, kesämenot ja muut nyt vain vetävät enemmän puoleensa. Mutta kerrataanpa ensin hieman pikakelauksella, mitä tähän pariin kuukauteen onkaan mahtunut.

Pääsiäisen jälkeen kävimme pidennetyn viikonlopun Iso-Syötteellä mökkeilemässä ystäväperheen kanssa. Laskettelua, parit synttärit ja rentoa seuraa. Ihana loman jatke heti pääsiäisen jälkeen.

Tämän jälkeen pompattiin kirjaimellisesti arkeen. Perheen mies aloitti uuden työn, joka luonnollisesti laittaa hetkeksi ajatukset ja arkijärjestelyt uuteen kuosiin. Vaikka muutos onkin pääasiassa positiivinen, vaatii se meiltä kaikilta totuttelua, työhön kun kuuluu säännöllisesti myös reissupäiviä. 

Tähän samaan saumaan sattui myös ikävä tapaturma, kun yksi tytöistämme täräytti kiipeilyleikeissä jalkapöytäänsä pienen murtuman. Pari viikkoa siinä sai vahtia, että tyttö malttaisi olla varaamatta jalalle ja muistaisi käyttää lääkärin määräämiä keppejä. Pitkät päivät liikkumaan tottuneelle koululaiselle. Hyppykieltoa jatkui tosin tuon jälkeen vielä pidempään, mutta siinä vaiheessa vain toivoin, että jospa jalka kuitenkin jo kestäisi.

Tuntuu hurjalta näin jälkikäteen ajatella menneitä viikkoja tuon jälkeen aina tähän päivään asti, sillä niihin mahtui niin paljon kaikkea. Aikamoista vuoristorataa ollaan saatu ajella. Vauhti jatkui yhtä lennokkaana. Sairastimme nuorimman kanssa angiinan, joka minulla oli nielussa ja pienellä peppuiholla. Heti noista toivuttua nuorimmaisen kevään ensipomput trampoliinilla johtivat jalan loukkaantumiseen. Alkuun loukkaantumista luultiin lääkärienkin toimesta harmittomaksi, mutta viikon kipuilun jälkeen todettiinkin tarkempien tutkimusten seurauksena sääriluun murtumaksi. Kun kolmevuotiaalle laitetaan koko jalan kipsi kolmeksi viikoksi, tietää se aikamoista painonnostoa huoltajille. Sattuipa samaan aikaan myös taloon saapumaan pieni mahatautipeikko, joka onneksemme jäi yhteen ja pariin lievään tapaukseen, mutta tiiätte ne kauhuskenaariot, mitä tuolloin päässä liikkui. Nyt viikko kipsin poiston jälkeen askeleet ovat edelleen kovin harvinaisia ja horjuvia, mutta päivä toisensa jälkeen aina eteenpäin mennään.

Sovitaan, että epäonnet olivat nyt hetkeksi tuossa ja keskitytään iloisiin ja onnellisiin puoliin. Toukokuuhun mahtui nimittäin myös kaikesta huolimatta monta ihanaa asiaa. Alkuvuoden pohdintojen tuloksena hain opiskelupaikkaa ja toukokuun alussa kävinkin pääsykokeissa. Pääsykokeista jäi ihan hyvä fiilis, mutta tuloksia vielä jännätään, joten tämän enempää en tässä vaiheessa vielä paljasta.

Lisäksi toukokuussa juhlittiin vanhimman tytön synttäreitä ja tehtiin pari kivaa reissua. Äitienpäiväviikonloppua vietettiin vanhempieni luona kesän ensimmäisistä lämpimistä päivistä nauttien. Kuun lopussa pääsin todella odotetulle viikonloppulomalle ystävän seurassa. Nautin kauniista Porvoosta ja auringosta, hitaista kahvihetkistä, pienistä ostoksista ja siitä tunteesta, että sain olla vain. Ilman näitä ja paria muuta mukavaa hengähdyshetkeä olisi viimeiset pari kuukautta näyttäneet aika mahdottomilta. Sanonta "sateen jälkeen paistaa aina aurinko"  taitaa todella pitää paikkansa.

Kesäkuu on alkanut koululaisten lomatunnelmilla ja puutarhatöillä. Kyllä! Pihalla vihertää vihdoin jotain uutta, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt toivotaan, että alkukesän ihana lämpö ja aurinkoiset säät jatkuvat, kaikin puolin. Ja sadetta vain puutarhaan.